Tekijä: WalkHelsinki

Myllypuron tykkipatteri erottuu vielä puistossa

Myllypuron eteläosassa Myllytaipaleen ja Myllyväenpolun väliin jää metsäinen alue, joka on nimetty Korkeakallionpuistoksi. Se on suosittua ulkoilualuetta, eikä moni paikallinenkaan välttämättä tiedä puiston historiaa.

Alueelle ryhdyttiin rakentamaan vuonna 1915 tykkipatteria, joka sisälsi paikat neljälle tykille. Rakennelman itäreunalla on hyvin vielä huomattavissa tykkiasemien paikat – suuret montut maastossa.

Patteri oli suunniteltu neljälle 280 mm:n rannikkomörssärille, joiden kantama oli noin yhdeksän kilometriä. Tykeillä olisi siis voinut ampua Östersundomin tai nykyisen Vuosaaren sataman paikkeille. Pohjoiseen ammuttaessa tykkien kantama olisi riittänyt Tikkurilaan saakka.

Yksi tykki lavetteineen painoi 26 000 kiloa. Ammukset painoivat 220-290 kiloa. Tykit oli suunniteltu alkujaan Venäjän ja Turkin välisen sodan aikoihin vuonna 1877. Tykkiasemien keskellä on nähtävissä betonista valetut tykkien paikat, myös muutamia kiinnityspultteja on jäljellä.

Tykkiasemiin rakennettiin komerot ampumatarvikkeille. Lisäksi tykkiasemien väliin rakennettiin suojahuoneita miehistölle. Suojahuoneiden ovet muurattiin myöhemmin umpeen, jottei irtolaiset majoittaudu niihin. Muutamissa suojahuoneiseissa muuraukset ovat pettäneet ja niihin pääsee kurkkaamaan sisään. Aukoista niitä voi tutkia taskulampun avulla.

Tykkiasemin pohjoispuolelta lähtee yhdyshauta. Sitä seuraamalla pääsee aseman takaosaan, jossa on ollut suojahuoneet. Ne ovat kuitenkin romahtaneet. Mäen päällä on betonista valettuja hormeja tai savupiippuja. John Lagersted arvelee Viaporin maarintama -kirjassa, että paikalla on saattanut olla linnoituksen leipomo.

Myllypuron tykkipatteri on tyypillinen, sillä suurin osa ensimmäisen maailmansodan aikana Helsinkiin rakennetuista pattereista oli neljälle tykille. Yhteensä vuonna 1917 aseistettuna oli yli 50 tykkipatteria. Käytössä oli monenlaisia tykkejä ja se näkyy patterien koossa. Pienimmät patterit oli suunniteltu kenttätykeille ja ne suojattiin vain maavalleilla. Myllypuron patteri on rakennettu isoille mörssäreille ja se vaati ympärille tukevammat betonirakenteet.

Paikka kartalla.

Helsingin paras pizzeria

Oulunkylässä sijaitseva Capperi on Helsingin paras pizzeria. Näin päätti Helsingin uutisten lukijat syksyllä 2020. Capperista saa lounasta sekä a’la carte -pizzaa.

Capperi sijaitsee Oulunkylän entisen Elannon talossa Siltavoudintiellä. Oulunkylän asemalta ja kauppakeskus Ogelista on muutaman sadan metrin matka pizzeriaan. Sinne on siis helppo tulla kauempaakin.

Capperi on perustettu muutama vuosi sitten ja paikka halusi alusta saakka keskittyä laadukkaaseen napolilaiseen gourmet-pizzaan. Pizzerian perusti ystävysten joukko, joka asui lähistöllä ja kaipasi laadukasta ruokaa. Sitä kun ei liikaa ollut tarjolla, he päättivät perustaa itse ravintolan. Heidän omin sanoin: ”Paikan, josta sai hyvää ruokaa, jota pystyisi syömään vaikka joka päivä.”

Capperin päällikkönä häärii italialais-argentiinalainen Miguel Angel Papaianni. Sittemmin Capperi on laajentunut ja ravintola on avannut toimipisteet myös keskustaan Rikhardinkadulle ja Pasilan Triplaan.

Capperi tarjoaa aitoa napolilaista pizzaa. Mitä se sitten tarkoittaa? Sitä, että kunnioitetaan perinteitä. Pizzat ovat alkujaan lähtöisin Napolista ja sieltä löytyy maailman vanhin pizzeria.

Napolilainen pizza on pyöreä ja sen reunat ovat paksut ja pehmeät. Keskusta on ohut ja sen päälle ladotaan täytteet. Pizza paistetaan kuumassa uunissa, lämpöä pitää olla 460-490 astetta. Paistotapahtuma on nopea. Pizza on uunissa vain noin minuutin.

Napolilaisen pizzan pohja on tehty italialaisista vehnäjauhoista. Niin tekee Capperikin. Jauhot ovat kylmäjauhettua täysjyvävehnää. Capperi tuo maahan kaikki käyttämänsä raaka-aineet: tomaatteja San Marzanosta, Vesuviuksen alueelta ja Corbarasta sekä kolme kertaa peräkkäin maailman parhaaksi valittua Ella Mozzarellaa Campaniasta.

Capperin pizzojen täytteinä on lisäksi muun muassa italialaista ilmakuivattua kinkkuna, villisian tuoremakkaraa, tatteja ja artisokkaa. Kasvisversioita löytyy myös.

Tällä kertaa lounaslistalla oli Pizza Calabrese, joka pitää sisällään tomaattia, mozzarellaa, salamia, basilikaa ja tulista n’duja-levitettä. Se oli juuri sitä, mitä luvattiin. Aitoa napolilaista pehmeillä reunoilla ja maistuville täytteillä.

Tänne kannattaa kävellä pidempikin matka.

Capperi, Siltavoudintie 9, Oulunkylä

Tuttuja veistoksia Hietaniemessä

Hietaniemen hautausmaalla kävellessä saattaa törmätä tutun oloisiin patsaisiin: Ihan kuin olisin nähnyt veistoksen jossain muuallakin? Niinpä. Hautausmaalla on useita patsaita, joista voi nähdä omat versionsa myös muualla Helsingissä.

Tässä esiteltynä muutama:

Urheilija

Kuvanveistäjä Erkki Toukolehdon Urheilija-patsas sijaitsee Käpylässä Akseli Toivosen kentällä. Veistos on paljastettu vuonna 1937. Veistoksesta käytetään myös nimiä Loukkaantunut tai Haavoittunut urheilija. Se kuvaa juoksijaa, joka on kaatuessaan loukannut kätensä.

Hietaniemessä sama patsas löytyy insinööri Albert Enckellin hautaa koristamassa. Enckell oli muun muassa Kone- ja Silta -yhtiön insinöörinä. Samassa haudassa lepää hänen vaimonsa Eugénie.

Käpylän veistos vasemmassa kuvassa, Hietsun oikeassa.

Convolvulus

Viktor Janssonin veistos Convolvulus on Kaisaniemen puistossa. Patsas on vuodelta 1931. Patsaan mallina Jansson käytti tytärtään, nuorta Tove Janssonia.

Patsaasta löytyy hieman pienempi versio Hietaniemestä. Se on taidehistorioitsija Belter Hintzen haudalla. Professori Hintze toimi Helsingin Taidehallin johtajana vuosina 1928–1968.

Kaisaniemen versio kuvassa vasemmalla ja Hietaniemen oikealla:

Aallottaret

Vielä lisää Janssonia. Esplanadilla on suihkulähde, jonka veistokset ovat Janssonin käsialaa. Ne paljastettiin vuonna 1942. Sama veikeä patsas löytyy Hietaniemestä Tove Janssonin haudalta.

Hietaniemen veistos kuvassa vasemmalla, Esplanadin oikealla:

Retkivinkki Uudellemaalle: Kukuljärven vaelluspolku

Kukuljärven vaellusreitti sijaitsee Ruotsinpyhtäällä, Loviisassa. Helsingistä ajaa sinne tunnissa, joten se sopii hyvin päiväretken kohteeksi.

Kukuljärvi on pienehkö erämaajärvi metsien ja korkeiden kallioiden puristuksessa. Kukuljärven vaellusreitti on noin 8 kilometriä pitkä. Reitti on opastettu hyvin punaisilla merkeillä. Lähtöpiste on Ruotsinpyhtään ruukin lähettyviltä, kirkonkylän urheilukeskuksesta. Parkkipaikalla on infotaulu ja portti, josta reitti alkaa. Kyseessä on rengasreitti, joka palaa lähtöpaikalle.

Reitin opastukset on suunniteltu siten, että reitti kannattaa kiertää myötäpäivää. Vastapäivää kiertäessä on riski eksyä polulta.

Täältä voit katsoa videon Kukuljärven kierroksesta:

Reitti johdattaa ensin Kymijoen rantaan, jossa on aivan tuliterä laavu. Jos nälkä yllättää jo alkumatkasta, niin se on idyllinen paikka grillata ja nauttia eväitä.

Reitin alkumatka on lähinnä tasaista polkua ja pitkospuita. Parin kilometrin kävelyn jälkeen maasto alkaa muuttua monipuolisemmaksi. Metsän synkkenevät ja kalliot kohoavat entistä jylhempinä. Korkeimmilla kohdilla on komeat näkymät sekä järven suuntaan että syvälle sisämaan metsiin.

Muutamassa kohtaa nousut ovat niin jyrkkiä, että paikalla olevat köydet ovat hyvänä apuna. Reitti vaatii kohtalaista kuntoa ja hyviä jalkineita.

Noin puolessa välissä reittiä päästään varsinaisen Kukuljärven rantaan. Se on kaunis pikkujärvi, noin 800 metriä pitkä ja leveimmillään noin 300 metriä. Rannan tuntumassa on laavu, uimakoppi ja huussit. Rannasta pääsee myös uimaan.

Laavun kohdalta lähtee polku Brannin luolalle. Polku poikkeaa rengasreitiltä ja on noin kilometrin suuntaansa. Eli parisen kilometriä tulee ylimääräistä taivallettavaa, jos luolalla haluaa käydä. Pieni luola on tarinan mukaan saanut nimensä paimen Jaakko Brandtista, joka ammoisina aikoina majaili siellä.

Laavun jälkeen loppumatkan kohokohta on nousu Huuhkajakalliolle. Se saa sykkeen nousemaan ja reidet maitohapoille. Loppumatkasta harmittavan iso osa kulkee metsäteitä pitkin.

Kukuljärven reitti on mukava ja monipuolinen retkikohde. Reitin kiertää noin kolmessa tunnissa. Jos haluaa poiketa luolalle, niin siihen voi laskea vielä ylimääräisen tunnin.

Reitin kartta löytyy Loviisan sivuilta.

5 hienoa luolaa Uudellamaalla

Helsingissä ei juurikaan ole luonnonluolia. Mutta jos on mahdollista lähteä autoilemaan, niin Uudeltamaalta löytyy useita kiinnostavia luolakohteita. Ne ovat mainioita päiväretkikohteita, joihin voi lähteä tutustumaan vaikka koko perheen voimin.

Tässä esittelyssä 5 luolakohdetta.

Kalkkikallion luolat Vantaalla

Vantaalla Kalkkikallion luonnonsuojelualueella on kenties Kehä III:n sisäpuolen suurin luola. Sekään ei ole järin iso. Luolan sisäänkäynti on sangen huomaamaton. Maan tasalla on noin puoli metriä korkea suuaukko. Siitä kun uskaltaa ryömiä sisään, avautuu suurempi huone, jossa aikuinen mahtuu juuri ja juuri seisomaan. Luolaa kutsutaan Kettuluolaksi. Se sijaitsee Kalkkikallion etelärinteellä, ja sinne löytää kun lähtee liikkeelle Kalkkikalliontieltä. Alueella on myös pari näyttävää lohkareluolaa.

Paimenenluola Sipoossa

Paimenenluola on saanut nimensä siitä, että paikallinen paimen on pitänyt sitä taannoin suojapaikkanaan. Luola on Löparön saarella Linduddintien varressa. Se on helppo löytää, sillä autolla pääsee aivan viereen. Luola on isojen siirtolohkareiden alla. Oikeastaan siellä on useita luolamaisia tiloja. Suurin kammion on noin kymmenen metriä pitkä ja muutaman metrin korkea.

Djurstenenin luola Sipoossa

Djurstenenin luolalle ei johda teitä, ja se sijaitsee yksityisalueiden takana. Auto pitää jättää parkkiin joko Boxvägenin tai Hirvimäentien varteen. Metsän keskeltä löytyy huikeita omakotitalon kokoisia lohkareita, joiden alla on lippaluolia ja onkaloita. Hieno geologinen kohde, ja rauhoitettu luontokohde.

Högberget Kirkkonummella

Högbergetillä on hyvin erikoisen muotoinen luola, jonka jääkauden sulamisvedet ovat muotoilleet. Luola on syvyydeltään 7-8 metriä ja lähes kaksi metriä korkeimmillaan, joten sinne mahtui hyvin sisään.

Luola sijaitsee Högbergetin itäisellä reunalla. Högberget puolestaan löytyy, kun Hangontieltä lähtee ajamaan Porkkalantietä parisen kilometriä. Ennen Vanhan Porkkalantien risteystä lähtee polku metsään. Högbergetiä kannattaa lähestyä pohjoisesta, sillä etelässä on ratsutila ja yksityisalueita.

Korkbergetin lohkareluolat Kirkkonummella

Korkea Korkberget sijaitsee Humaljärven rannalla Kirkkonummella. Se on todellinen geologinen erikoisuus: valtava jyrkänne, jonka alla vesirajassa suuria lohkareita, jossa lippaluolia ja lohkareluolia. Alueella on suuret korkeuserot ja lohkareiden päällä kiipeäminen on haastavaa, jopa vaarallista. Ei sovellu ihan perheen pienimmille. Alue on luonnonsuojelualuetta, eikä sinne ole minkään valtakunnan opasteita. Parhaiten sinne pääsee Dalkullantien varresta.

Mitä tehdä Kasarmitorille?

Kasarmitori on yksi Helsingin hienoimmista aukioista. Se on Kaartinkaupungin sydän – tai voisi olla. Nykyisellään se on ankea parkkipaikka, josta ihmiset kiiruhtavat läpi. Autot pahimmillaan lähes kolhivat talvisodan muistomerkkiä. Toiset jonottavat Hesburgerin drive in -tiskille.

Kasarmitori on saanut nimensä aukean laidalla olevasta Kaartin kasarmista. Se on arkkitehti Carl Ludvig Engelin suunnittelema rakennus. 1800-luvulla venäläiset sotilaat tarvitsivat majoituspaikkoja, ja kaupunkiin rakennettiin useita kasarmeja. Nykyään Kaartin kasarmi on puolustusministeriön käytössä.

Kasarmitorin laidalla on vanhoja arvorakennuksia. Esimerkkeinä Ylen vanha radiotalo, sen vieressä arkkitehtikolmikko Saarinen-Gesellius-Lindgrenin suunnittelema Agronomitalo, toisella laidalla Nylands Nation- osakunnan talo, johon liittyy muun muassa jääkäriliikkeen historia.

Torille nousi kauppahalli vuonna 1906 arkkitehti Selim A. Lindqvistin suunnittelemana. Kaartin halli purettiin 1950- ja 1960-lukujen taitteessa, jolloin tilalle nousi hyvin epäesteettinen ja apea liikerakennus. Rakennusta ollaan nyt korvaamassa uudella.

Kuva: Helsingin kaupunginmuseo

Mitä Kasarmitorille voisi tehdä? Kirpputori olisi yksi vaihtoehto, mutta Hietsu hoitaa tällä hetkellä sen puolen. Mutta saman tyyppistä kesäterassia voisi kokeilla, jollainen oli Senaatintorilla viime kesänä. Se olisi hyvä alku.

Tai lasten leikkipaikkoja, pari puuta ja puistopenkkejä. Ne tekisivät torista elävän.

Tai sotahistoriallisia muistotauluja, jotka kertoisivat Helsingin suurpommituksista. Sopisi teemaan, koska torilla on jo talvisodan muistomerkki ja sen takana vanha kasarmi.

Mikä tahansa on parempi kuin nykyinen versio. Kasarmitori ansaitsee parempaa. Se on miljöönä hienompi kuin Hietalahden tori, Hakaniemen tori, Rautatientori tai Kauppatori.

Pauli Jokinen

Kadonnutta Helsinkiä: Talin laukkaradasta enää muisto jäljellä

Kuvassa näkyy, että 1960-luvulla Talin laukkaradasta ei ollut enää jäljällä mitään. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta. Mutta 1930-luvulla Talissa oli kansainväliset mitat täyttävä laukkarata. Moista ei Suomessa oltu nähty ennen – eikä ole nähty sen jälkeen.

Syyskuussa 1935 lähtölistalla olivat muun muassa Äijä, Ämmä, Juippi ja Alpo. Ne olivat suomenhevosia, jotka osallistuivat Talissa järjestettyyn laukkakilpailuun. Ruohopintainen rata oli 1200 metriä pitkä, ja yleisö sai lyödä vetoa voittajasta. Pelirahoilla tuettiin ratsastusuheilua.

Suomen Kenttäratsastusseura hallinnoi 1920-luvulla aluetta Töölön pallokentän kohdalla, mutta joutuivat lähtemään sieltä. Ratsastajat etsivät uutta paikkaa, ja alkuun kaupunginvaltuusto esitti paikkaa Kumpulasta ja myös Munkkiniemi esiintyi suunnitelmissa. Lopulta sopiva alue löytyi Talin kartanon läheltä. Kenttäratsastusseura vuokrasi sieltä 20 hehtaarin alueen.

Talin laukkarata otettiin käyttöön vuonna 1929. Siitä kehittyi kansainvälisen tason kilpa-areena, jonka suurin mittelö tunnettiin nimellä Grand National. Rata tarjosi puitteet kaikille olympiaratsastuslajeille ja laukkaurheilulle. Sota keskeytti radan käytön, ja useat maineikkaat laukkaurheilijat olivat menehtyneet rintamalla. Sodan jälkeinen räjähdysherkkä tilanne ei ollut omiaan ratsastusurheilun kehittämiselle, eikä taloudellista tukea lajille herunnut. Vuoden 1952 olympialaiset saivat laukkaradan jälleen kukoistamaan. Olympialaisissa radalla kilpailtiin kenttäratsastuksessa.

Laukkarata 1940-luvun ilmakuvassa. Vasemmassa yläkulmassa näkyy Talin siirtolapuutarha.

Olympialaisten tuoma piristys oli vain hetkellistä ja laukkarata oli taloudellisissa vaikeuksissa. Ratsastusharrastus Talissa hiipui, mutta vielä 1960-luvulla radalla järjestettiin vinttikoirakilpailuja. Hevosia siellä ei enää nähty. Sen jälkeen radalle heitettiin hyvästit.

Laukkaradasta ei ole enää jälkeäkään näkyvissä. Sen tilalla on Talin golfkenttä ja jalkapalloviheriöitä.

Hyväntoivonpuisto Jätkäsaaressa palkittiin

Kun seuraavaksi lähdet kävelylle, niin suuntaa lenkkisi Jätkäsaaren Hyväntoivonpuistoon. Puisto nimittäin palkittiin Vuoden Ympäristörakenteena.

Kaunis ja toimiva kaupunkiympäristö on tärkeää asukkaille. Kun kaupungissa vietetään aikaa ja liikutaan, ei ole yhdentekevää, millainen ympäristö on. Siksi Vuoden Ympäristörakenne -palkintoa on jeattu jo 30 vuotta.

”Hyväntoivonpuisto on Helsingin Jätkäsaaren sydän, uudenlainen viheralue ja asukkaiden olohuone, joka on täynnä elämää. Hyväntoivonpuistosta on jo muodostunut toimiva kaupunginosan maamerkki ja sillä on vahva oma identiteetti.” Näin Vuoden Ympäristörakenne 2020 -kilpailun tuomaristo luonnehti voittajaa palkintojenjakotilaisuudessa.

Kilpailun tarkoituksena on tehdä tunnetuksi ja edistää korkeatasoisten ympäristökokonaisuuksien suunnittelua ja toteutusta. Kilpailussa arvostetaan uusien ratkaisumallien, käyttökohteiden ja sovellutusten kehittämistä sekä kestävän ympäristörakentamisen toimintamallin toteutumista kohteissa.

Hyväntoivonpuisto sijaitsee Hyväntoivonkadun pohjoispäässä.

8 upeaa näköalapaikkaa Helsingissä

Helsingissä on useita hienoja kallioita ja mäkiä, joiden laella voi ihailla komeita näkymiä. Tässä esittelyssä kahdeksan näköalapaikkaa.

1. Taivaskallio

Taivari on käpyläläisille rakas ulkoilupaikka. Kallion laella on maailmansodan aikaisen tykkipatterin jäänteitä ja pieni lampi. Taivaskallio oli sotien aikaan Helsingin korkein kohta, ja se kohoaa lähes 60 metriin merenpinnasta. Nykyisin korkein luonnollinen kohta löytyy Kivikon ulkoilupuistosta. Se on pari metriä Taivaria korkeampi.

2. Majavatie

Herttoniemessä Majavatien päässä on eräs kaupungin komeimmista näköalapaikoista. Sieltä avautuu huimat näkymät Vanhankaupunginlahdelle. Siellä on myös portaat, joissa voi treenata porrasjuoksua.

3. Hallainvuori

Hallainvuori on korkeiden kallioiden jono Myllypuron länsireunalla. Kallioilta avautuu näkymät Viikin peltojen suuntaan. Hallainvuoren havupuumetsässä kiemurtelee useita polkuja, ja aluetta kiertää noin puolentoista kilometrin mittainen ulkoilureitti.

VINKKI: TUTUSTU MYÖS WALKHELSINGIN OPASTETTUIHIN KAUPUNKIKÄVELYIHIN!

4. Malminkartanon huippu

Malminkartanon täyttömäki on Helsingin korkein kohta. Se on noin 90 metriä merenpinnasta. Malminkartanon mäki on porrasjuoksijoiden ja alamäkipyöräilijöiden suosiossa.

5. Pirunkallio

Oulunkylän Pikkukosken vieressä on Pirunkallio, josta on kivat näkymät Vantaanjoelle. Kallion päällä on aikanaan ollut hyppyrimäki. Vielä muutama vuosi sitten kallion seinämässä oli jääkiipeilyseinä, jonka kaupunki kielsi. Vieressä on Pikkukosken suosittu uimaranta.

6. Kasakallio

Kasakallio on korkea kallio itäisessä Helsingissä. Kallion laella on pronssikautinen hauta. Haudan vierestä on hienot näkymät moneen suuntaan. Kasakallion metsässä on polkuja, jyrkänteitä, rotkoja ja siirtolohkareita. Lue lisää täältä.

7. Vuosaaren huippu

Vuosaaren huippu on täyttömäki, jonka huipulle nouseminen saa sykkeen nousemaan. Sieltä on komeat näkymät satamaan. Vuosaaren huippu on ulkoilualuetta, jossa on useita uhanalaisia eläimiä ja kasveja. Kenties pääkaupunkiseudun tunturimaisin miljöö. Lue lisää täältä.

8. Koskelan kalliot

Koskelan kalliot ovat kaupungin vähiten tunnettu näköalapaikka. Sinne kun ei mene mitään selkeitä teitä ja polkuja. Kalliolta näkee kauas Vanhankaupunginlahden suuntaan. Kalliot ovat Juhana-Herttuan tien ja Jokiniementien välisellä alueella. Alueella on myös ensimmäisen maailmansodan aikaisia linnoitusrakennelmia.

TUTUSTU MYÖS WALKHELSINGIN OPASTETTUIHIN KAUPUNKIKÄVELYIHIN!

10 kuvaa Pohjois-Haagan historiasta

Pohjois-Haaga on Helsingin ensimmäisiä lähiöitä. Alueen laajamittainen rakentaminen alkoi 1940-luvulla ja iso osa Pohjois-Haagan kerrostaloista on 1950- ja 1970-luvuilta. Kokosimme 10 kuvan koosteen Pohjois-Haagan historiasta. Tunnistatko kaikki paikat?

Thalianaukio 1950-luvulta.

Asuinkerrostalon rakennustyömaa Pietari Hannikaisen tiellä 1950-luvulla.

Pohjois-Haagan ympärijuoksu vuonna 1957.

Bussi Nuijamiestentiellä 1960-luvulla.

VINKKI: TUTUSTU MYÖS WALKHELSINGIN OPASTETTUIHIN KAUPUNKIKÄVELYIHIN!

Pohjois-Haagan leikkipuisto 1960-luvulla.

Pohjois-Haagan ostari vuonna 1970.

Ilmakuva Mannerheimintien loppupäästä, jossa Hämeenlinnanväylä alkaa. Pohjois-Haaga ylävasemmalla. Vuosi 1970.

Huovitien ja Nuijamiestentien risteys Pohjois-Haagassa vuonna 1957.

Haagan raitiovaunu Kivihaan kohdalla Haagassa Nuijamiestentiellä vuonna 1952.

Kioski Eliel Saarisen tiellä 1990-luvulla.

Kuvat: HKM (Runeberg Fred, Jästerberg Teo, Heinonen Eino, Bonin Volker von, Grünberg Constantin, Rista Simo, Hakli Kari)

TUTUSTU MYÖS WALKHELSINGIN OPASTETTUIHIN KAUPUNKIKÄVELYIHIN.

Tuntematonta Nuuksiota: Klassarinkierros

Nuuksion tunnetuimmat reitit Haukkalammen ympäristössä ovat ajoittain hyvin ruuhkaisia. Mutta onneksi kansallispuistossa on myös reittejä, jotka ovat vähemmän tunnettuja, ja joissa pääsee retkeilemään kaikessa rauhassa. Yksi tällainen reitti on Klassarinkierros Nuuksion läntisessä kulmassa.

Klassarinkierros on noin 4 kilometriä pitkä opastettu reitti, joka kulkee korkeilla kallioilla ja synkässä kuusimetsässä. Kierroksen korkein paikka on Klassarinkallio, josta reitti on saanut nimensäkin. Kallio kohoaa 107 metrin korkeuteen merenpinnasta.

Kierros on merkitty hyvin, eikä siellä on eksymisen vaaraa. Klassarinkierros kulkee Kurjolammen ympäri, mutta reitti ei poikkea lammen rantaan. Sen sijaan kannattaa poiketa läheisellä Saarilammella, jonka rannalla on tulentekopaikka ja käymälä. Saarilampi on tunnettu myös siitä, että sen rannalla on Tikankolon autiotupa.

Klassarinkierros kannattaa aloittaa Valklammen pysäköintialueelta (Valklammentie 1, Vihti). Pysäköintipaikalla on hyvät opasteet kierroksen alkuun. Reitti on rengasreitti, joka palaa takaisin lähtöpisteeseen. Klassarinkierros löytyy täältä Nuuksion opaskartasta.

Reitillä ei ole talvikunnossapitoa, mutta lumettomana aikana siellä voi retkeillä ympäri vuoden. Erittäin suositeltava reitti myös lapsiperheille, kun lapset ovat siinä iässä, että jaksavat 4 kilometriä kävellä.

****

TUTUSTU MYÖS WALKHELSINGIN OPASTETTUIHIN KAUPUNKIKÄVELYIHIN!

Schilkinin taideteoksiin ei törmää Arabiassa sattumalta

Arabiakeskus on Arabian vanhan tehtaan yhteydessä. Keskuksessa on ravintola, kirjasto, Iittala & Arabia Design Center, Pentik ja paljon muuta. Ulkoseinällä on taiteilija Michael Schilkinin keramiikkareliefi.

Normaalisti keskukseen kuljetaan ramppia pitkin katutasosta. Mutta todellinen yllätys löytyy, kun laskeutuu kerroksen alas parkkihalliin. Siellä nimittäin on Arabian entinen pääsisäänkäynti. Ja sisäänkäyntiä koristaa edelleen Michael Schilkinin hienot keramiikkatyöt.

Schilkin oli venäläissyntyinen keraamikko, joka työskenteli Arabian taideosastolla vuodesta 1935 alkaen.

Schilkinin päätyminen Suomeen oli monien sattumien summa. Eräs tarina kertoo näin:

”Vuonna 1921 hän oli erään paikallisen pursiseuran kanssa purjehtimassa Laatokalla. Vene joutui vahingossa Suomen puolelle, jossa rajavartiolaitos pidätti purjehtijat. Kuulustelujen jälkeen Schilkin muutti Mikkeliin jossa toimi renkinä maatalossa. Ollessaan töissä eräällä huvijahdilla hän pääsi Helsinkiin, jossa toimi kivenhakkaajana.” – Wikipedia.

Schilkinin tunnetuimmat julkiset työt ovat Helsingin kauppakorkeakoulun julkisivun taideteokset.

****

TUTUSTU MYÖS WALKHELSINGIN OPASTETTUIHIN KAUPUNKIKÄVELYIHIN!

Kysely: Ihmiset haluavat Heurekaan

Tiedekeskus Heureka on säilyttänyt koronavuodesta huolimatta asemansa vapaa-ajankeskusten kärkijoukossa vuosittaisessa Taloustutkimuksen Vapaa-ajankeskusten imagot -tutkimuksessa. Tutkimuksessa oli tänä vuonna mukana uusi kysymys, jossa vastaajilta tiedusteltiin, mihin vapaa-ajankohteeseen menisi mieluiten seuraavan vuoden aikana. Tähän vastanneiden mielestä Heureka oli ykköskohde, jossa haluttaisiin vierailla.

Taloustutkimuksen mukaan Korkeasaaren eläintarha on Suomen paras vapaa-ajankohde. Tutkimuksessa tarkasteltiin suomalaisten mielikuvia kolmestakymmenestä kotimaisesta vapaa-ajankeskuksesta.

Kiitosta tuli etenkin eläintarhan sopivuudesta koko perheelle, siisteydestä ja henkilökunnan palvelualttiudesta. Hintatasoltaan Korkeasaari on paras vapaa-ajankeskus jo kolmatta vuotta peräkkäin.

TUTUSTU MYÖS WALKHELSINGIN OPASTETTUIHIN KAUPUNKIKÄVELYIHIN!

Kasakalliolle voi retkeillä läpi vuoden

Kasakallio eli Kasaberget sijaitsee aivan itäisessä Helsingissä, lähellä Sipoon rajaa. Alue kuului aikanaan Vantaalle, mutta liitettiin osaksi Helsinkiä vuonna 2009.

Kasakallio on erinomainen luontoretkikohde lähes mihin vuoden aikaan tahansa. Kasakallio on metsäinen alue, jossa risteilee polkuja. Hyvää seutua sienestää ja marjastaa. Talvella sinne voi lähteä vaikka lumikenkäilemään.

Alueen sydän on korkea kallio, Kasakallio, jonne pääsee kiipeämään monesta suunnasta. Reittien varsilla on siirtolohkareita, pieniä rotkoja ja jyrkänteitä, keloja ja käppyrämäntyjä. Metsässä samoillessa voi miettiä, miten meri velloi kallion juurella vielä hieman toistatuhatta vuotta sitten.

Hyvä paikka aloittaa retki on esimerkiksi Talosaarentien varrella oleva parkkipaikka, josta lähtee polkuja metsään. Myös Vikkullantien varrelta voi aloittaa retken. Itäväylää kulkevilla julkisilla pääsee melko lähelle Kasakallion aluetta. Opastettuja reittejä alueella ei ole.

Kasakallion huipulla on pronssikautinen hauta. Siellä on toiminut myös optinen lennätin Krimin sodan aikana 1850-luvulla.

Runsaaseen 50 metriin kurkottavaa Kasakalliota on kutsuttu joskus ”Helsingin Koliksi”. Kenties hieman liioitellen, mutta kallion laelta on varsin komeat näkymät. Maisemat avautuvat moneen suuntaan. Etelässä siintää meri ja pohjoisessa Sipoonkorven metsät. Se on hyvä paikka syödä eväitä ja hörppiä termarikahvia.

TUTUSTU MYÖS WALKHELSINGIN OPASTETTUIHIN KAUPUNKIKÄVELYIHIN!

Mikä on Helsingin vanhin näköispatsas?

Helsingissä on runsaasti näköispatsaita: Aleksis Kivi, Paavo Nurmi, Mannerheim ja muita presidenttejä. Mutta mikä onkaan kaupungin vanhin ulkotiloissa oleva julkinen näköispatsas?

Helsingin kaikkein vanhimmat julkiset veistokset ovat 1800-luvun alkupuolelta. Esimerkiksi Suomenlinnan rakentajan Augustin Ehrensvärdin hautamuistomerkki Suomenlinnassa on vuodelta 1805. Mutta se ei ole näköispatsas.

Kauppatorin keskellä jököttää Keisarinnankivi vuodelta 1835. Se pystytettiin Nikolai I:n puolison saksalaissyntyisen keisarinna Aleksandran ensimmäisen Helsingin-vierailun muistoksi. Se on usein mainittu Helsingin vanhimmaksi patsaaksi, jos hautamuistomerkkejä ei huomioida. Mutta keisarinnaakaan ei kunnioitettu näköispatsaalla.

Erikoisempi tapaus on keisari Aleksanteri I:n patsas. Se on näköispatsas, ja valmistumisvuosi on 1814. Mutta se tilattiin alkujaan kuvanveistäjä Ivan Martosilta Turun Akatemiaan. Turun paljon jälkeen 1932 patsas siirrettiin Helsingin yliopiston juhlasaliin. Ulkotiloihin patsas pääsi vuonna 1944, ensin Kansallismuseon pihalle, sittemmin yliopiston pääkirjaston pihalle. Joten patsas oli monta vuosikymmentä Helsingin vanhin julkinen näköispatsas, kunnes se vuonna 2013 palautettiin jälleen sisätiloihin.

Vuonna 1868 valmistui C.E. Sjöstrandin veistos Kullervo puhuu miekalleen. Se sijaitsee nykyään Talvipuutarhan pihalla. Mutta se taas perustuu kansantaruihin, joten ei sitä varsinaisena näköispatsaana voi pitää.

Joten on mentävä vuoteen 1885. Silloin paljastettiin Esplanadin ensimmäinen patsas, Johan Ludvig Runeberg. Veistäjänä hänen oma poikansa, Walter Runeberg. Tätä patsasta on siis pidettävä Helsingin vanhimpana näköispatsaana.

*****

TUTUSTU MYÖS WALKHELSINGIN KULTTUURI- JA TAIDEKÄVELYIHIN.