Lankeaa kuin Manulle illallinen – siis kenelle?

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Vanha sanonta on, että lankeaa kuin Manulle illallinen. Kenestä Manusta oikein on kysymys? Presidentti Koivistostako?

WalkHelsinki kävi tutustumassa Bistro Manun blinitarjontaan. Bistro sijaitsee Helsingin Kampissa hotelli Presidentin yhteydessä. Voisi luulla, että Bistro Manu on ottanut nimensä presidentin mukaan. Mutta näin ei ole.

Bistro Manusta kerrotaan, että entisaikaan maata kiertäviä mestareita kutsuttiin manuiksi. He olivat suutareita ja räätäleitä. Manut kiersivät tuvasta toiseen ja työn palkaksi kuului automaattisesti illallinen. Siitä tulee sanonta, jonka mukaan jokin asia lankeaa kuin manulle illallinen. Tässä manu kirjoitetaan siis pienellä m:llä. Ja tästä manusta myös Bistro Manu on ottanut nimensä. Myös Kielikello-lehdessä on juttua aiheesta.

Monenlaisia mätejä

Mutta asiaan, eli blineihin. Kalatukku Arvo Kokkosen villikalaspesialisti Klaus Berglund esitteli tilaisuuden aluksi ison kattauksen erilaisia mätejä, joita blinien kanssa voi nauttia.

Siian mäti on perinteinen valinta blineille.

– Lohen mäti ei ole lyönyt Suomessa läpi, vaikka on suosittua Venäjällä. Lohen mäti on suurikokoista, hieman kuin pieniä viinirypäleitä söisi, Berglund luonnehtii.

Klaus Berglund kertoo mädeistä.

Berglundin oma suosikki on hauen mäti.

– Sitä on hankala käsitellä. Hauen pinnassa on limaa ja sitä ei saa joutua mätiin. Mädin pitää olla puhdasta ja tuoretta. Mäti tulee huuhdella moneen kertaan.

Vaikka alkuvuosi on blinien sesonkiaikaa, Berglund kehottaa syömään mätejä ympäri vuoden.

– Mätiä voi syödä vaikka paahtoleivän kanssa tai perunan lisukkeena, hän vinkkaa.

Manun bliniresepti

Bistro Manussa blinejä voi nauttia monenlaisilla lisukkeilla. Blinien lisukelistalta löytyy smetanan ja suolakurkun ohella siianmätiä, lohitartaria, katkarapuskagenia, savuporomoussea ja metsäsienisalaattia.

Bistro Manun keittiömestari Janne Tihtonen vinkkaa hyvän blinireseptin. Tällä ohjeella saat 10 bliniä:

160 g vehnäjauhoja
150 g tattarijauhoa
4 dl maitoa
1,5 dl alkoholitonta olutta
3 kananmunaa
15 g kuivahiivaa
1 dl kirkastettua voita
ripaus suolaa

Lämmitä olut ja maito kädenlämpöiseksi, lisää mukaan jauhot ja hiiva. Anna kohota ja nostele taikinaa välillä, jotta käyminen on tasaista. Säilytä taikinaa kylmässä yön yli ja lisää seuraavana päivänä taikinaan keltuaiset sekä voisula. Vaahdota valkuaiset ja nostele taikinan sekaan. Paista blinit kullankeltaisiksi reilussa, kirkastetussa voissa.

Bistro Manun kotisivut

VINKKI: TUTUSTU MYÖS WALKHELSINGIN RAVINTOLAHISTORIA-KÄVELYYN