Jörn Donnerin kuoleman jälkeen hänen jäämistöstään löytyi suuri määrä valokuvia. Mies oli todellinen kulttuurimammutti ja tunnettiin elokuvaohjaajana, näyttelijänä, kirjailijana ja poliitikkona – mutta ei häntä valokuvaajaksi ole mielletty. Siksi on hyvin virkistävää nähdä hänestä tämäkin puoli. Hakasalmen huvilassa on esillä kahdessa kerroksessa Donnerin kuvia, joita hän otti 1950- ja 1960-luvulla ulkomaan matkoillaan.
Aluksi olin hieman skeptinen. Sotien jälkeen kameroiden tekniikka parani ja hinnat laskivat. Donner on hankkinut 1950-luvulla kameran ja alkanut räpsiä kuvia, kuten monet muutkin tuon ajan suomalaiset. Ovatko kuvat päätyneet museon seinälle vain sen takia, että ne otti itse herra Donner?
Tietysti Donner on kiinnostava nimi, mutta ei tässä pelkällä nimellä ole ratsastettu. Kuvien esteettinen taso on hyvin korkea. Ei näyttelyä pelkästään nimen takia ole puskettu kasaan. Hän on ollut hyvin lahjakas valokuvaaja.
En tiedä, miten paljon Donner oli nähnyt sotien jälkeisten amerikkalaisten tai ranskalaisten valokuvaajien töitä (kuten Robert Frank, Diana Arbus, Robert Doisneau), mutta samankaltaisia vaikutteita hänen kuvissaan on.
Donner on kuvannut kaupunkikuvia, maisemia, nyrkkeilyotteluita ja mielenosoittajia. Osa kuvista on puhkipalaneita, suttuisia tai epätarkkoja. Se tuo kuviin tiettyä rosoa. Hauskaa, että niitäkin on mukana näyttelyssä.
Parhaimmillaan Donner on ihmisten kuvaajina. Hän näki ihmiset yksilöinä. Monissa kuvissa on vain yksi ihminen: mies katsoo näyteikkunaa, nainen kerää roskia, joku yrittää seistä päällään. Jos Donner kuvasi väkijoukkoja, hän saattoi taltioida tilanteen, jossa joku juuri vilkaisee kameraan. Mielenosoittajat eivät ole iso massa, vaan kuva tarkentuu pariin henkilöön. Kuvissa ei poseerata, ne ovat usein pieniä arjen hetkiä.
Onpa kuviin tallentunut myös julkisuuden henkilöitä, kuten elokuvaohjaaja Vittorio de Sica ja näyttelijä Harriet Andersson. Eräässä kuvassa on Kennedy juuri ennen kuolemaansa.
Hakasalmen huvilan alakertaan on koottu kuvia Euroopasta ja se on kiinnostavampaa kuin yläkerran kuvat Etelä-Amerikasta, Intiasta ja muualta Euroopan ulkopuolelta. Ne ovat ehkä aikanaan näyttäneet eksoottisilta, mutta sitä arvoa niissä ei enää ole. Kaikki nykyään tietää, miltä Intian kaduilla näyttää.
Donner oli eläessään mielellään esillä ja tapahtumien keskipiste. Näyttely esittelee sen, millainen hän oli kameran takana. Hänen kuvissaan on intohimoa ja laatua. Ne ovat taiten rajattuja sekä teknisesti että sisällöltään. Kyllä nämä kuvat ovat näyttelynsä ansainneet.
Eri asia sitten on, onko Helsingin kaupunginmuseon tehtävä esitellä valokuvia Euroopasta ja kehitysmaista. Tietysti Donner oli leimallisesti helsinkiläinen, joten se olkoot riittävä puolustus. Ja kuin pienenä puolustuspuheena museo esittelee yhdessä huoneessa Donnerin Helsinkiin liittyviä lyhytelokuvia.
Jörn Donner – Matkalla 1951–68, Hakasalmen huvilassa 3.9.2023 saakka
Teksti: Pauli Jokinen
