Vuosaaren virkistysalueet laajenevat lähivuosina merkittävästi, kun useat virkistysalueisiin liittyvät suunnittelu- ja rakennushankkeet etenevät. Vuosaaren entisen kaatopaikan kunnostus valmistuu ensi vuonna, jolloin on myös tarkoitus juhlistaa koko Vuosaarenhuipun avaamista yleiseen käyttöön.
Vuosaarenhuippua viimeistellään parhaillaan monipuoliseksi lähiluontokohteeksi. Samalla reitistöä parannetaan ja ne kytkevät Vuosaarenhuipun entistä paremmin osaksi Mustavuorta ja muita viheralueita. Lähiluontopalvelut kohenevat Vuosaarenhuipun alueella kertaheitolla, kun alueelle tulee kaksi opastuskonttia, piknikpaikka, kuivakäymälä sekä kaksi opastettua luontopolkua. Vuosaarenhuipun virkistysaluekokonaisuus on yli 60 hehtaaria, mikä vastaa nelinkertaista Kaivopuistoa.
Lisäksi Uutelan aluetta kehitetään. Uutelan virkistysalueeseen ollaan liittämässä noin viiden hehtaarin laajuista aiemmin yksityisomistuksessa ollutta aluetta Hallkullanniemestä ja Nuottasaaresta. Virkistysalueen laajentamisen lisäksi alueen luontoon sekä huvilakulttuuriin liittyvät arvot pyritään turvaamaan ja Nuottasaaren laiturin uudistaminen mahdollistetaan. Laiturin läheisyyteen on suunnitteilla myös pienimuotoisia merellisiä matkailupalveluita.
Lisäksi pienempiä muutoksia on suunnitteilla Ramsinrannassa vireillä olevissa kaavamuutoksissa, joissa nykyisistä yksityisalueista tulee osittain yleisiä virkistysalueita. Muutosten tavoitteena on mm. yhtenäisen rantareitin toteuttaminen.
Kansainvälisestikin mainetta niittänyt Pyynikin Brewing Company avaa olutravintolan Helsingin ytimeen. Pyynikin Taproom Helsinki aukeaa marras–joulukuun vaihteessa Eteläesplanadille. Luvassa on laaja kattaus palkitun tamperelaispanimon juomia aina oluista gineihin, joiden kyljessä tarjoillaan rentoa ja laadukasta pubiruokaa.
Pyynikin Brewing Company avasi Pyynikin Brewhouse -ravintolan vuonna 2017 Tampereen keskustaan yhdessä NoHo Partnersin kanssa. Ravintola löysi nopeasti tiensä tamperelaisten sydämiin, ja se on äänestetty kaksi kertaa Tampereen parhaimmaksi olutravintolaksi.
– Brewhouse on todistanut toimivuutensa, ja siitä vaahtosikin idea avata samankaltaisella reseptiikalla varustettu olutravintola yhdessä myös Helsinkiin. Vaikka alalla eletään haastavia aikoja, luotamme ravintolan vetovoimaan. Vastaavantyyppistä rennon tyylikästä olutravintolaa näin keskeiseltä paikalta saa hakea, kertoo Pyynikin Brewing Companyn perustaja Tuomas Pere.
Osoitteessa Eteläesplanadi 14 sijaitseva Pyynikin Taproom Helsinki on avoinna tiistaista lauantaihin. Asiakaspaikkoja on liki sata. Hanasta löytyy 20 olutlaatua, ja Pyynikin oluiden lisäksi ravintola tulee tarjoamaan panimon tislaamon tuotteita sekä erikoiseriä, joita saa ainoastaan Pyynikin Taproomista sekä Pyynikin Brewhousesta Tampereelta.
– Erikoiserien lisäksi muutama toivottu ja käsistä viety tuote tekee paluun. Pyynikin Taproom on helppo ja keskeinen paikka, jonne piipahtaa vaikkapa etätyöpäivän jälkeen perinteisille afterworkeille nauttimaan laatuoluista ja rehdin ronskista ruoasta. Meiltä tulee paljon uutuustuotteita, jotka julkaistaan Pyynikin Taproomissa samaan aikaan kuin Tampereella, kuvailee Pere.
Intohimo olueen ja rohkeaan ruokaan näkyy ja maistuu Taproomin ruokalistassa. Tarjolle tulee laadukasta pubiruokaa niin pieneen kuin isompaankin nälkään, aina oluen kyljessä nautittavista tapaksista runsaisiin annoksiin, joiden raaka-aineissa suositaan kotimaisia pientuottajia, unohtamatta makuja myös maailmalta.
Pyynikin Brewing Companyn eli alun perin Pyynikin käsityöläispanimona tunnetun panimon vuosi on ollut menestyksekäs. Maaliskuussa panimo pääsi Financial Timesin FT-1000-listalle Euroopan nopeimmin kasvavana panimo- ja juomayhtiönä. Loppukesästä Taloustutkimuksen ja Markkinointi & Mainonnan Arvostetuimmat brändit 2020 -tutkimuksen mukaan tamperelaispanimo on Suomen arvostetuin olutbrändi.
Helsingistä on vuosikymmenten saatossa poistunut lukuisia huomattavia rakennuksia. Osa on purettu, osa tuhoutunut muuten. Etenkin 1960- ja 1970-luvuilla oli varsinainen purkuvimma, jonka seurauksena monet rakennukset poistuivat kaupunkikuvasta. Tässä kymmenen edesmennyttä rakennusta.
Kampin paloasema Rakennus purettiin Kampintorilta 1960-luvulla. Kuva otettu juuri ennen purkua.
VPK:n talo Nykyisen Aikatalon paikkeilla, Ateneumin takana, sijaitsi VPK:n talo, jonka suunnitteli arkkitehti Theodor Höijer. Eduskunta kokoontui ensimmäiset vuotensa siellä. Purettu 1967.
Kasarmitorin kauppahalli Arkkitehti Selim A. Lindqvistin suunnittelema kauppahalli palveli Kaartinkaupungin asukkaita vuosina 1906-1958.
Sipoon kirkko Mannerheimintien varrella ollut ns. Sipoon kirkko purettiin 1970-luvulla. Toiminut mm. bussi- ja ratikkakuskien työsuhdeasuntoina.
Ravintola Alppila Alppilan korkeimmalla paikalla sijainnut ravintola. Paikalla oli ravintola jo 1800-luvun puolivälin jälkeen, mutta se paloi useaan kertaan. Kuvassa oleva ravintola paloi 1951.
Vallilan työväentalo Sturenkadulla sijainnut työväentalo purettiin 1972. Rakennus valmistui 1920-luvulla Sörnäisten Työväenyhdistyksen talkootyönä.
Ullanlinnan kylpylä Kaivopuiston kylpyläelämän keskus 1800-luvulla. Rannassa sijainnut kylpylä tuhoutui jatkosodan pommituksissa.
Töölön sokeritehdas Töölönlahden rannalla sijaitsi sokeritehdas. Se oli nykyisen Oopperatalon kohdalla. Tehdas muutti Kirkkonummelle 1960-luvulla. Tämä kuva on vuodelta 1890.
Kammion sairaala Yksityinen mielisairaala sijaitsi Töölössä Ruusulankadun varrella. Kammion rakennukset purettiin 1960-luvulla.
Skohan talo Nykyisen Makkaratalon paikalla oli ns. Skohan talo. Rakennuksessa oli pääasiassa toimistoja ja liiketiloja. Skohan talo purettiin 1965.
Kuvat: HKM (Erik Friman, Johnny Korkman, Wasastjerna Nils, Eino Heinonen, WW Wilkman)
Minihameet ja moppitukat, purkutyömaat ja betonilähiöt, itsevarmat kaupunkilaiset ja maalta muuttaneiden hämmennys. Ismo Hölttö valokuvasi 1960-luvun Helsinkiä ja helsinkiläisiä ikuistaen muutosten ja myllerrysten vuosikymmenen arjen tasolla.
Töölössä varttunut Ismo Hölttö (s. 1940) valmistui kultasepäksi Taideteollisesta oppilaitoksesta 1960. Työnsä ohella Hölttö harrasti valokuvausta. Itseoppinut kuvaaja kehitti taitojaan Kameraseurassa, johon hän liittyi 1961. Hölttö sai 1960-luvulla lukuisia valokuvapalkintoja sekä kotimaassa että ulkomailla. Valtion taiteilija-apurahan turvin hän perusti oman studion 1970, lopetti kultasepän työt ja toimi kaupallisena kuvaajana. Hänelle myönnettiin valtion puolikas taiteilijaeläke 2002. Hölttö on julkaissut useita valokuvateoksia, osan Mikko Savolaisen kanssa.
Höltön tuotteliain kausi osui 1960-luvulle, jolloin Suomea leimasivat monet murrokset ja maa kehittyi moderniksi teollisuusvaltioksi. Sosiaaliturvan kehitys ja ensimmäiset peruskoulukokeilut veivät Suomea kohti hyvinvointivaltiota. Helsinki kasvoi maaltamuuton myötä, ja 1960-luvun jälkipuolella ylitettiin puolen miljoonan asukkaan raja. Uusia asuinalueita kaavoitettiin lähiöihin. Keskustasta purettiin vanhoja rakennuksia, betoni ja asfaltti valtasivat alaa.
Suomessa seurattiin maailmanmenoa tarkasti. Vietnamin ja Biafran taistelut, ydinaseet, kylmä sota ja avaruuslennot tulivat osaksi arkea, kun televisio yleistyi kodeissa. Populaarikulttuuri, markkinointi ja kulutusyhteiskunnan synty muovasivat elämäntapaa. Nuoriso radikalisoitui ja pukeutumistyyli muuttui, kun Helsinkiinkin rantautui lontoolainen katumuoti lyhyine hameineen.
Ajan muutokset näkyvät myös Ismo Höltön valokuvissa
Hakasalmen huvilan näyttelyyn on valittu valokuvaajan 1960-luvun tuotannosta 155 mustavalkokuvaa, jotka tarjoavat nuoren taiteilijan näkemyksen kotikaupungistaan, sen ihmisistä ja koko aikakaudesta. Nykykatsoja kohtaa kuvissa silmästä silmään suuren joukon lähimenneisyyden helsinkiläisiä, joiden taustalla häämöttää jo osittain kadonneita maisemia. Kuvat herättävät nostalgiaa, muistoja ja uteliaisuuden tietää, keitä kuvien ihmiset ovat ja millaista heidän elämänsä oli.
”Näyttelyn valokuvat ovat Ismo Höltön näkemys 1960-luvun Helsingistä. Kuvissa on suuri joukko ihmisiä, taustalla osittain kadonnut kaupunki ja sen elämä, muutosten ja myllerrysten vuosikymmenen arjen tasolla. Monille tuon ajan eläneille näyttely on varmasti nostalginen matka menneeseen ja nuoremmalle yleisölle kiehtova aikahyppy 60-lukulaiseen arkeen ja muotiin”, toteaa museonjohtaja Reetta Heiskanen.
Ismo Hölttö – Kohtaamisia 1960-luvun Helsingissä 16.10.2020–28.8.2021 Helsingin kaupunginmuseo Hakasalmen huvila
Helsingin vanhin kivitalo löytyi sattumalta 1990-luvulla. Valtioneuvoston rakennusta peruskorjattiin ja sen alta löytyi vanhan talon perustukset. Kyseessä oli Burgmanin talo. Pitkään ajateltiin, että Sederholmin talo vuodelta 1757 oli Helsingin vanhin kivitalo, mutta Burgmanin talo oli rakennettu jo 1690-luvulla. Se sijaisi nykyisen Aleksanterinkadun ja Ritarikadun risteyksen paikkeilla, osittain nykyisen Valtioneuvoston linnan alla.
Burgmanin talo sai nimensä sen rakennuttajan ja omistajan Torsten Burgmanin mukaan. Helsinki tuhottiin pahoin 1700-luvun alun isovihassa, mutta Burgmanin talo säästyi. Kenties juuri siksi, koska se oli kivestä. Talo oli kaupungin komeimpia ja siinä asui 1700-luvulla muun muassa pormestari, kenraalikuvernööri, armeijan ylipäällikkö ja maaherra.
Lähteiden pohjalta on varmistunut talon koko. Se oli noin 36 metriä pitkä ja 10 metriä leveä. Sen pohjoispuolella sijainneet siipirakennukset olivat noin 6 metriä pitkät ja 8 metriä leveät.
Burgmanin talo tuhoutui Suomen sodan melskeissä vuonna 1808.
Keskellä pimeintä vuodenaikaa suomalaiset hyppäävät pyörän selkään. Ympäri maata on syksyn aikana järjestetty lukuisia pyöräilytapahtumia, joissa pyöräillään tarkoituksella vain lamppujen loisteessa. Myös yhä useampi arkipyöräilijä lähtee pyöräretkelle vielä loppuvuodesta. Pyörämatkailukeskus pitää pimeässä pyöräilyä uutena trendinä, sillä harrastajamäärät ovat selvässä kasvussa.
Suuri osa arjen ulkoilusta tapahtuu syksyllä joko pimeässä tai katuvalojen loisteessa. Yhä useampi suomalainen valitsee tarkoituksella pimeän, ja suuntaa pyörällä maastoon ja retkipoluille.
Nykyaikaiset led-valot ovat kevyitä ja tehokkaita, ja niiden akut kestävät pitkään. Tämä madaltaa pimeässä pyöräilyn kynnystä. Valoteknologian kehitys on ollut nopeaa. Tehokkaita pyörän valoja saa nykyään jo muutamalla kymmenellä eurolla.
Pimeässä pyöräily on myös elämys, joka tarjoaa jännitystä ja taianomaisia hetkiä.
“Tuttukin polku muuttuu täysin erilaiseksi, kun ympärillä on pimeys. Valokeilassa näkyy vain pätkä polkua ja hengityksen höyrypilvi”, toteaa Pyörämatkailukeskuksen koordinaattori Jari Kaaja.
Pyörämatkailukeskuksen havaintojen mukaan pimeässä pyöräily on nyt trendi, sillä useat pimeyden ympärille rakennetut pyöräilytapahtumat ovat moninkertaistaneet osallistujamääränsä viime vuosien aikana.
“Suurin yksittäinen tapahtuma on ollut Pirkanmaan YÖ-rogaining, joka keräsi vuonna 2018 liki 700 kävelijää ja pyöräilijää etsimään rasteja yön yli. Tänä vuonna paikalla oli 330 ihmistä, joista 210 osallistui pyörällä. Pyöräilijöiden ulkoilmatapahtumat ovat koronan aikanakin suosittuja, sillä niissä turvallisuudesta pidetään hyvää huolta”, Jari Kaaja kertoo.
Tänä syksynä perinteisiä pimeän ja pyöräilyn yhdistäviä tapahtumia on järjestetty esimerkiksi Oulussa Pimiä seikkailu, Etelä-Suomessa Synkkä syysunelma, Jyväskylässä Halloween hike ja Pirkanmaalla YÖ-rogaining. Pyörätapahtumien syyskauden päättää 19.–20.12. yön yli pyöräiltävä Talvipäivänseisaus, jossa jokainen osallistuja pyöräilee vähintään 150 kilometriä valitsemallaan reitillä.
Syksyn pimeys ja pyöräilyinnostus näkyy myös pyöräalan yrityksissä. Helsingissä, Rovaniemellä ja Kiilopäällä toimiva Roll Outdoors on räätälöinyt pyöräilyn palveluita pimeän ympärille.
“Järjestämme esimerkiksi säännöllisiä viikkolenkkejä, joissa maastoon mennään pimeällä. Sekä ulkomaiset turistit että suomalaiset arkipyöräilijät ovat innostuneet ohjatusta maastopyöräilystä”, kertoo toimitusjohtaja Johannes Perkkiö Roll Outdoorsista.
Perkkiön mukaan pyöräily pimeässä kiehtoo, mutta monet haluavat pimeälenkille oppaan ja ryhmän tuekseen. Näin vältetään eksyminen, jonka uhka askarruttaa erityisesti pohjoisen tuntureilla aloittelevia pimeäpyöräilijöitä. Alan yritykset tarjoavat vuokralle myös pimeään valmiiksi varusteltuja pyöriä, jolloin maastopyöräilyä on helppo kokeilla kaamoksen aikaan.
Pyörämatkailukeskuksen vinkit pimeässä pyöräilyyn
1. Pyörässä tulee olla valot sekä edessä että takana. Etuvalo on valkoinen tai keltainen, takavalo punainen.
2.Älä käytä vilkkuvaa valoa. Se vaikeuttaa etäisyyden arviointia esimerkiksi ohitustilanteissa. Vilkkuva valo voi myös laukaista vastaantulijalle tai perässäsi ajavalle migreenikohtauksen.
3.Muista myös pyörän heijastimet. Joka suuntaan osoittavat heijastimet ovat valojen lisäksi tieliikennelain mukaan pakolliset.
4.Valitse maastoon riittävän tehokas valo, mutta älä häikäise muita. Säädä valon tehoa kadulla pyöräillessäsi pienemmälle.
5. Mitä kovempaa ajat, sitä tehokkaamman valon tarvitset.
6.Pidä metsässä mukana myös varavalo. Jos akku loppuu tai valo menee epäkuntoon, et jää pulaan pimeässä.
7. Aloita pimeäpyöräily pimeillä pikkuteillä tai lenkkipoluilla. Kun kokemusta karttuu, voit siirtyä metsään ja maastopoluille.
Hotel Sveitsi on jälleen valittu Suomen parhaaksi lomakohteeksi World Travel Awards -kilpailun Finland´s Leading Resort -sarjassa. Hyvinkään Hotel Sveitsi on moderni elämyshotelli keskellä Etelä-Suomen kauneinta matkailu- ja vapaa-ajanaluetta. Tarjolla on monipuolinen kirjo aktiviteetteja ja palveluita kaiken ikäisille luonnonystäville, liikkujille ja ainutlaatuisia elämyksiä etsiville kokous- ja tapahtumajärjestäjille. Hotel Sveitsi palkittiin parhaana lomakohteena myös vuonna 2019.
World Travel Awards -kilpailulla on pitkä historia, ja palkinnot ovatkin nousseet merkittävään rooliin arvioitaessa matkailualan suunnannäyttäjiä ja kehitystä maailmanlaajuisesti. Jo 27. kertaa jaettavat World Travel Awards -tunnustukset julkistetaan tänä vuonna poikkeuksellisesti digitaalisesti 2.11.2020, perinteisesti vuosittain järjestettävän gaalan sijaan.
”Saamamme tunnustus kuuluu koko Sveitsin elämyskeskuksen väelle ja olen todella ylpeä meistä kaikista. World Travel Awards -palkinnon arvoa nostaa ennen kaikkea se, että asiakkaat päättävät tunnustuksen saajan antamalla äänensä, matkailualan ammattiraadin sijaan. Se, että koko matkailualaa koettelevasta COVID-19 haasteesta huolimatta tuhannet matkailijat ovat antaneet äänensä Hotel Sveitsille ja samalla koko Sveitsin elämyskeskukselle osoittaa, että olemme kehityspolussamme ottaneet edelleen askeleita oikeaan suuntaan”, hotellinjohtaja Vesa Kokkonen riemuitsee.
”Koko elämyskeskuksen tunnuslauseena toimiva ”Yhdessä olemme enemmän” kuvastaa hyvin laajaa palvelu- ja elämysvalikoimaa, jonka voimme asiakkaillemme tarjota. Olitpa vapaa-ajan tai työsi vuoksi matkustava, meiltä löytyy kokemista ja tekemistä varmasti kaikille”, Kokkonen jatkaa.
Hotellin kanssa saman katon alta löytyy kokonainen viihdekeskus, joka tarjoaa hauskaa tekemistä kaiken ikäisille ympäri vuoden. Sveitsissä voit käydä elokuvateatterissa, sisäaktiviteettipuistossa, kuntosalilla, kauneushoitolassa, pakopelihuoneissa ja yhdyskäytävää pitkin pääsee helposti myös vierailemaan Hyvinkään uimalassa. Hotel Sveitsissä heti ulos ovesta astuessaan pääsee tutustumaan hotellia ympäröivään luonnonpuistoon ja sen monipuolisiin ulkoilureitteihin rauhallisesti lenkkeillen tai fatbike-pyörillä maastopyöräillen. Hurjapäisimmät kiipeilevät seikkailupuiston köysiradoilla ja nauttivat vauhdin huumasta jääkautisen suppakuopan yli rakennetulla vaijeriliukuradalla.
Lomakeskuksen ravintolamaailma uudistui keväällä 2020 Karhunpesä Restaurant & Barin avatessa ovensa. Karhunpesä on rennon viihtyisä ja tunnelmallinen seurusteluravintola, jossa nautitaan ja viihdytään hyvän ruoan ja juoman parissa. Karhunpesän runsaalta ruokalistalta löytyy jokaiselle suunmukaista murkinaa, isoon ja pieneen nälkään, makeita paloja unohtamatta. Tämän lisäksi Sveitsin tilausravintola, hotellin lobby bar ja kesäterassi Piha palvelevat matkailukeskuksessa vierailevia ja tilaisuuksien järjestäjiä.
Hotel Sveitsi mahdollistaa myös kaikki elämäsi tilaisuudet. Hotelli tarjoaa tunnelmallisen kokonaisuuden henkilökohtaisiin juhlahetkiin, häistä ja perhejuhlista saunailtoihin sekä viikonlopun romanttisiin irtiottoihin. Lisäksi Hotel Sveitsissä on loistavat puitteet yritystilaisuuksien järjestämiseen. Kesällä 2020 valmistuneet uudet luovat Seasons-tapahtumatilat mahdollistavat innovatiiviset strategiapäivät, erilaiset tiimipäivät, kokoukset ja tilaisuudet elämyksellisesti, aktiviteettien ja hauskan energian kera. Hotel Sveitsi toimii loistavasti myös tyylikkäissä gaala- ja konferenssitilaisuuksissa jopa 500 henkilön tapahtumiin saakka, kuten vuosittainen punaisen maton Red Carpet -gaala on osoittanut.
”Hotel Sveitsi on osa Primehotels Oy:tä ja tärkeä osa koko yrityksen kehitystä ja kasvua. Primehotelsilla on viisi uniikkia hotelliyksikköä ympäri Suomen ja useita uusia kehityskohteita, joista seuraavat uudet hotellit avaavat ovensa Helsingissä vuoden 2021 aikana. Uudistuksia kokenut Hotel Sveitsi on merkittävässä roolissa osana vahvaa kasvustrategiaamme alati kehittyvässä markkinatilanteessa”, Primehotelsin toimitusjohtaja Tomi Peitsalo kertoo.
”Voin olla aidosti ylpeä koko Sveitsin tiimistä, jossa tahtotilamme mukaisesti aitous, yksilöllisyys ja ammattitaito ovat jokaisen asiakaskohtaamisemme kulmakiviä ja saamamme tunnustukset ovat osoitus koko henkilöstön onnistumisesta ja strategisten valintojemme painottaminen asiakas- ja henkilöstökokemukseen ovat olleet oikeita”, Peitsalo iloitsee.
Syksy on oivallista retkeilyaikaa. Hyvät retkisäät saattavat jatkua joulukuulle saakka, joskus jopa halki talven. Syksyllä ilma on raikas ja kostea maasto kaunis. Ja hyvin myöhään syksyyn on mahdollista löytää vielä sieniäkin.
Tässä 10 syksyistä retkivinkkiä Helsinkiin ja lähistölle:
1. Suomenlinna Suomenlinna on mainio retkikohde halki vuoden. Myöhään syksyllä linnoitussaarella ei ole tungosta ja saaren kolkkia pääsee tutkimaan aivan rauhassa. Suokin kalliot ovat erinomaisia paikkoja tarkkailla syysmyrskyjä. Kahvilasuositus:Cafe Silo
2. Kasakallion huippu Itäisessä Helsingissä sijaitseva Kasakallio on kiva retkikohde vaikka koko perheelle. Kallion laella on muinainen hiidenkiuas. Sieltä on komeat näkymät moneen suuntaan. Pizzeriasuositus:Pit Stop
3. Pitkäkoski Pitkäkosken virtausta voisi tuijottaa tuntikausia. Koski noin kilometrin mittainen. Luonnonsuojelualueen rinnelehdot ovat kauniita ja tunnelmallisia. Pitkäkoski on osa Vantaanjokea. Retkellä kannattaa poiketa kaakaolle Pitkäkosken ulkoilumajalle. Kahvilasuositus:Pitkäkosken ulkoilumaja
*****
*****
4. Haltialan aarnimetsä Haltialan aarnimetsä sijaitsee Keskuspuiston pohjoisosassa. Siellä on todellista suuren metsän tuntua. Aarnimetsässä kulkee polkuja ja pitkospuita. Sinne pääsee mm. Paloheinästä tai Haltialan tilalta. Kahvilasuositus: Paloheinän ulkoilumaja.
5. Keskustan puistot Aina ei tarvitse lähteä kauas päästäkseen syksyisen luonnon keskelle. Pieni kävelyretki Kaisaniemen puistossa, Kaivopuistossa tai vaikka Esplanadin jalopuiden keskellä virkistää. Kahvilasuositus: Torikahvit Kauppatorilla on klassikko
6. Nuuksio Nuuksion kansallispuistossa on lukuisia retkeilyreittejä. Jos on epävarma suunnistustaidoista, syksyllä kannattaa pysyä opastetuilla reiteillä, sillä puista pudonneet lehdet ovat monin paikoin peittäneet polut allensa. Esimerkiksi Klassarinkierros on hieman vähemmän tunnettu reitti, mutta kokeilemisen arvoinen. Nuuksion reitteihin pääset tutustumaan täällä. Ravintolasuositus:Luontokeskus Haltian ravintola
7. Fallkullan kotieläintila Koko perheen suosikkikohde. Ulkoalueet ovat avoinna yleisölle, mutta korona-aikana sisätilojen aukioloissa poikkeuksia. Kannattaa tarkistaa kotisivuilta. Kahvilasuositus:Fallkullan oma kahvila.
8. Hietaniemen hautausmaa Hietaniemen hautausmaa on erinomainen paikka rauhoittua halki vuoden. Etenkin hautausmaan vanhimmat osat huokuvat mystiikkaa. Uudemmalla puolella tapaat taiteilijoita ja presidenttejä. Ravintolasuositus:Perhon ravintola.
9. Keskuspuisto 700 hehtaaria suuri Keskuspuisto kätkee sisäänsä lukuisia kiehtovia luontokohteita. Puistossa voit lenkkeillä, pyöräillä tai tehdä pitkän kävelylenkin. Keskuspuisto alkaa lähes Stadin keskustasta ja jatkuu kilometrejä pohjoiseen. Lenkin jälkeen voi käydä putsaamassa hiet Pirkkolan uimahallissa tai Maunulan majan saunassa. Kahvilasuositus: Maunulan maja
10. Sipoonkorpi Sipoonkorven kansallispuisto on Suomen metsäisintä metsää. Siellä komeita luontonähtävyyksiä: Nuotiokallio, Storträsk, Högberget. Sipoonkorvessa on useita opastettuja reittejä, joihin voit tutustua täällä. Ravintolasuositus:Ravintola Tila
WalkHelsinki järjestää kaupunkioloissa tapahtuvia kävelyretkiä ja ulkoilmapelejä. Ne sopivat erinomaisesti yritysten tykypäiviin, yhdistysten virkistyspäiviin tai vaikka syntymäpäivälahjaksi. Pieni reippailu sopii hyvin vaikkapa ennen illallista.
Järjestämme tapahtumia ympäri vuoden. Ulkoilu on vain varustautumiskysymys!
Tässä vinkit tarjonnastamme:
1. Murhakävelyt
Rikokset ovat kiinnostaneet ihmisiä kautta aikojen. Dekkarit ja rikoselokuvat ovat supersuosittuja. Murhakävelyt johdattavat Helsingin rikoshistorian äärelle. Vieraillaan aidoilla rikospaikoilla ja kuullaan niistä tarinoita. Valittavana on Murhakävelyt Töölössä, Etelä-Helsingissä ja Keskustassa.
2. Ulkoilmapakopelit
Ulkoilmapakopelit on erilainen tapa tutustua kaupunkiin. Selvitä tehtäviä Kruununhaassa ja yritä päästä sieltä pois. Tai Kalliota tai Punavuoresta. Jakakaa porukkanne 2-6 hengen ryhmiin, mitä tiimi voittaa? Nostaa varmasti tiimihenkeä! Valittavana 3 vaihtoehtoa: Kruununhaka, Kallio tai Punavuori.
3. Urbaani aarrejahti
Urbaanissa aarrejahdissa etsitään ja valokuvataan asioita Helsingin ydinkeskustassa. Aarrejahti kilpaillaan 2-6 hengen joukkueilla. Aarrejahti nostaa tiimihengen uudelle tasolle ja opettaa toimimaan ryhmässä. Lue lisää.
Taiteen ja kulttuurin ystäville tarjolla on retki Töölönlahden historian ja kulttuurimaiseman äärelle. Patsasraati puolestaan on kävely, jossa voitte itse leikkiä taidekriitikkoa.
Juttusarjassa esittelemme 100 poimintaa Helsingin historiasta.
21. Elias Lönnrotin patsas ja pentagrammi Lönnrotinkatu 5-7
Kalevalan isän Elias Lönnrotin (1802-1884) patsaan valmisti aikansa kuvanveistäjäsuuruus Emil Wickström. Lönnrotin vieressä jököttävät Väinämöinen sekä Impi. Wickström sai kritiikkiä siitä, että oli kuvannut sekä Lönnrotin että taruhahmot yhtä realistisesti. Väinämöisen alla on kohokuvana myös Antero Vipunen, Kalevalan jättiläinen, jonka otsaan on tiettävästi hakattu viisisakarainen pentagrammi. Löydätkö sinä sen? Venäläisvallan aikana kansallisen suurmiehen patsaan kanssa piti toimia kieli keskellä suuta, ja Lönnrotin muistomerkki paljastettiin kaikessa hiljaisuudessa keskellä yötä vuonna 1902.
22. Tove Janssonin ateljee Ullanlinnankatu 1
Tove Janssonin pitkäaikainen kotitalo sai vuonna 2005 koristeekseen muistolaatan, jossa on Muumien luojan kasvot ikuistettuna. Jansson asui talossa vuodesta 1944 kuolemaansa saakka vuoteen 2001. Muistolaatan on tehnyt taiteilija Carl Henning, mutta nuoren Janssonin kasvot on tehnyt hänen isänsä, kuvanveistäjä Viktor Jansson. Laattahankkeen toteutti Suomenruotsalainen kirjailijayhdistys.
23. Lonnan demagnetisointiasema
Pienessä Lonnan saaressa sijaitsi kylmän sodan aikana demagnetisointiasema. Siellä laivoista poistettiin magneettikenttä, jotta miinat eivät reagoi niihin. Välineistöä on edelleen nähtävillä Lonnan ravintolarakennuksessa.
24. Ehrensvärdin hauta Suomenlinna
Suomenlinnassa on varmaankin Suomen valokuvatuin hauta, Suomenlinnan arkkitehdin Augustin Ehrensvärdin hauta vuodelta 1772. Sitä pidetään vanhimpana Helsingissä olevana muistomerkkinä. Muistomerkin suunnitteli Tobias Sergel. Haudan vieressä oleva museorakennus toimi 1700-luvulla Ehrensvärdin asuntona. Museon sisustus esittelee linnoituksen elämää 1700-luvulla. Sen kokoelmiin kuuluu muun muassa maalauksia, pienoismalleja, kustavilaisia huonekaluja ja aseita. Museo sijaitsee linnoituksen alkuperäisen keskusaukion laidalla.
25. Lentolaivue 36 Ullaksenpuisto
Pikku Kallahden rannalla on kiveen kiinnitetty muistolaatta, joka muistuttaa alueen sotaisasta menneisyydestä. Talvisodan aikana Kallvikissa toimi lentolaivue 36, joka suoritti Blackburn Ripon -koneilla tiedustelulentoja ja etsi sukellusveneitä. Laatassa on hakaristillä varustettu lentokone kohokuvana.
26. Mölylän kalliokirjoitukset
Herttoniemessä Vanhankaupunginlahdella on Mölyläksi kutsuttu niemenkärki. Mölylän kallioissa on mystiset kalliokirjoitukset. Kolmeen laatikkoon on kirjoitettu nimet Pauli, Eugen ja Tauno ja nimien yläpuolelle vapaudenristit. Nimien alle on raaputettu henkilöiden kuolinpäivät: Pauli 22.7.1944, Eugen 8.3.1940 ja Tauno 27.11.1941.
Mölylässä oli vielä 1940-luvulla samanlainen kesämaja-alue kuin Lammassaaressa ja Kivinokassa. Erään tarinan mukaan kaatuneet olivat Mölylän kesämajalaisia. Kalliokirjoitusten tekijä on jäänyt arvoitukseksi.
27. Kuolleet oravat Seurasaari
Seurasaaren ulkomuseossa on kaksi erikoista, epävirallista muistomerkkiä. ne kertovat kuolleista oravista. Toinen muistomerkki on uimalaitoksen vieressä ja toinen on löytynyt läheltä Seurasaaren siltaa.
28. Aleksis Kiven mökki Tiilentekijänpolku
Tapanilan asemalta pari sataa metriä etelään on vaatimaton punainen puurakennus. Ratavartija Franzen oli ottanut vuokralaiseksi kirjailija Aleksis Kiven, joka asui torpassa muutaman kuukauden. Seinässä on laatta, jossa lukee pelkistetysti ”Aleksis Kivi asui tässä talossa v. 1870.”
29. Nakkiemo Aira Kolari Näyttelijäntie 2
Pohjois-Haagan ainoa muistolaatta on Thalian aukiota vieressä olevan talon seinässä. Laatassa kerrotaan, että nakkiemona tunnettu Aira Kolari piti kioskia tällä paikalla 1957-1975. Grillikioskistaan Nakkiemo ruokki grilliruualla nälkäisiä pohjoishaagalaisia. Muistolaatta paljastettiin vuonna 2010.
30. Talin tammi Talin kartanon piha
Talin kartanon päärakennuksen edustalla kasvaa yksi kaupungin paksuimmista puista. Tammella on pituutta lähes 30 metriä, ja tyven ympärys on jopa kuusi metriä. Se on rauhoitettu luonnonmuistomerkki.
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY ylläpitää pääkaupunkiseudulla yli 70:ää vesipostia, joista ulkoilijat voivat hakea hanavettä janoonsa maksutta. Vesipostit ovat käytössä huhtikuusta lokakuuhun asti.
Kesällä asukkaat liikkuvat ulkona ja hellekin saa janon aikaan. Jos juomapullo tyhjenee, sen voi täyttää raikkaalla hanavedellä esimerkiksi HSY:n vesiposteilla. Helsingin, Espoon ja Vantaan alueen 76 vesipostia ovat käytössä koko kesän ajan.
Kaikki janon sammuttamisen paikat löytyvät kartalta osoitteesta: hsy.fi/vesipostit
Vesipostien historia pääkaupunkiseudulla ulottuu aina 1800-luvun loppupuolelle. Ennen kuin vesijohdot ylettyivät kiinteistöihin saakka, pihapiireillä oli yhteisiä vedenottopaikkoja. Vesihuollon hiljalleen kehittyessä vesipostit korvasivat helposti saastuvat yhteiskaivot ja mahdollistivat turvallisemman talousveden saannin.
Vaikka vesiposteilla ei nykyisin ole niiden alkuperäisen tarkoituksen mukaista roolia kotitalouksien vedenottopaikkoina, HSY haluaa jatkaa niiden tarinaa. Nykyisin vesipostit palvelevat kaupunkilaisia tarjoamalla raikasta juomavettä ulkoilijoille ja kaupungilla liikkuville.
Korona-aikana on aikaa ulkoilla, ja etenkin lähiluontoa ja kotikulmia suositaan. Olemme laatineet muutamiin Helsingin kaupunginosiin Kotiseutubingoja, joita voit lähteä täyttämään. Ehditkö suorittaa kaikki tehtävät yhdessä viikonlopussa?
Lataa tästä bingo pdf-tiedostona ja printtaa mukaan!
Juttusarjassa esittelemme 100 poimintaa Helsingin historiasta.
11. Vasikkasaaren räjähdys
Helmikuussa 1919 Kruunuvuoren selällä sijaitsevassa Vasikkasaaressa räjähti. Paineaalto oli valtava ja rikkoi Santahaminassa ruokalan ikkunat ja haavoitti sotilasta. Suomenlinnan laiturilla seissyt vahtimies menetti tajuntansa, kaupungilla asti ikkunat särkyivät. Pamaus kuului Tallinnaan saakka. Kahteen päivään kukaan ei uskaltanut mennä saarelle. Kuin ihmeen kaupalla saaressa olleet viisi vartiomiestä säilyivät hengissä, osa loukkaantui vakavasti. Räjähdyksen syytä ei koskaan saatu selville. Todennäköisesti se alkoi ammusvaraston räjähdyksestä.
12. Viimeisen jääkärin muistokivi
Jääkärikenraali Väinö Valveen (1895-1995) entinen kotitalo Herttoniemen Oravatiellä on saanut laatan, joka kertoo hänen asuneen talossa vuosina 1961-1995. Oravatien ja Siilitien välissä on puisto, jossa on kiveen kiinnitetty toinen Valveelle omistettu laatta. Siinä kerrotaan Valveen toimineen merivoimien komentajana 1927-1945. Puisto on nimetty Väinö valveen puistoksi. Vuonna 1995 kuollut Valve oli viimeinen elossa ollut jääkäri.
13. Kivikon luolat
Kivikon ulkoilupuisto ovat laaja kallioinen alue, jossa on runsaasti ensimmäisen maailmansodan aikaisia linnoitusrakennelmia. Linnoitukset sijoittuvat hajalleen Linnoittajantien ja Patterikujan länsipuolelle. Alueella on ainakin neljä syvää luolaa, joista joihinkin pääsee sisään, jos ne eivät satu olemaan veden täyttämiä.
Linnoiturakennelman näyttävin kohta on pitkä ja noin seitsemän metriä syvä yhdyshauta. Sen reunalla pitää olla todella varovainen. Polku kulkee ylhäällä aivan haudan reunalla ja pudotus on suuri. Mutta syvän haudan pohjalle kannattaa laskeutua, sillä siellä on suuri luola. U-kirjaimen muotoiseen luolaan on kaksi sisäänkäyntiä.
14. Munkkiniemen portin pojat
Talot Munkkiniemen puistotien alussa molemmin puolin ovat identtiset ja muodostavat ikään kuin portin Munkkiniemeen. Molempiin taloihin taiteilija Mauno Oittinen veisti poikapatsaat vuonna 1938 seuraamaan Munkkiniemeen saapujia. Pojat esittävät talojen rakennuttajan Martti Sorvarin kahta poikaa Jaskaa ja Masaa.
15. Alvi Hirvosen huvila
Pitäjänmäellä Joonaksenkuja 5:n talon suunnitteli Alvar Aalto. Arkkitehti suunnitteli sen Alvi Hirvoselle, joka oli Aallon henkilökohtainen ja pitkäaikainen autonkuljettaja. Talo valmistui vuonna 1955. Se on edelleen yksityiskäytössä. Helsingin kaupunki on suojellut rakennuksen asemakaavalla. Helsingissä on vain kaksi Aallon suunnittelemaa omakotitaloa. Tämä on toinen, ja toinen on Aallon oma ateljee Munkkiniemessä.
16. Kauppatorin pankkiryöstö
Ruotsin lippu hulmuaa lähetystön katolla Helsingin Kauppatorin vieressä. Mahtavatko ruotsalaiset diplomaatit tietää, että kyseisessä rakennuksessa sai alkunsa Suomen historian verisin pankkiryöstö. Helmikuussa 1906 joukko latvialaisia bolsevikkeja asteli sisään rakennuksessa sijainneeseen Venäjän valtionpankin konttoriin. Joukkoa johti Jan Tshokke, ja mukana olivat myös hänen kaksi veljeään, tyttöystävä sekä muita latvialaisia. Ryöstäjät ampuivat vahtimestarin ja ryöstivät noin 170 000 ruplaa, suunnilleen kaksi miljoonaa euroa. Joukkio hajaantui ja alkoi verinen pakomatka.
Pankin ryöstäneiden latvialaisten pakomatka jatkui kahteen suuntaan. Kolme ryöstäjää lähti hämäyksen vuoksi junalla Keravalle. Siellä he ampuivat santarmin, joka yritti asemalla pidättää heitä. He pakenivat Hakalan talon riiheen, josta poliisi otti kolmikon kiinni.
Ryöstön johtaja Jan Tshokke pakeni Tampereelle rahasaalis mukanaan ja majoittui matkustajakoti Saimaan, mutta pian poliisi sai vihiä ryöstäjien olinpaikasta. Tshokke pidätettiin, mutta poliisiasemalla hän riuhtoi itsensä vapaaksi ja syntyi piiritystilanne. Bolsevikki ehti surmata kaksi poliisia ja yhden sivullisen ennen kuin hänet taltutettiin.
Iso osa ryöstösaaliista päätyi ryöstön suunnitelleelle Nikolai Bureninille, joka ei liannut käsiään ryöstössä, vaan esiintyi Suomessa konserttipianistina. Hän pakeni rahoineen Amerikkaan.
17. Postitalon tiilet
Funktionalismia edustava Postitalo valmistui Postin pääkonttoriksi aivan ydinkeskustaan. Rakennuksen suunnitteli arkkitehdit Kaarlo Borg, Jorma Järvi ja Erik Lindroos.
Jos oikein läheltä tutkiin, niin voi havaita, että Postitalon tiilet eivät olekaan ihan tavalliset. Niissä on nimittäin postileimaa jäljittelevät aallot.
Postitaloon liittyy sellainenkin erikoinen yksityiskohta, että siellä oli kaupungin ensimmäinen helikopterikenttä. Kopterit laskeutuivat talon katolle ja toivat vuoden 1952 oympialaisten vieraita, jotka majoittuivat viereiseen Vaakunaan.
18. Ateneumin julkisivuveistokset
Museorakennuksen julkisivu on täynnä erikokoisia taideteoksia. Pääoven yläpuolella olevat veistokset edustavat kolmen eri taiteenlajin mestaria. Patsaat esittävät 400 eaa. elänyttä kreikkalaista kuvanveistäjä Feidiasta sekä Italian renessanssiajan kuvataiteen ja arkkitehtuurin mestareita Rafaelia ja Bramantea. Betoniveistokset on tehnyt C.E. Sjöstrand (1828-1906). Hän teki myös korkeammalla seinässä olevat neljää jumalatarta esittävät patsaat sekä päätykolmion, jonka keskushenkilö esittää Suomi-neitoa.
Kuvanveistäjä Ville Vallgren (1855-1940) teki julkisivun muotokuvamedaljongit, joihin on kuvattu kuusitoista taidehistorian merkkihenkilöä. Medaljongeissa on kuvattuna muun muassa Michelangelo, Rubens, Cellini sekä kotimaisen taiteen suuruudet arkkitehti Carl Ludvig Engelin ja taidemaalari Werner Holmbergin johdolla.
19. Johtokeskus Torni
Korkeavuorenkadulla Erottajan pelastusaseman alla olevasta kalliosuojasta johdettiin Helsingin ilmapuolustusta jatkosodan loppuvaiheessa 1943-1944. Sitä ennen ilmapuolustuksen johto työskenteli muun muassa Olympiastadionilla ja sen tornissa. Siitä jäi koodinimi Torni. Ilmapuolustusta johti eversti Pekka Jokipaltio, joka on saanut muistolaatan kotitaloonsa Fredrikinkadun ja Lönnrotinkadun kulmaan. Johtokeskuksen toimintaan ja laitteistoon voi tutustua Tuusulassa Ilmatorjuntamuseossa, jossa on kokonainen halli omistettu Helsingin ilmatorjunnan esittelyyn. Kalliosuojassa on nykyään bändien treenikämppiä. Oven vieressä on muistolaatta.
20. Habsburgin haaksirikko
Tähtitorninmäellä Saksalaisen kirkon takana oleva obeliskin muotoinen pylväs kunnioittaa olemassaolollaan kansalaissodassa taistelleita saksalaissotilaita. Höyrylaiva Habsburg upposi Itämeren aaltoihin, kun se oli viemässä sotilaita takaisin Saksaan. Veistoksen on toteuttanut taiteilija Gunnar Finne vuonna 1939.
Kaupunkikävelyitä tarjoava WalkHelsinki esittelee uuden juttusarjan, jossa esitellään 100 poimintaa Helsingin historiasta. Poiminnat voivat olla paikkoja tai tapahtumia, suuria tai pieniä, lähihistoriasta tai vuosikymmenten takaa. Juttusarjaa täydennetään kohta kohdalta.
1. Keisarinnan kivi
Kauppatorin keskellä jököttävä
obeliski on Suomen ensimmäinen julkinen muistomerkki. Venäjän
keisari Nikolai I oli vuonna 1833 puolisonsa keisarinna Aleksandran
kanssa Helsingissä tutustumassa uuden pääkaupungin rakennustöihin.
Keisarinnankivi pysytettiin keisariparin muistolle ja asetettiin
paikkaan, jossa he nousivat maihin. Muistomerkin on suunnitellut Carl
Ludwig Engel vuonna 1835.
Keisarinnankiven huipulla on pronssinen maapallo, johon on laskeutunut kaksipäinen kotka, keisarisuvun symboli. Vallankumouksen humalluttamat venäläiset matruusit repivät kotkan alas vuonna 1917, ja se palautettiin takaisin paikalleen vasta vuonna 1971.
2. Finlandian ensi-esitys
Esplanadin puiston päässä olevan Svenska Teaternin seinällä on laatta, jossa kerrotaan Jean Sibeliuksen johtaneen teatterin salissa Finlandia-hymnin ensiesityksen 4. marraskuuta 1899. Teoksen esitti Helsingin filharmonisen seuran orkesteri. Finlandiaan oli tehnyt sanat Eino Leino ja Jalmari Finne, mutta nykyisin tunnetut sanat teki V. A. Koskenniemi vasta vuonna 1940.
Finlandian ensiesitys oli Sanomalehdistön päivien juhlassa, jossa esitettiin Suomen historiaa esittävä kuvaelma. Kuudes kuvaelma oli 33-vuotiaan Sibeliuksen säveltämä Suomi herää, ja siitä jalostui myöhemmin Finlandia.
3. Fritz Kemski
Kevään 1918 Helsinki oli punakaartilaisten hallussa. Huhtikuussa 1918 saksalaiset nousivat Hangossa maihin ja tulivat valkoisten avuksi valloittamaan Helsinkiä. Syntyi taisteluja, jossa kuoli sekä punaisia että saksalaisia. Suurin osa Helsingin valtauksessa menehtyneistä saksalaisista haudattiin Vanhaan kirkkopuistoon. Vain muutama sotilas sai viimeisen leposijan muualta. Haagaan haudattiin kaksi sotilasta. Lisäksi Kumpulan kartanon mailla on yhden sotilaan hauta. Se on nykyisen kasvitieteellisen puutarhan alueella.
Kumpulaan on haudattu Fritz Kemski, joka menehtyi 12.4.1918. Hän kuoli taisteluissa, jotka käytiin Hermannin apteekin luona nykyisen Hämeentien varrella. Muistomerkin pystytti kymmenen vuotta myöhemmin Vanhankaupungin suojeluskunta.
4. Ensimmäinen tv-lähetys
Albertinkadulla Teknillisen korkeakoulun radiolaboratoriosta lähetettiin Suomen ensimmäinen julkinen tv-lähetys toukokuussa 1955. Lähetys näkyi viidessätoista vastaanottimessa, jotka oli sijoitettu ympäri kaupunkia. Lähetystä oli kutsuttu seuraamaan kansanedustajia ja lehdistöä.
Lähetyksen juonsi Lasse Pöysti ja ohjelmassa oli muun muassa korkeakoulun rehtorin tervehdys, nukketeatteria ja Kipparikvartetin musiikkia. Merkkitapausta on muistettu vuonna 1998 kiinnitetyllä muistolaatalla. Osoite on Albertinkatu 40-42.
5. Punainen viiva
Harva on tullut huomanneeksi, että Hakaniemen torilta lähtee Punainen viiva. Se jatkaa kiemurrellen kulkua Paasivuorenpuistikon halki ja päättyy puiston toiselle puolelle, jossa aikaisemmin sijaitsi SDP:n puoluetoimisto. Punainen viiva tietysti viittaa Ilmari Kiannon samannimiseen romaaniin, joka kertoo ensimmäisistä eduskuntavaaleista. Graniittinen Punainen viiva on tehty puistoon 1990-luvun lopulla.
*****
*****
6. Bluessankari Eddie Boyd
Kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu bluesmies Eddie Boyd (1914-1994) on saanut muistolaatan Helsinginkadulle taloon, jossa hän asui 1971-1994. Boyd syntyi samalla Stovallin plantaasilla Mississipissä kuin toinenkin blueslegenda Muddy Waters.
Boydin tunnetuimpia sävellyksiä ovat Five long Years ja Third Degree. Boydin biisejä ovat soittaneen muun muassa Eric Clapton, The Yardbirds ja Johnny Lee Hooker.
Boyd kyllästyi rasismiin Yhdysvalloissa ja asettui asumaan Suomeen vuonna 1970. Hänellä oli suomalainen vaimo.
7. Tammikuun kihlaus
Mikonkadulla Ravintola Königillä on värikäs historia. Se oli muun muassa Mannerheimin kantapaikka. Königin perusti aikanaan saksalainen näyttelijä Karl König. 2010-luvulla ravintolan nimi on kokenut useita muutoksia.
Königin oven vieressä on muistolaatta, joka kertoo maamme poliittisesta historiasta. Laatta on kiinnitetty niin sanotun Tammikuun kihlauksen muistoksi. Tammikuun kihlauksella tarkoitetaan vuoden 1940 sopimusta, jolloin työnantajien järjestö STK hyväksyi virallisesti työntekijäliiton SAK:n tasaveroiseksi neuvottelukumppanikseen.
8. Viikinkikallion kummeli
Vartiosaari on kenties Helsingin saariston kiehtovin saari. Korkean kallion harjalta näkee, miten kaunis Helsingin saaristo on. Paikkaa kutsutaan Viikinkikallioksi. Kallio on saanut nimensä siitä, että se lienee ollut vartiopaikka viikinkiaikana. Jos uhkaava laivasto ilmestyi horisonttiin, kalliolle sytytettiin varoitukseksi merkkitulet palamaan. Myös läheinen Roihuvuori on saanut nimensä samaisesta syystä. Viikinkikallion laella on valtava kummeli, joka on koottu tuhansista kivistä. Merimerkki on kaiketi venäläisten rakentama 1900-luvun alussa.
9. Kallion kuolema
Helsingin päärautatieaseman laiturialueelta löytyy muistolaatta, joka kertoo presidentti Kyösti Kallion kuolemasta. Teksti laatassa kertoo, että ”Kallio kuoli kunniakompanjan eteen Porilaisten marssin soidessa täällä Helsingin rautatieasemalla 19.12.1940.” Kallio oli sairas mies ja joutunut jättämään presidentin viran ennenaikaisesti. Kuollessaan hän oli lähdössä junalla kotiinsa Nivalaan. Hän kuoli sairaskohtaukseen ja legendan mukaan uupui marsalkka Mannerheimin käsivarsille. Marski oli kyllä paikalla, mutta todellisuudessa presidentti kuoli adjutanttinsa käsivarsille.
Muistolaatan sisään on piilotettu muistoja tuolta ajalta. Siellä on Kallion kuolinpäivän sanomalehti, rautatieasemaa esittelevä kirja, rahaa vuodelta 1940 ja marsalkka Mannerheimin muistelmien sivut, joissa marsalkka muistelee Kallion kuolemaa.
10. Aurora Karamzinin koiran hauta
Finlandia-talon lipputankojen vieressä nurmikolla on pieni kivi, jossa on venäjäksi kerrottu, että maahan on haudattu koira. Mutta mistä tahansa koirasta ei ole kysymys, vaan Aurora Karamzinin (1808-1902) lemmikkikoirasta Camillesta.
Karamzin oli 1800-luvun suurimpia seurapiirijulkkiksia Suomessa, rikkaan kartanonomistajan tytärpuoli, äveriään venäläisen hovijahtimestarin vaimo, diakoniatyön uranuurtaja ja ties mitä kaikkea. Karamzin asusteli viereisessä Hakasalmen huvilassa ja hautasi rakastamansa koiran huvilan takapihalle vuonna 1860.