Vanha öljysäiliö soi vielä kerran Kruunuvuorenrannassa

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Kruunuvuorenrannan vanhassa öljysäiliössä eli Säiliö 468:ssa on koettavissa kolmatta ja viimeistä kertaa ääntä ja valoa yhdistävä tilataideteos perjantaista sunnuntaihin 7.–9.10.2022 klo 17–22. Teoksessa virtuaalinen lintuparvi pääsee vapaaksi säiliön sisällä. Paikalle pääsee tänä vuonna myös lautalla Kauppatorilta.

Kruunuvuorenrannan Öljysäiliö 468:aan rakentuu 7.–9.10.2022 kolmen päivän ajaksi tilateos Ipnos – lintujen kuiske. Teos on koettavissa joka päivä kello 17–22.

Linnut pääsevät vapaaksi äänen ja valon avulla kohti kaupungin taivaan syleilyä vanhaan öljysäiliöön rakentuvassa unimaailmassa, jossa fysiikan lait ovat erilaisia kuin sen ulkopuolella.

Ipnos tuo päätökseen Siilo soi -trilogian, joka on tuonut kahtena aiempanakin syksynä valon lisäksi ääntä Kruunuvuorenrannan Säiliö 468 -maisemateokseen. Teossarja sai alkunsa koronapandemian synnyttämästä tarpeesta tuoda taidetta nautittavaksi turvallisesti ulkotiloihin.

Ipnos juhlistaa samalla myös Säiliö 468:n 10-vuotista taivalta, sillä teos luotiin alun perin Helsingin designpääkaupunkivuoden kunniaksi vuonna 2012. Teoksen valot ovat alusta asti symbolisoineet tuulen mukaan suuntaa vaihtavaa lintuparvea.

Myös Kruunuvuorenrannan alue on kokenut viimeisten kymmenen vuoden aikana suuren muodonmuutoksen. Tyhjästä nousseelta alueelta on löytänyt kotinsa jo reilusti yli 5000 asukasta ja tänä vuonna ryhdyttiin rakentamaan ensimmäisiä kiskoja Kruunusillat-raitiotietä varten. Seuraavien kymmenen vuoden kuluessa alue valmistuu ja yhdistyy tiiviimmin kantakaupunkiin raideliikenteen käynnistyessä vuonna 2027.

Teosta pääsee katsomaan ja kuulemaan keskustasta tänä vuonna myös lauttakyydillä. Lautta kulkee Kauppatorilta Kruunuvuorenrantaan säiliölle ja takaisin perjantaista sunnuntaihin 7.–9.10 klo 16–22 välillä. Lisätiedot, aikataulu sekä lippujen hinnat löytyvät JT-Linesin sivuilta. Julkisista kulkuneuvoista bussi 88 Herttoniemen metroasemalta vie lähimmäksi Kruunuvuorenrannan öljysäiliötä.

Kuva: Lauri Rotko