8 talvista retkikohdetta

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Talvi on mukavaa retkeilyaikaa. Helsingistä ja sen lähistöltä löytyy useita upeita retkikohteita. Valittavana on niin luontokohteita kuin kaupunkiympäristöäkin. Lämpimästi vaatetta päälle, eväät reppuun ja menoksi! Tässä vinkkejä, minne kannattaa suunnata.

1. Vantaanjoki

Vantaanjoen vartta voi lähteä kävelemään vaikkapa Vanhankaupunginlahden suvannon tienoilta. Vastaan tulee Pikkukoski, Oulunkylän siirtolapuutarha, Savela ja Pukinmäki. Jokea voi kävellä vaikka Tuomarinkylän kartanolle tai jopa Haltialaan saakka. Bussilla pääsee takaisin keskustaan.



2. Suomenlinna

Unesco-kohde on parhaimmillaan kauniina talvipäivinä. Se on tyystin eri maailma kuin kesällä. Kaikkiin paikkoihin ei tosin pääse, eikä lumisille valleille kannata edes mennä, mutta suurimpia polkuja pitkin pääsee mainiosti kiertämään koko Suomenlinnan. Osa kahviloista ja ravintoloista on auki läpi vuoden.



3. Uunisaari ja Liuskasaari

Kaivopuisto on helsinkiläisten ikisuosikki sunnuntaikävelyiden kohteena. Kaivopuiston rannasta pääsee talvikautena siltaa pitkin Uunisaareen, jonka kahvilassa voi nauttia lämpimät sumpit (aukioloajat kannattaa tarkastaa). Uunisaaresta pääsee aallonmurtajaa pitkin myös Liuskasaareen.



4. Keskuspuisto ja Paloheinä

Jos mielit laduille, on Paloheinä mainio vaihtoehto. Siellä on kaupungin parhaat ladut. Jos et ole hiihtoihmisiä, voi Paloheinässä ja muualla Keskuspuistossa retkeillä ihan apostolin kyydilläkin. Hyviä etappeja ovat muun muassa Pitkäkosken ja Maunulan ulkoilumajat.



5. Kivikko

Kivikon ulkoilupuisto on laaja alue, jossa on ensimmäisen maailmansodan aikaisia linnoituksia ja luolia. Niihin voi tutustua myös talvella, kunhan muistaa olla varovainen jäisillä jyrkänteillä ja kallioilla. Kivikossa riittää retkeiltävää useaksi päiväksi. Vinkki: WalkHelsinki järjestää tilauksesta retkiä Kivikon linnoituksille.



6. Sipoonkorpi

Sipoonkorven polut ovat kovassa käytössä myös talvella. Kansallispuistossa on lukuisia merkittyjä reittejä ja nuotiopaikkoja. Niitä löytyy muun muassa etelästä Storträskiltä ja pohjoisesta Ängesbölestä. Sipoonkorven reittikartta löytyy täältä.



7. Kivinokka

Herttoniemen laidalla sijaitsevassa Kivinokassa on kesämajoja, hienoja rantoja, idyllistä metsää ja kaunista kartanoympäristöä. Alue on etenkin kesäisin suosittu retkeilypaikka, mutta riittää siellä vilinää talvisinkin. Se on etenkin herttoniemeläisten ja kulosaarelaisten suosima ulkoilualue. Kulosaaren metroasemalta kävelee Kivinokkaan kymmenessä minuutissa.



8. Empire-Helsinki

Helsingin vanha keskusta kirkkoineen on kaunis talvellakin. Kävelyretken voi aloittaa Senaatintorilta ja jatkaa siitä halki Kruununhaan ja käydä vaikkapa Tervasaaressa. Matkalla voi ihastella Säätytalon ja Suomen pankin kaltaisia monumentteja ja nauttia Krunikan jugendmiljööstä.