Retkivinkki: Nikkilän mielisairaala ja hautausmaa

Hieman erilaisempi syksyinen retkikohde on Nikkilän entinen mielisairaala Sipoossa. Laajaa aluetta on kunnostettu ja sairaalan rakennuksiin on tehty muun muassa asuntoja. Alueella voi kuitenkin kävellä ihan vapaasti.

Nikkilän mielisairaala perustettiin vuonna 1914 ja se oli Helsingin kaupungin sairaala, vaikka Sipoossa sijaitsikin. Sairaalan tunnettuja potilaita olivat muun muassa L. Onerva, Uuno Kailas ja ministeri Ritavuoren surmaaja Ernst Tandefelt. Paikka oli sairaalakäytössä vuoteen 1999.

Sairaalan lähistöllä metsän keskellä on mielisairaalan hautausmaa, jonne haudattiin sairaalan potilaita. Kaikkiaan hautausmaalle haudattiin yli 700 ihmistä, joista valtaosa sota-aikana. Hautakiviä ei ole säilynyt kuin muutama.

Näyttelijät ja laulajat Malmin hautausmaalla

Malmin hautausmaa on tunnelmallinen paikka lähteä tekemään omatoimista kävelykierrosta. Alue on valtavan suuri ja koko hautausmaata tuskin kerralla ehtii edes käydä läpi, joten hyvä teema on kierrellä vaikkapa laulajien ja näyttelijöiden haudoilla.

Tässä 8 tutustumisen arvoista kohdetta:

Tauno Palo

Ansa Ikonen

Armi Aavikko

Laila Kinnunen

Matti Pellonpää

Mikko Niskanen

Olavi Virta

Tapio Rautavaara

Sokkona ei tarvitse lähteä hautoja etsimään, sillä Helsingin seurakunnat on laatinut listan, johon on merkitty julkisuuden henkilöiden hautapaikat Malmilla. Se löytyy täältä. 

Tutustu myös WalkHelsingin opastettuihin kävelyretkiin Helsingissä:

Tunnetko ammatit Stadin slangilla? Testaa visassa!

WalkHelsingin visassa testataan tällä kertaa, mitä tiedät ammateista Stadin slangilla.

10 kysymystä:

Satamassa työskentee stuvari. Mikä hän on?

Mitä soitinta soittaa figelisti?

Vage, vake, vaksi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Eli kuka hän on?

Hanttari on...?

Pallopeleissä voi nähdä prisarin. Kuka hän on?

Millä nimellä talonmies tunnetaan?

Mikä seuraavista on tarkoittanut pomoa / johtajaa?

Kuka on tsuppari?

Mitä tekee steedari?

Minkä ammatin harjoittaja on bläkkäri?

Artikkelin kuva: Simo Rista, Hkm, 1970. Tsilari Vuorikadulla.

Testaa myös muut visamme:

Tunnistatko Helsingin vanhoista kuvista?

Tunnistatko Helsingin rikoshistorian?

Tunnetko Helsingin kaupunginosat?

 

 

Syksyinen Sipoonkorpi houkuttelee retkelle – 10 kuvaa

Sipoonkorven kansallispuisto on vain parinkymmenen minuutin matkan päässä Helsingistä. Sipoonkorpea on luonnehdittu Suomen metsäisimmäksi metsäksi ja toden totta – synkkää korpea ja vanhaa metsää siellä riittää.

Syksy on erinomaista aikaa käydä kävelyretkellä Sipoonkorvessa. Siellä saa kulumaan vaikka koko päivän. Parhaat paikat aloittaa kävelyretket ovat Byabäcken pohjoisessa, Bakunkärr idässä ja Tasakallion parkkipaikka Sotungissa. Lisätietoa Sipoonkorvesta löytyy Luontoon.fi-sivustolta.

Tässä tunnelmia ja kuvia syksyisestä Sipoonkorvesta.

Storträsk on suosittu kalastuspaikka. Pientä järveä kiertää pitkospuut, jotka ovat syyssateiden jäljiltä hyvin liukkaat. Kaunis paikka.

Kalkkiruukin luontopolun varrella on Högberget, joka on alueen korkein kohta. Sieltä on mainiot näkymät Sotungin pelloille.

 

Luontopolku kiertää vanhan kalkkikaivoksen vierestä.

Sipoonkorvessa on monia hiidenkirnuja.

Nimensä mukaisesti alue on synkkää korpimetsää.

Nuotiokallio on vaikuttava seinämä, joka on kymmeniä metrejä pitkä ja kymmenisen metriä korkea.

Retken voi päättää laavulle, jossa voi grillata makkaraa. Sipoonkorven laavut sijaitsevat Ängesbölessä ja Kalkkiruukin luontopolun varrella.

Tutustu WalkHelsingin opastettuihin kävelyretkiin Etusivulla.

Tunnistatko Helsingin vanhoista kuvista? 10 kysymystä

WalkHelsingin kävelykierrokset ovat oivallinen tapa tutustua kaupunkiin, mutta pieni tietovisa on myös hauska tapa testata, miten hyvin kaupungin tunnet.

Tässä 10 kuvakysymystä: Tiedätkö missä päin kaupunkia ollaan?

1. Missä ollaan? Kuva vuodelta 1958.

2. Mistä tämä kuva on? Kuva vuodelta 1960

3. Tämä kuva on vuodelta 1996, mutta mistä?

4. Kuvassa ostari vuodelta 2015. Missä kaupunginosassa?

5. Missä ollaan? Kuva vuodelta 1960.

6. Tämä kuva on vuodelta 1950. Mikä kaupunginosa on kyseessä?

7. Minkä kaupunginosan ostari vuoden 1971 kuvassa?

8. Missä ollaan? Kuva 1940-1950-lukujen taitteesta.

9. Mistä tämä vuoden 1970 kuva on?

10. Tämä kuva on vuodelta 1946. Mihin kaupunginosaan alue nykyään kuuluu?

Visan kuvat: HKM (P.O. Welin, P. Poutiainen, Erik Friman, Sakari Kiuru, Volker voin Bonin, Eino Heinonen, Constantin Grünberg, Väinö Kannisto, Simo Rista)

Tunnetko Helsingin rikoshistorian? Testaa 10 kysymyksen Murhavisassa!

 

WalkHelsingin suosituilla Murhakävelyillä pääsee tutustumaan Helsingin henkirikosten historiaan, mutta testaa mitä sinä niistä tiedät!

10 kysymyksen Murhavisa:

Missä rakennuksessa murhattiin kenraalikuvernööri Bobrikov vuonna 1904?

Vankikarkuri surmasi kaksi poliisia Tehtaankadulle vuonna 1997. Minkä maalainen surmaaja oli?

Heikki Ritavuori ammuttiin kotitalonsa ovelle Töölössä vuonna 1922. Mikä mies Ritavuori oli?

Sarjakuristaja Michael Penttilä kuristi naisen Vaasankadulla keväällä 2018. Mikä hän oli alkuperäiseltä nimeltään?

Sanna Sillanpää ampui kolme ihmistä ampumaradalla 1999. Missä ampumarata sijaitsi?

Missä riehui 1980-luvulla ns. hammasmurhaaja, joka otti uhreiltaan hampaita talteen?

Kuka kirjailija ammuttiin mereen Suomenlinnan edustalla keväällä 1918?

Autopommi surmasi miehen Kampissa, mutta mikä oli vuosi?

Kuka teki palkkamurhan Jollaksessa 1992 ja kuoli myöhemmin piiritystilanteessa Lahdessa.

Missä Helsingin kaupunginosassa tehdään keskimääräisesti eniten henkirikoksia?

Tunnetko Helsingin kaupunginosat? Testaa visassa!

Luuletko tuntevasi Helsingin kaupunginosat? Mainiota, nyt voit testata tietosi WalkHelsingin 12 kysymyksen visassa. WalkHelsinki tuo kävelyretkillään kaupunkia tutuksi ihmisille, mutta voi kaupunkiin tutustua näinkin. Tyhjennä aivosi ja aloita.

12 kysymystä. Tunneko kaupunginosat: 

Missä ovat Amiraalinkatu ja Matruusinkatu?

Missä on Stansvikin kartano?

Missä kaupunginosassa on Alppikatu?

Mikä seuraavista on pohjoisimpana?

Mihin kaupunginosaan kuuluu Kivinokka?

Mikä seuraavista EI ole Helsingin kaupunginosa?

Missä on Sigurd Steniuksen puisto?

Missä kaupunginosassa on uusi lastensairaala?

Mikä kaupunginosa on ruotsiksi Botby?

Mikä seuraavista on Pukinmäen naapuri?

Bussi numero 51 lähtee Hakaniemestä, mutta minne?

Missä on kauppakeskus Ristikko?

Kävelyretki Taivaskalliolle

Iltakävelyn retkikohteeksi kannattaa joskus valita Taivaskallio Käpylässä. Paikalliset kutsuvat sitä Taivariksi.

Taivaskallio on Helsingin korkein luonnonmukainen kohta. Vain täyttömäet ovat korkeampia. Taivarilta onkin erinomaiset näkymät moneen suuntaan.

Taivaskallion laella on toisen maailmansodan aikaisia tykkipattereita ja yksi museotykki muistuttamassa noista ajoista. Siellä on myös pikkulottien ja sotilaspoikien muistokivi. Kalliolle vievä tie on nimetty Pekka Jokipaltion mukaan. Hän johti suurpommitusten aikaan Helsingin ilmapuolustusta.

Taivaskallion huipulla on pieni lampi, jonka ääressä on mukavaa syödä eväsleivät.

Katso kuvat Taivaskalliolta:

 

Tiedätkö, mistä löytyy Tapio Wirkkalan veistos Suomen leijona?

Tapio Wirkkala (1915-1985) on maamme historian tunnetuimpia muotoilijoita, ja monet tuntevat esimerkiksi hänen Iittalalle suunnittelemia astioita.

Mutta hieman vieraammaksi suurelle yleisölle on jäänyt hänen veistoksensa. Helsingistä löytyy Suomen leijona -patsas, vuodelta 1943. Se sijaitsee Suomenlinnassa Merisotakoulun pihalla, jonne on kaikilta vapaa pääsy.

Graniittiveistos suunniteltiin sota-aikana Äänislinnaan (eli Petroskoihin). Tarkoitus oli pystyttää taisteluiden muistomerkki Äänislinnan keskusaukiolle. Kun suomalaiset joutuivat perääntymään, Wirkkalan tekemä patsas tuotiin mukana Suomeen.

Veistos sai uuden kodin Merisotakoulun pihalta.

Oletko huomannut vanhan höyryveturien vesipostin?

Kun Kauppatorilta kävelee Katajanokalle, niin hieman ennen Allas Sea Poolia eteen tulee vanha vesiposti. Siitä kävelee usein ohi, eikä edes noteeraa historiallista maamerkkiä.

Höyryveturin vesiposti on jätetty rantaan muistoksi niiltä ajoilta, kun Katajanokan ja Länsisataman välillä vielä oli junayhteys. Rata lakkautettiin vuonna 1980. Vesipostin kylkeen on kiinnitetty aiheesta kertova laatta.

Mukavaa, että kaupunkiin jätetään tällaisia pieniä herkkupaloja paikallishistorian ystäville.


WalkHelsingin blogissa reissataan Helsinkiä ristiin rastiin ja bongaillaan kaikkea kiinnostavaa ja erikoista.

WalkHelsinki suosittelee: Amos Rex ja hurmaava teamLabin näyttely

Amos Rex avautui Helsingin Lasipalatsiin ja Lasipalatsin aukion alle pitkän odotuksen päätteeksi. WalkHelsinki kävi tutustumassa kohteeseen tuoreeltaan.

Uuden taidemuseon rakennustyön ovat nielleet 50 miljoonaa euroa. Arkkitehtitoimisto JKMM:n suunnittelema taidemuseon uudisosa on rakennettu Lasipalatsin aukion alle, ja sisältää 2200 neliön muuntautumiskykyiset näyttelytilat.

Amos Rexin näyttelyohjelma koostuu uusimmasta, usein teknisesti kokeilevasta nykytaiteesta, 1900-luvun modernismista ja muinaisia kulttuureja esittelevistä näyttelyistä. Amos Rexin avajaisnäyttelystä vastaa tokiolainen taiteiljakollektiivi teamLab, joka täyttää museon näyttelytilat digitaalisella taiteellaan.

Tässä kuvakoostetta uudesta museosta ja tamLabin näyttelystä (kuvat: Amos Rex):

WalkHelsingin blogissa reissataan Helsinkiä ristiin rastiin ja bongaillaan kaikkea kiinnostavaa ja erikoista.

Tiesitkö, missä eduskunta kokoontui 1910- ja 1920-luvuilla?

. N2410

Eduskuntatalo valmistui Arkadianmäelle 1930-luvun alussa. Mutta toki eduskunta kokoontui sitä ennenkin.

Eduskunta kokoontui vuosina 1911-1931 Heimolan talossa, joka sijaitsi osoitteessa Hallituskatu 15. Sitä osoitetta on tuhra etsiä, sillä Hallituskadun länsiosa on nimetty Yliopistonkaduksi ja Heimolan talo sijaitsi nykyisessä Yliopistonkatu 5:ssä.

Mutta eipä löydy Heimolan taloakaan enää, sillä rakennus purettiin vuonna 1969.

Heimolan jugendtalon suunnitteli arkkitehti Onni Tarjanne ja rakennus valmistui vuonna 1910. Yllä oleva kuva on 1920-luvulta. Kuva on Helsingin kaupunginmuseon kokoelmista.

Ensimmäiset eduskuntavaalit järjestettiin vuonna 1907. Ensimmäiset 4 vuotta eduskunta kokoontui Ateneumin naapurissa olleessa VPK:n talossa, joka sittemmin on purettu.

Lisää Helsingin historiasta WalkHelsingin kävelyretkillä.