






Tapio Wirkkala (1915-1985) on maamme historian tunnetuimpia muotoilijoita, ja monet tuntevat esimerkiksi hänen Iittalalle suunnittelemia astioita.
Mutta hieman vieraammaksi suurelle yleisölle on jäänyt hänen veistoksensa. Helsingistä löytyy Suomen leijona -patsas, vuodelta 1943. Se sijaitsee Suomenlinnassa Merisotakoulun pihalla, jonne on kaikilta vapaa pääsy.
Graniittiveistos suunniteltiin sota-aikana Äänislinnaan (eli Petroskoihin). Tarkoitus oli pystyttää taisteluiden muistomerkki Äänislinnan keskusaukiolle. Kun suomalaiset joutuivat perääntymään, Wirkkalan tekemä patsas tuotiin mukana Suomeen.
Veistos sai uuden kodin Merisotakoulun pihalta.
[useful_banner_manager banners=2 count=1]