10 levynkantta Helsingistä – tunnistatko paikat?

Helsingissä on vuosien saatossa kuvattu lukuisa määrä levynkansia. Poimimme niistä kymmenen. Tunnistatko, missä levynkannet on kuvattu? Vastaukset löytyy artikkelin lopusta.

1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.

Ja vastauksia:

1. U-Street All Stars -jazzbändin levynkansi on kuvattu yhtyeen kotikadulla Uudenmaankadulla. Helsinki Sessions -levytys on vuodelta 2002.

2. Sepi Kumpulainen, laulava talonmies Kalevankadulta. Levyn kansi on luonnollisesti Kalevankadulta ja vuosi on 1991.

3. Yhden miehen kultti on räppäri Jontin levy vuodelta 2012. Helsinki-kuva on tyylitelty piirros tietysti Kauppatorin lähistöltä.

4. Tuomari Nurmion levy Dumarillumarei vuodelta 2017 kuvattiin Kalliossa Pub Sirdiessä.

5. Giant Robot -yhtyeen Helsinki Rock Cityn (1999) kansi kuvattiin Hietalahden torilla.

6. J. Karjalaisen Marjaniemessä-albumin (2001) kansi kuvattiin tietysti Marjaniemen rannalla.

7. Bob Dylanilta mallia ottanut Samuli Putro kävelee Kalliossa Pengerkadulla. Taitekohdassa-levy on vuodelta 2014.

8. Wigwamin levy Tombstone Valentine on vuodelta 1970. Sen kansi on kuvattu ortodoksisella hautausmaalla.

9. Kari Tapio seisoo levynsä kannessa Kalliossa Siltasaarenkadulla vuonna 2004.

10. Blues Sectionin pojat istuvat Tuomiokirkon portailla vuonna 1967.