Kategoria: Blogi

Hakasalmen huvila on täyttynyt komeista Helsinki-kuvista. Siellä on esillä parisen sataa saksalaissyntyisen Volker von Boninin (1924-2006) hurmaavaa valokuvaa rakkaasta pääkaupungistamme. Von Bonin oli aikanaan hyvinkin tunnettu kuvaaja ja hänen kuvista koostetut valokuvakirjat olivat erittäin suosittuja, mutta nykypäivän ihmisille hän on jo hieman vieraampi tapaus. Siksi Hakasalmen huvilan näyttely on oiva muistutus, millainen kuvaaja von Bonin oli.

Von Boninin elämäntarina on mielenkiintoinen ja täynnä hurjia käänteitä. Sodassa hän palveli Natsi-Saksaa ja virui aikansa venäläisillä vankileireillä. Niistä ei tässä yhteydessä sen enempää, sillä hänen elämänvaiheistaan kiinnostuneet voivat perehtyä niihin kirjassa, joka julkaistiin näyttelyn yhteydessä. Hänen elämästään kerrotaan myös Helsingin Sanomien ansiokkaassa artikkelissa.

Von Bonin palasi sodan jälkeen Suomeen ja Helsinkiin. Tänne häntä veti rakkaus. Von Bonin sai työpaikan Tilgmannin kirjapainosta ja vapaa-ajallaan hän kuvasi helsinkiläistä elämänmenoa. Koko elämänsä hän tunsi itsensä hieman ulkopuoliseksi täällä pohjoisessa ja se välittyy hänen kuvistaan. Hän on eräänlainen ulkopuolinen tarkkailija, joka kuvaa kohteitaan etäältä. Näyttelyn valokuvissa lähikuvia on hyvin vähän. Esimerkiksi toinen ulkopuolinen Helsingin kuvaaja, venäläinen Ivan Timiriasev, tykkäsi mennä lähelle ja kuvata ihmisiä ihan läheltä. Von Bonin pitää hajuraon.

Vaikka von Bonin kuvasi ihmisiä kauempaa, ei hänen kuvissaan silti ole kylmyyttä. Erittäin lämpimästi hän kaupunkia ja kaupunkilaisia kuvasi. Aiheiden valinnatkin ovat lempeitä: lapsia, puistoja, kesäpäivää viettäviä perheitä. Von Boninin suosikkipaikkoja näyttivät olleen Kaivopuisto ja Suomenlinna. Hän viehättyi niin merestä kuin betonikaupungistakin.

Von Boninin näyttely on Helsinki-harrastajien aarreaitta. Kuvissa näkyy, millainen kaupunki oli 1950-1970-luvuilla, ja on jännittävää verrata miten se on muuttunut. Näyttely toimii myös nostalgiapakettina vanhoille stadilaisille. Helsinkiläisille tämä on varmasti syksyn kiinnostavimpia näyttelyitä.

Monet kuvista ovat minulle tuttuja entuudestaan. Näitä näkee jatkuvasti erilaisissa Helsinki-aiheisissa Facebook-ryhmissä. Silti on hienoa nähdä von Bonin kuvia ammattimaisesti kuratoituna ja isoina printteinä.

Katse Helsinkiin – Volker von Boninin valokuvia
6.10.2023–25.8.2024
Hakasalmen huvila

Teksti: Pauli Jokinen

Ohjaaja Mikko Roiha on tuonut Henrik Ibsenin klassikon Nukkekodin KOM-teatterin näyttämölle. Norjalaisen Ibsenin vuonna 1879 kirjoittama näytelmä on yksi teatterimaailman suurista teoksista. Suomeksi Nukkekoti tunnettiin alkujaan nimellä Nora, joka viittasi näytelmän päähenkilöön.

Noraa on pidetty roolina, jonka kaikki naisnäyttelijät haluavat esittää. Eräänlainen naisten Hamlet-rooli. Meillä Noraa ovat päässeet esittämään muun muassa Ansa Ikonen, Elli Tompuri ja Liisa Roine. Puhumattakaan legendaarisesta Ida Aalbergista, jonka läpimurto vuonna 1880 tapahtui Noran roolissa.

Nukkekodin Nora on eräänlainen edustusvaimo, joka on aina tehnyt, kuten hänen isänsä tai miehensä haluaa. Näytelmän loppu oli aikanaan radikaali. Patriarkaattiin kyllästynyt nukkevaimo päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä ja jättää perheensä. Siinä aikalaisten leuat loksahtivat auki.

KOM-teatterissa Norasta on tullut Aron. Hauska sanaleikki. Näytelmän pääparina ovat siis miehet. Se tuntuu jotenkin yhdentekevältä. Siis positiivisessa mielessä. Joskus Ibsenin aikoina ratkaisu olisi hätkähdyttänyt, mutta nykyään on aivan se ja sama, onko pääpari samaa vai eri sukupuolta.

Roihan tulkinnan keskeinen tekijä on ajattomuus. Tietysti Nukkekodit teemat ovat ajattomia, siksi se onkin klassikko, mutta Roihan ratkaisut korostavat ajattomuutta entisestään. Esitteessä kerrotaan, että Roihan Nukkekoti sijoittuu 2000-luvun alun Suomeen. Sitä ei kyllä arvaisi, jos ei olisi näin lukenut. Ibsenin teksti on 150 vuoden takaa, näytelmää ryydittää 1950-luvun musiikit (mm. Hitchcockin Vertigon pahaa enteilevä elokuvamusiikki) ja tämä kaikki tapahtuu 2000-luvun Punavuoressa. Vanhasta ajasta muistuttavat pienet asiat, kuten kirjeet ja postilaatikot. Kaikki tapahtuu tässä ja nyt, mutta samalla jossain todella kaukana.

Myös dialogi on jännittävällä tavalla ajatonta. Aron puhuu Pohjanmaan murteella, muut ovat melko uskollisia näytelmän tekstille. Sekin on taito saada dialogi kuulostamaan samaan aikaan vanhalta ja tuoreelta. En tiedä Aronia näyttelevän Aleksi Holkon taustoista, mutta näyttelijäliiton sivuilla hänen kielitaidokseen on mainittu Etelä-Pohjanmaan murre. Se sujuukin häneltä luontevasti. Holkon suoritusta täytyy muutenkin erikseen kiitellä. Hän tekee rajun ja fyysisen roolin, joka jättää kaikki muut sivustakatsojan asemaan.

Roihan Nukkekoti on perusvarmaa teatteria. Siinä on kaikki tarvittava, eikä mitään ylimääräistä. Lopulta esityksestä jää kuitenkin hieman kädenlämpöinen olo. Ehkä Nukkekoti olisi pitänyt tuoda kunnolla tähän päivään. Esitys on vähän laitosteatterimainen. KOM-teatterilta olisin odottanut astetta rohkeampaa versiota.

Nukkekoti KOM-teatterissa syksyllä 2023

TEKSTI: Pauli Jokinen

Ars Fennica -palkinnon saajaksi on ehdolla viisi taiteilijaa. Ehdokkaiden työt ovat loppuvuoden ajan esillä Kiasmassa ja heidän joukostaan palkinnon saajan valitsee marraskuun lopulla Anne Barlow. Palkinnon suuruus on 50 000 euroa.

Ars Fennican kilpailuluonnetta on aika ajoin kritisoitu, sillä kilpaileminen sopii huonohkosti taiteeseen. Mutta on siinä puolensa, ainakin näin museovieraan silmin nähtynä. Kiasmassa vieras saa teokset nähtyään äänestää omaa suosikkiaan. Se pakottaa museovieraan muodostamaan mielipiteitä. Näyttelyyn ei voi suhtautua välinpitämättömästi, sitä ei voi vain kävellä läpi. Se pakottaa vieraan ajattelemaan, tulkitsemaan ja katsomaan teoksia eri näkökulmista.

Niinpä laitoin itsekin teokset järjestykseen omien mieltymysteni kautta:

Sijalle 5: Camille Norment

Yhdysvaltalaisen Normentin teos on installaatio, joka koostuu istuinrakennelmista ja värähtelevistä äänistä. Penkki allani resonoi. Meditatiivisia ääniä kantautuu kaiuttimista. Istuinrakennelmien muoto perustuu geometrisiin kuvioihin, joissa sama rakenne toistuu aina uudestaan ja uudestaan. Hetken tunnen yhteyttä äänen ja penkkien kanssa, mutta pian se hetki on pois. Jään miettimään, että teos voisi olla vaikuttava, jos istuisin siinä tunnin. 10 minuutin istumisella se jää aika etäiseksi.

Sijalle 4: Lap-See Lam

Ruotsalainen Lap-See Lam järkyttyi, kun hänen vanhempiensa omistama kiinalaisravintola ajatui maksukyvyttömäksi. Hän taltioi ravintolan tiloja 3D-skannauksen avulla ja näitä materiaaleja hän on hyödyntänyt taiteessaan. Pimeässä huoneessa on jännä tunnelma. Koskaan ei tiedä, miltä seinältä silmät tuijottaa, missä lentelee animaationukkeja. Koko ajan tapahtuu jotain. Kokonaisuus ei lopulta oikein hahmotu.

Sijalle 3: Tuomas A. Laitinen

Laitinen yhdistää teoksessaan veistoksia, ääntä ja liikkuvaa kuvaa. Esittelyssä kerrotaan, että ”Laitinen pyrkii kuvittelemaan, millaista oli elää ennen kuin ihminen alkoi jaotella maailmaa yhä tarkempiin arvottaviin kielellisiin kategorioihin.” Tätä pointtia en sisäistänyt. Paitsi ehkä sen kautta, että Laitisen teosta on vaikea sanoittaa. Se on erikoinen kokemus, kuin David Lynch kohtaisi Pentti Linkolan. Teosta kokiessa tulee surrealisinen olo, mutta harmittavan vähän siitä jäi käteen.

Sijalle 2: Henni Alftan

Kaikkien videoiden ja ääniteosten keskellä Alftan tuo näyttelyyn selkeyttä ja järjestystä. Hänen maalauksissaan toisuvia teemoja ovat yö ja työ. Niissä voi nähdä vaikka taiteilijan työpäivän. Aiheet ovat Alftanille varmasti omakohtaisia. Pienistä yksityiskohdista voi kuvitella kokonaisen maailman niiden ympärille. Hän on rajaamisen mestari. Kuvissa näkyy vain se, mitä tarvii, ei yhtään enempää. Loput syntyy katsojan päässä.

Sijalle 1: Emilija Škarnulytė

Liettualaisen Škarnulytėn teos olisi tietysti poliittisesti korrekti valinta voittajaksi, sillä hän kritisoi siinä neuvostojärjestelmää. Vaikka tämän aspektin unohtaisi, teos on muodoltaan ja tyyliltään vakuuttava. Kyseessä on videoteos, jossa Škarnulytė kuvaa omaa isoäitiään, joka sokeutui luultavasti Tšernobylin säteilyn seurauksena. Isoäiti hortoilee puistossa, jonne on kerätty Neuvostoliiton aikaisia veistoksia. Hän sivelee Leninin jalkaa ja nenää. Välillä kuoritaan omenoita ja kuunnellaan radiota mökissä. Kuvakerronta on hidasta ja rauhallista, kuin vanhoissa venäläisissä elokuvissa. Tämän museovieraan Ars Fennice -valinta kohdistui Škarnulytėlle.

Ars Fennica -ehdokkaat Kiasmassa 8.9.2023–28.1.2024

TEKSTI: Pauli Jokinen

Olihan tämä pakko nähdä. Ihan vain kunnianosoituksena Antti Raivion muistolle. Elokuussa kuollut Antti Raivio kirjoitti Huokausten laakson jatko-osaksi menestyksekkäälle Skavabölen pojille. Ne molemmat esitettiin 1990-luvulla Q-teatterissa, ja nousivat eräänlaisiksi sukupolvikokemuksiksi. Skavabölen pojat on nähty myös valkokankaalla Zaida Bergroothin ohjaamana.

Teatteri Kultsa on ottanut käsittelyyn tarinan kakkososan, Huokausten laakson. Näytelmän ohjaa Siina Mäenpää. Raivion yllättävä poismeno yllätti tietysti myös Kultsan porukan ja teki esityksestä poikkeuksellisen ajankohtaisen.

Huokausten laakso kertoo Kallion veljesten Evertin ja Rupertin elämästä. Tällä kertaa tarina kerrotaan pikkuveli Evertin näkökulmasta, jota esittää Eemeli Utunen. Isoveljeä näyttelee Kari Rissanen.

Tarina etenee kahdessa aikatasossa. Nykyhetkessä Evert on teini-ikäinen, mutta tyttöystävä on jo raskaana ja isoveli houkuttelee mukaan murtokeikoille. Evert löytää edesmenneen äitinsä päiväkirjan, ja sen kautta kerrotaan poikien vanhempien tarinaa. Ajassa matkataan tanssilavoille, Moskovan suuren sirkuksen näytöksiin, mielisairaalaan ja alkoholin huuruisiin joulujuhliin. Välillä muistoja heijastetaan seinälle kaitafilmin katkelmina. Mukana on tuttuja hahmoja Skavabölen pojista, kuten Horror-Ossi ja taikuri Kinnunen.

Antti Raivion teksti on elävää, dialogi kekseliästä ja hahmot samastuttavia. Siina Mäenpään ohjauksessa kohtaukset vaihtuvat sujuvasti ajasta ja paikasta toiseen. Vaikka tarinassa on mutkia, se etenee mutkattomasti.

Pienen teatterin ongelma on se, että niillä resursseilla ja näyttelijöillä mennään, mitä on käytettävissä. Huokausten laakson näyttelijäkaarti on pääosin auttamattoman vanhaa kyseisiin rooleihin. Näyttelijätyö on muutenkin kauttaaltaan sangen epätasaista. Uskottavimman roolin kuitenkin tekee pääosassa menneisyyden kipujen kanssa kärvistelevää Evertiä esittävä Eemeli Utunen. Hän tulkitsee hahmonsa uskottavasti, koskettavasti ja hauskasti. Pisteet myös vanhempia esittäville Osmo Rahikaiselle ja Nelli Koskinen-Makkoselle.

Raivion teksti on niin vahvaa, että se kantaa läpi karikoiden. Huokausten laakson tarina menee ihon alle, ja mielellään tarinalle olisi nähnyt jatkoa. Sellainen lienee ollut Raivion suunnitelmissa joskus.

Tänä syksynä on mahdollista nähdä myös Skavabölen pojat. Se esitetään Keski-Uudenmaan teatterissa, ensi-ilta on marraskuussa.

Huokausten laakso Teatteri Kultsassa, ensi-ilta 9.9.2023

Teksti: Pauli Jokinen

Yhdysvaltalaisen kirjailijan Suzan-Lori Parksin näytelmää Topdog/Underdog on luonnehdittu moderniksi klassikoksi. Vuonna 2002 ensiesityksensä saanut näytelmä voitti aikanaan Pulizer-palkinnon, ja se on listattu kuluvan vuosituhannen parhaimpien näytelmien joukkoon. Tänä vuonna uusintaensi-ilta palkittiin teatterialan Tony-palkinnolla.

Odotukset ovat siis korkealla, kun näytelmä saa kantaesityksensä Suomessa. Karri ”Paleface” Miettinen on suomentanut näytelmän ja Topdog/Underdog on saanut suomenkielisen nimen Isobroidi/Pikkubroidi. Oikein osuva käännös, sillä näytelmä kertoo kahdesta veljeksestä. Veljeksiä näyttelevät Jani Toivola ja Roderick Kabanga.

Teatteri Jurkka on oivallinen paikka tällä näytelmälle, joka tapahtuu käytännössä yhdessä huoneessa. Se on veljeksien koti. Jurkan tila on tunnetusti pieni ja intiimi, näyttelijöiden kaikki niiskutukset ja kuiskaukset kuuluvat. Se sopii tähän hyvin tähän näytelmään, jossa näyttelijöiden jokainen sormenliike ja silmänräpäys on tärkeä.

Näytelmän keskiössä ovat veljekset Lincoln ja Booth. Siis murhattu presidentti ja tämän salamurhaaja. Veljeksien isä on huumorimielessä nimennyt poikansa näin. Siihen isän huumori oli loppunutkin. Lapset oli jätetty heitteille, molemmat oli passitettu matkoihinsa 500 dollaria taskussaan. Eväät elämään olivat olemattomat.

Nuorempi veljeksistä, Booth, elättää itsensä korttihuijauksilla ja näpistelyllä. Vanhempi veli esittää työkseen presidenttiä pelihallissa. Hän saa valkoihoisia pienempää palkkaa ja värjää työantajan käskystä kasvojaan valkoiseksi.

Korttipeli on näytelmän ydin. Tarkemmin ottaen kolmen kortin monte, jolla huijataan yleisöltä taskurahaa. Peli on metafora monelle asialle: se luo toivoa paremmasta, se kuvaa pikkubroidin halua kasvaa isobroidin mittoihin, se kuvaa veljesten epätoivoista elämäntilannetta. Ja kumpi korttipelissä lopulta on se taitavampi, kumpi on topdog, kumpi underdog?

Karri Miettisen suomennos on napakymppi. Se on tehty taiten, kaikki nyanssit, nykypäivän puhekieli ja katuslangi mukaan lukien. Dialogia on ilo kuunnella.

Näyttelijät tekevät roolinsa sydän vereslihalla. Toivola ja Kabanga ovat oivalliset valinnat pääosiin. Heidän kemiansa käy yksiin ja etenkin Toivolan rooli huolehtivana isoveljenä on pieteetillä näytelty.

Isobroidi/Pikkubroidi on poraus amerikkalaisen mustan työväenluokan (tai oikeastaan työttömän luokan) elinoloihin, joissa amerikkalainen unelma loistaa poissaolollaan. Unelmat ovat vaihtuneet epätoivoon, alakuloon ja rikollisuuteen. Ei unelmista riitä kaikille.

Näytelmän loppuratkaisu on yllättävä. En paljasta sitä tässä, etten pilaa yllätystä. Loppu on jopa liiankin räjähtävä. Henkilöitä ei oikein riittävästi valmistella ja motivoida siihen, mitä loppu tuo tullessaan. Se tuo taas mukanaan uskottavuusongelman. Miksi näin pääsi käymään? Eihän ihmiset näin toimi! Olisiko loppukohtausta voinut jotenkin valmistella ja pohjustaa harkitummin ja perusteellisemmin?

Ei tämä näytelmä ihan omalla listallani tämän vuosituhannen kärkikahinoihin yllä, mutta kyllä sen parissa mukavasti vierähti 2,5 tuntia.

Isobroidi/Pikkubroidi Teatteri Jurkassa syksyllä 2023.

TEKSTI: Pauli Jokinen

Taiteilija Erkki Pirtola pohti 1970-luvulla paikkaansa taidekentässä: ”Tajusin 70-luvulla selkeästi paikkani suomalaisessa taidekentässä. Se on tämän kentän ulkopuolella.”

Niin vain Pirtolan teokset ovat nyt päässeet Helsingin taidemuseon seinille ja vitriineihin. Erkki Pirtola (1950-2016) oli taidekentän kapinallinen, ilkikurinen partanaamainen rääväsuu, jonka monet muistaa siitä, että hän kuvasi videolle kaiken. Ensin hän tallensi ympäristöään piirtäen, mutta kun videokamerat yleistyivät 1980-luvulla, hän liikkui joka paikassa kamera kädessä. Pirtola taltioi kaiken tarpeellisen ja tarpeettoman.

HAMin näyttely ei kuitenkaan keskity Pirtolan videoihin (niistä pääsee nauttimaan nyt vaikka Youtubessa), vaan Pirtolan paperille tehtyihin piirustuksiin. Näyttelyn kuratoi Veikko Halmetoja, ja hänellä piisasi työsarkaa. Materiaalia oli yhden rekan verran. 15 000 teoksesta esille valikoitui vajaat 200.

Piirtäminen oli Pirtolalle ominainen tapa ilmaista itseään, ja hyvin taitava piirtäjä hän olikin. Piirustuksista voi löytää viitteitä ja vihjauksia Palsasta Picassoon. Näyttelyn keskiössä on 1970-luvulla tehdyt piirrokset. Esillä on useita piirroksia, joita tuskin kukaan on nähnyt aikaisemmin. Pirtola on sulkenut piirroksensa mappiin, jossa ne ovat odottaneet tähän päivään saakka. Vain signeeraus kielii siitä, että ne ovat valmiita, eikä luonnoksia.

Piirrosten aiheet vaihtelevat omakuvista autoihin. Huumori on monissa teoksissa läsnä. Pirtola katsoi maailmaa omasta ainutlaatuisesta vinkkelistä. Jotkut voisivat kutsua tätä vinkkeliä epäsovinnaiseksi ja vinksahtaneeksi, mutta hänellä on paljon tarkkanäköisiä havaintoja kapitalismin riivaamasta maailmasta. Anekdoottina mainittakoot, että 1980-luvun lopulla hän esitteli Tallinnassa teoksen, jonne hän oli kerännyt Suomesta jätesäkillisen roskia. Roskat hän kaatoi valkoiselle levylle. Teos oli nimeltään Kapitalistista roskaa. Tämä kertoo paljon Pirtolan asenteesta ja maailmankatsomuksesta.

Näyttelyssä minua viehättivät eniten piirrokset Töölön katoista sekä kuvasarja autoista. Autoja on pidetty vapauden symbolina, mutta Pirtolalle ne edustivat pelkkää illuusiota vapaudesta.

Pirtolan perikunnalla on niin laaja kokoelma taiteilijan töitä, että kenties joskus nähdään vielä laajempikin näyttely, jossa on esillä piirustusten lisäksi öljyväritöitä, videoita ja kirjoituksia. Tämä näyttely jätti suuren nälän.

Erkki Pirtola: Teoksia paperille, 8.9.2023–4.2.2024 HAM Helsingin taidemuseossa.

Teksti: Pauli Jokinen

*****

Näyttelyn yhteydessä julkaistiin myös kirja Erkki Pirtolan taiteesta ja elämästä. Kirjan teki Veli Granö. Julkaisu syntyi melko kiistanalaisissa merkeissä. Siitä voit lukea Suomen kuvalehden artikkelista.

Kirjailija Maria Jotunin (1880–1943) kunniaksi maalattu muotokuva on valmistunut Helsingin Pohjois-Haagaan osoitteeseen Maria Jotunin tie 6 C–D. Kuusikerroksiseen talon päätyyn toteutettu teos on näyttävä osa taloyhtiön piha-aluetta ja ympärille avautuvaa maisemaa. Teoksen on toteuttanut kuvataiteilija Maaria Jokimies (s. 1992).

Historiallisen valokuvan jäljentäminen maalaukseen ei ollut taiteellisesti kiinnostava lähtökohta, joten Jokimiehen visio teokseen syntyi tutustumalla Jotunin teksteihin, uraan ja elämään. Omiin vahvuuksiinsa nojaten Jokimies loi teoksen tunnelman pääasiassa valotilanteella ja väreillä. Väripaletti syntyi korttelin talojen värien ympärille.

– Aloitin muotokuvan suunnittelun lukemalla ja kuuntelemalla Jotunin teoksia. Etsin myös tietoa hänen elämästään ja työskentelytavoistaan. Koin oman teokseni kannalta kiinnostavaksi myös hänen sisustus-, kuvataide- ja vaatemakunsa, kertoo Jokimies teoksen suunnittelutyöstä.

Jotunin tuotanto herätti aikanaan ristiriitaisia tunteita. Sukupuolinormien ravistelijana hänen teostensa aiheet koettiin usein sopimattomiksi, mutta samalla häntä arvostettiin mestarillisena kielenkäyttäjänä. Jotuni lunastikin jo varhain paikkansa Suomen merkittävimpien kirjailijoiden joukossa.

– Halusin kuvata Jotunin hänen uransa alkupuolella, suurin piirtein samanikäisenä kuin itse olen nyt. Asentoon ja ilmeeseen pyrin tuomaan itsevarmuutta ja uhmaavuutta, mutta myös jonkinasteista ristiriitaa asennon ollessa samaan aikaan sekä rento että poseeraava.

Maaria Jokimies on valmistunut Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi vuonna 2022. Pääasiassa öljy- ja akryylimaalausten parissa työskentelevälle Jokimielle valmistunut muotokuva on hänen taiteilijauransa ensimmäinen suuri seinämaalaus.

– En ole ennen tehnyt tämän mittakaavan seinämaalausta, joten moni käytännön asia oli minulle uutta. Nämä asiat myös huolettivat etukäteen. Päästyäni aloittamaan nautin maalaamisesta suuresti. Kokonaisuudessaan projekti oli kiinnostava ja palkitseva.

Taloyhtiön isännöitsijä Kaisa Astala Isännöinti Luotsi Oy:stä kertoo, että seinämaalaus symboloi asukkaille myös lvis-, piha-, energia- ja hissiremonttien onnistumista sekä taloyhtiön 50-vuotista hienoa taivalta.

Teoksen tilaaja oli Asunto Oy Maria Jotunintie 4–12. Hankkeen taidekoordinoinnista ja tuotannosta vastasi Upeart.

Lähde: Upeart

Museovirasto on julkaissut tilastot vuoden 2022 museokäynneistä. Helsingissä eniten kävijöitä keräsi kansallismuseo, jossa vieraili hieman yli puoli miljoonaa kävijää. Se oli eniten myös kaikista Suomen museoista. Toiseksi tilaistoitiin Kansallisgalleria, joka pitää sisällään kolme eri museota.

Tässä lista Helsingin suosituimmista museoista:

1. Suomen kansallismuseo, 544 000 kävijää
2. Kansallisgalleria (Ateneum, Kiasma, Sinebrychoff), 397 000
3. Helsingin kaupunginmuseo, 318 000
4. Amos Rex, 241 000
5. Luonnontieteellinen keskusmuseo, 210 000
6. Designmuseo, 130 000
7. Sotamuseo, 125 000
8. HAM, 107 000
9. Suomen valokuvataiteen museo, 70 000
10. Didrichenin taidemuseo, 52 000

Tilastoihin pääset tutustumaan täällä.

Kesäteatterit kuuluvat kesään kuin aurinko ja jäätelö. Helsingissä on lukuisia kesäteattereita, joissa voi katsoa vakavaa draamaa, kepeää komediaa ja koko perheen näytelmiä.

Listaamme tähän alle Helsingissä toimivia kesäteattereita. Linkeistä pääsette teattereiden kotisivuille katsomaan kesän tarjontaa.

Suomenlinna

Stadin kesäteatterista ehkä se legendaarisin. Suomenlinnan Hyvän omantunnon linnakkeessa teatteriesityksiä pyörittää Ryhmäteatteri. Vuosien saatossa siellä on nähty monia suuria esityksiä Tuntemattomasta sotilaasta lähtien. Kotisivut

Kivinokan kesäteatteri

Teatteri Tuli on toiminut Kivinokassa kesästä 2021 lähtien. Ohjlemistossa kevyttä kesäviihdettä aikuisille ja usein myös esityksiä perheen pienemmille. Katettu katsomo. Tutustu ajankohtaiseen tarjontaan kotisivuilla

Laajasalon huvilateatteri

Laajasalon teatterissa draama ja lastenteatteri kulkevat sulassa sovussa käsi kädessä. Ammattijohtoinen harrastajateatteri. Tutustu ohjelmistoon kotisivuilla

Mustikkamaan kesäteatteri

Ylioppilasteatterin kesäisiä näytöksiä pääsee katsomaan Mustikkamaalle. Taatusti yllättävää ja erilaista kesäteatteria. Katso ohjelma kotisivuilta

Tervasaaren kesäteatteri

Kuvankauniissa Tervasaaressa, aivan kantakaupungin kupeessa, näytöksiä pitää Helsingin kesäteatteri. Ohjelmisto on monipuolinen sekoitus vakavaa draamaa ja koko perheen esityksiä. Katso ohjelmisto kotisivuilta

Puotilan kesäteatteri

Puotilan kartanon yhteydessä toimiva kesäteatteri tarjoaa esityksiä sekä aikuisille että lapsillekin. Tutustu tarjontaan kotisivuilla

Nyt kannattaa suunnata nenä kohti Designmuseota ja sen vieressä sijaitsevaa Arkkitehtuurimuseota. Molemmissa on menossa kiinnostavat näyttelyt.

Kustaa Saksi Designmuseossa

Unen ja valveen rajamailla, alitajunnan ja tietoisuuden rajamailla, taiteen, muotoilun ja käsityön rajamailla. Designmuseon 150-vuotisjuhlavuoden päänäyttely on laaja katsaus tekstiilitaiteilija Kustaa Saksin uraan ja yli 10 vuotta jatkuneeseen yhteistyöhön Alankomaissa toimivan TextielLabin kanssa.

Saksin töissä yhdistyvät digitaalinen ja analoginen työskentely. Tietokoneella ja käsin piirretyt kuvat muuttuvat tekstiiliteoksiksi 1800-luvulla kehitetyllä jacquard-kudontatekniikalla.

Amsterdamissa asuvan Kustaa Saksin omaleimaisessa tyylissä sekoittuvat fraktaalit, migreenikuviot, psykedelia, geometria sekä kulttuuriset viittaukset ja kasvioppi. Saksi työskentelee nykyaikaisten kuvakudosten parissa, joissa sekoittuu analoginen ja digitaalinen tekniikka.

Kustaa Saksi: Rajamailla, Designmuseossa 5.5.-15.10. 2023.

Betoniunelmia Arkkitehtuurimuseossa

Designmuseon vieressä olevassa Arkkitehtuurimuseossa on esillä näyttely, joka esittelee 1970-luvun arkkitehtuuria. Se on aihe, joka herättää keskustelua, mielipiteitä ja ristiriitoja. Arkkitehtuurin 1970-luku mielletään betonielementtien, tasapäisyyden ja tehokkuuden ajaksi. Tuon ajan arkkitehtuuri on ehtinyt peruskorjausikään ja sitä puretaan nyt ennätystahtia. Pitäisikö sen ajan rakennuskantaa säästää ja suojella? Olemmeko oppineet mitään vanhoista virheistämme?

Betoniunelmia avaa kiistanalaisen vuosikymmenen arkkitehtuuria ja ajan ilmiöitä kutsuen elämykselliselle retkelle 1970-luvun Suomeen. Tällä vuosikymmenellä Suomessa unelmoitiin talouskasvusta, hyvinvoinnista ja tasa-arvosta. Betoniunelmia jatkaa Arkkitehtuurimuseossa menneiden vuosikymmenien arkkitehtuuria käsittelevien näyttelyjen sarjaa, jossa on nyt saavuttu 1970-luvulle asti.

Betoniunelmia ja muita näkymiä 1970-luvun arkkitehtuuriin, Arkkitehtuurimuseossa 17.5.–15.10.2023

Tullimuseon uudessa Lautalla lännestä -teemanäyttelyssä tutustutaan autolauttaliikenteen ja Tullin yhteiseen tarinaan aina 50-luvulta nykypäivään ja tulevaisuuteen.

Autolauttaliikenne on meille tuttua arkipäivää – Itämeren autolautoilla seilaavat niin risteilymatkustajat kuin rahtirekat. Arkisella lauttaliikenteellä on kuitenkin ollut valtava merkitys Suomelle paitsi talouden myös kulttuurin näkökulmasta. Autolautat ovat toimineet porttina ja liittäneet meidät läntiseen maailmaan.

Tullimuseon uudessa näyttelyssä pääset sukeltamaan autolauttojen tarinaan. Näe, mistä kaikkialta autolautoilla on lähdetty maailmalle tai kokeile itse, miten rahtikuorman sinetöinti varmistetaan. Tullimuseon pysyvä näyttely puolestaan kertoo laajemmin tullitoiminnan historiasta Suomessa.

Suomenlinnan Susisaaressa sijaitseva Tullimuseo on mainio kesän päiväretkikohde kaikenikäisille. Samaan vierailuun voi helposti yhdistää muitakin Suomenlinnan lukuisista nähtävyyksistä. Vaihtuvan teemanäyttelyn lisäksi Tullimuseossa voi tutustua laajemmin Tullin historiaan ja sen merkitykseen yhteiskunnassamme. Museossa on esillä esimerkiksi aikojen saatossa salakuljetettuja esineitä, Tullin toimintaan liittyviä työvälineitä ja vanhan ajan virka-asusteita.

Tullimuseoon on ilmainen sisäänpääsy.

Maauimalat ovat oleellinen osa Helsingin kesää, ja monille Uimastadionin aukeaminen onkin merkki kesän alkamisesta. Uimastadion avataan tänä vuonna äitienpäivänä sunnuntaina 14.5. kello 9.00. Uimastadika on avoinna syyskuun 10. päivään asti.

Uimastadikan avajaisten ja äitienpäivän kunniaksi sadalle ensimmäiselle asiakkaalle on maksuton kahvitarjoilu. Lisäksi avajaispäivänä järjestetään kaksi maauimalan sisäänpääsymaksuun sisältyvää vesijumppaa. Ensimmäinen hyppyaltaassa järjestettävä vesijumppa on kello 10.00, ja toinen on kello 12.00. Hyppyaltaassa järjestettävät vesijumpat kestävät 45 minuuttia, ja niiden enimmäisosallistujamäärä on 50 henkilöä.

Avajaispäivän aikana juhlamusat Uimastadikalla loihtii DJ RNo, joka on niittänyt mainetta niin Suomen kuin ulkomaiden keikkapaikoilla. DJ RNon letkeä setti sisältää uusia hittejä ja vanhoilla klassikoilla höystettynä. DJ RNon musiikit alkavat heti aamusta, ja setti jatkuu rennon lungisti pitkin päivää.

Uimastadionia on myös valmisteltu kesäkuntoon. Sisääntuloa on remontoitu, ja Uimastadikan edustalle on pystytetty uusia pyörätelineitä. Lisäksi maauimala-alueelta löytyvät jo aiemmilta kesiltä tutut ja suositut aktiviteetit, kuten monipuolinen ulkokuntosali, ulkosählykaukalo, koripallo- ja rantalentiskentät, pingispöydät, sisäkuntosali, jättishakkialue, lasten leikkialueet ja piknik-pöydät pelialustoineen. Uimastadikalta on myös mahdollista lainata panttia vastaan niin sähly-, koris- ja rantalentisvälineitä sekä mm. shakkinappuloita. Nälkä ei myöskään Uimastadionilla pääse yllättämään, sillä kahvilaravintola palvelee tutusti maauimalan alueella.

Kumpulan maauimala avataan urbaanien rytmien tahdissa

Kumpulan maauimala avataan viikko Uimastadionin jälkeen sunnuntaina 21.5. kello 9.00. Kumpulan avajaispäivää tähdittää suomalainen rap-artisti Stoge, joka heittää avajaispäivänä peräti kolme settiä. Energiseksi esiintyjäksi kuvaillun Stogen setit Kumpulassa ovat kello 14.00, 16.30 ja 19.30.

Kumpulan maauimala on Uimastadionin tapaan valmisteltu viimeisen päälle kesää varten. Kumpulastakin löytyy rantalentis- ja korisalueet, laadukas ulkokuntosali, pingispöytiä sekä piknik- ja lasten leikkialueet. Lisäksi alueelle on asennettu lisää piknik-pöytiä, joissa voi myös pelata mm. shakkia tai ludo-peliä. Pelinappuloita saa maauimalasta lainaksi panttia vastaan, kuten myös nyrkkeily-, koris- ja rantalentisvälineitä. Myös Kumpulassa toimii kahvilaravintolayrittäjä.

Lähde: Helsingin kaupunki

Helsinki-Vantaan lentoasemalle avataan ennätysmäärä uusia ravintoloita, kahviloita ja myymälöitä. Finavian mukaan palveluiden kehittämisessä seurataan trendejä ja matkustajien toiveita.

Kaikkiaan Helsinki-Vantaalle avautuu kesän ja syksyn aikana 17 uutta ravintolaa ja myymälää. Uudet palvelut luovat lentoasemalle noin 170 uutta työpaikkaa. Liiketilaa valmistuu noin 3 000 neliötä lisää, mikä laajentaa liiketilat terminaalissa 29 000 neliöön.

Kesällä avautuu yhteensä kymmenen uutta ravintolaa ja kahvilaa. Joukossa ovat muun muassa hampurilaisravintola Bastard Burgers, kasvispainotteista ruokaa tarjoava Fafa’s ja rento Toastery-kahvila. Legendaarinen Oak Barrel lisää reilusti kesän aikana asiakaspaikkojansa ja ruokatarjontaansa, mutta muutoin monen matkustajan suosikkipubi säilyy entisellään.

Syksyllä 2023 ovensa avaa seitsemän uutta myymälää. Niitä ovat esimerkiksi ekokauppa Ruohonjuuri, muumimyymälä Moomin Shop, Kankurin Tuvan ympärivuotinen joulumyymälä sekä koru- ja designmyymälä Via Minnet.

Suurin osa ravintoloista ja myymälöistä sijoittuu uudelle elämykselliselle palvelu- ja kohtaamisalueelle, joka rakentuu parhaillaan entisen lähtöaulan paikalle. Helsinki-Vantaan isoon palvelu-uudistukseen ja palvelu- ja kohtaamisalueen valmistumiseen huipentuu myös Finavian 10-vuotinen investointiohjelma, joka päättyy syksyllä.

Helsinki-Vantaan uudet ravintolat, kahvilat ja myymälät:

– Aasialainen ravintola Asian Kitchen
– Hampurilaisravintola Bastard Burgers
– Kotimainen kasvispainotteinen ravintola Fafa’s
– Matkamuistomyymälä Finspiration by Kankurin Tupa
– Ympärivuotinen joulumyymälä by Kankurin Tupa
– Leipomotuotteisiin erikoistunut kahvila Kaffet Bakery
– Muumimyymälä Moomin Shop
– Pizzeria Pala Pizza Bar
– Kotimainen kahvila Robert’s Coffee
– Ekokauppa Ruohonjuuri
– Kotimainen kahvila Toastery
– Kotimainen kahvila Tori Kitchen & Café
– Second hand -liike Relove
– Voileipäravintola Subway 24/7
– Kahvila Starbucks
– Koru- ja designmyymälä Via Minnet
– Vaateliike Boss & Ralph Lauren