Menovinkki: Ismo Hölttö kuvasi 1960-luvun Helsinkiä

Minihameet ja moppitukat, purkutyömaat ja betonilähiöt, itsevarmat kaupunkilaiset ja maalta muuttaneiden hämmennys. Ismo Hölttö valokuvasi 1960-luvun Helsinkiä ja helsinkiläisiä ikuistaen muutosten ja myllerrysten vuosikymmenen arjen tasolla.

Töölössä varttunut Ismo Hölttö (s. 1940) valmistui kultasepäksi Taideteollisesta oppilaitoksesta 1960. Työnsä ohella Hölttö harrasti valokuvausta. Itseoppinut kuvaaja kehitti taitojaan Kameraseurassa, johon hän liittyi 1961. Hölttö sai 1960-luvulla lukuisia valokuvapalkintoja sekä kotimaassa että ulkomailla. Valtion taiteilija-apurahan turvin hän perusti oman studion 1970, lopetti kultasepän työt ja toimi kaupallisena kuvaajana. Hänelle myönnettiin valtion puolikas taiteilijaeläke 2002. Hölttö on julkaissut useita valokuvateoksia, osan Mikko Savolaisen kanssa.

Höltön tuotteliain kausi osui 1960-luvulle, jolloin Suomea leimasivat monet murrokset ja maa kehittyi moderniksi teollisuusvaltioksi. Sosiaaliturvan kehitys ja ensimmäiset peruskoulukokeilut veivät Suomea kohti hyvinvointivaltiota. Helsinki kasvoi maaltamuuton myötä, ja 1960-luvun jälkipuolella ylitettiin puolen miljoonan asukkaan raja. Uusia asuinalueita kaavoitettiin lähiöihin. Keskustasta purettiin vanhoja rakennuksia, betoni ja asfaltti valtasivat alaa.

Suomessa seurattiin maailmanmenoa tarkasti. Vietnamin ja Biafran taistelut, ydinaseet, kylmä sota ja avaruuslennot tulivat osaksi arkea, kun televisio yleistyi kodeissa. Populaarikulttuuri, markkinointi ja kulutusyhteiskunnan synty muovasivat elämäntapaa. Nuoriso radikalisoitui ja pukeutumistyyli muuttui, kun Helsinkiinkin rantautui lontoolainen katumuoti lyhyine hameineen.

Ajan muutokset näkyvät myös Ismo Höltön valokuvissa

Hakasalmen huvilan näyttelyyn on valittu valokuvaajan 1960-luvun tuotannosta 155 mustavalkokuvaa, jotka tarjoavat nuoren taiteilijan näkemyksen kotikaupungistaan, sen ihmisistä ja koko aikakaudesta. Nykykatsoja kohtaa kuvissa silmästä silmään suuren joukon lähimenneisyyden helsinkiläisiä, joiden taustalla häämöttää jo osittain kadonneita maisemia. Kuvat herättävät nostalgiaa, muistoja ja uteliaisuuden tietää, keitä kuvien ihmiset ovat ja millaista heidän elämänsä oli.

”Näyttelyn valokuvat ovat Ismo Höltön näkemys 1960-luvun Helsingistä. Kuvissa on suuri joukko ihmisiä, taustalla osittain kadonnut kaupunki ja sen elämä, muutosten ja myllerrysten vuosikymmenen arjen tasolla. Monille tuon ajan eläneille näyttely on varmasti nostalginen matka menneeseen ja nuoremmalle yleisölle kiehtova aikahyppy 60-lukulaiseen arkeen ja muotiin”, toteaa museonjohtaja Reetta Heiskanen.

Ismo Hölttö – Kohtaamisia 1960-luvun Helsingissä
16.10.2020–28.8.2021
Helsingin kaupunginmuseo
Hakasalmen huvila

TUTUSTU MYÖS WALKHELSINGIN OPASTETTUIHIN KAUPUNKIKÄVELYIHIN ETUSIVULLAMME.

7 vinkkiä pimeässä pyöräilyyn

Keskellä pimeintä vuodenaikaa suomalaiset hyppäävät pyörän selkään. Ympäri maata on syksyn aikana järjestetty lukuisia pyöräilytapahtumia, joissa pyöräillään tarkoituksella vain lamppujen loisteessa. Myös yhä useampi arkipyöräilijä lähtee pyöräretkelle vielä loppuvuodesta. Pyörämatkailukeskus pitää pimeässä pyöräilyä uutena trendinä, sillä harrastajamäärät ovat selvässä kasvussa. 

Suuri osa arjen ulkoilusta tapahtuu syksyllä joko pimeässä tai katuvalojen loisteessa. Yhä useampi suomalainen valitsee tarkoituksella pimeän, ja suuntaa pyörällä maastoon ja retkipoluille. 

Nykyaikaiset led-valot ovat kevyitä ja tehokkaita, ja niiden akut kestävät pitkään. Tämä madaltaa pimeässä pyöräilyn kynnystä. Valoteknologian kehitys on ollut nopeaa. Tehokkaita pyörän valoja saa nykyään jo muutamalla kymmenellä eurolla. 

Pimeässä pyöräily on myös elämys, joka tarjoaa jännitystä ja taianomaisia hetkiä.

“Tuttukin polku muuttuu täysin erilaiseksi, kun ympärillä on pimeys. Valokeilassa näkyy vain pätkä polkua ja hengityksen höyrypilvi”, toteaa Pyörämatkailukeskuksen koordinaattori Jari Kaaja.

Syksyn pyöräilytapahtumat vetävät väkeä pimeille poluille

Pyörämatkailukeskuksen havaintojen mukaan pimeässä pyöräily on nyt trendi, sillä useat pimeyden ympärille rakennetut pyöräilytapahtumat ovat moninkertaistaneet osallistujamääränsä viime vuosien aikana. 

“Suurin yksittäinen tapahtuma on ollut Pirkanmaan YÖ-rogaining, joka keräsi vuonna 2018 liki 700 kävelijää ja pyöräilijää etsimään rasteja yön yli. Tänä vuonna paikalla oli 330 ihmistä, joista 210 osallistui pyörällä. Pyöräilijöiden ulkoilmatapahtumat ovat koronan aikanakin suosittuja, sillä niissä turvallisuudesta pidetään hyvää huolta”, Jari Kaaja kertoo.

Tänä syksynä perinteisiä pimeän ja pyöräilyn yhdistäviä tapahtumia on järjestetty esimerkiksi Oulussa Pimiä seikkailu, Etelä-Suomessa Synkkä syysunelma, Jyväskylässä Halloween hike ja Pirkanmaalla YÖ-rogaining. Pyörätapahtumien syyskauden päättää 19.–20.12. yön yli pyöräiltävä Talvipäivänseisaus, jossa jokainen osallistuja pyöräilee vähintään 150 kilometriä valitsemallaan reitillä.

Syksyn pimeys ja pyöräilyinnostus näkyy myös pyöräalan yrityksissä. Helsingissä, Rovaniemellä ja Kiilopäällä toimiva Roll Outdoors on räätälöinyt pyöräilyn palveluita pimeän ympärille.

“Järjestämme esimerkiksi säännöllisiä viikkolenkkejä, joissa maastoon mennään pimeällä. Sekä ulkomaiset turistit että suomalaiset arkipyöräilijät ovat innostuneet ohjatusta maastopyöräilystä”, kertoo toimitusjohtaja Johannes Perkkiö Roll Outdoorsista.

Perkkiön mukaan pyöräily pimeässä kiehtoo, mutta monet haluavat pimeälenkille oppaan ja ryhmän tuekseen. Näin vältetään eksyminen, jonka uhka askarruttaa erityisesti pohjoisen tuntureilla aloittelevia pimeäpyöräilijöitä. Alan yritykset tarjoavat vuokralle myös pimeään valmiiksi varusteltuja pyöriä, jolloin maastopyöräilyä on helppo kokeilla kaamoksen aikaan. 

Pyörämatkailukeskuksen vinkit pimeässä pyöräilyyn

1. Pyörässä tulee olla valot sekä edessä että takana. Etuvalo on valkoinen tai keltainen, takavalo punainen.

2. Älä käytä vilkkuvaa valoa. Se vaikeuttaa etäisyyden arviointia esimerkiksi ohitustilanteissa. Vilkkuva valo voi myös laukaista vastaantulijalle tai perässäsi ajavalle migreenikohtauksen.

3. Muista myös pyörän heijastimet. Joka suuntaan osoittavat heijastimet ovat valojen lisäksi tieliikennelain mukaan pakolliset.

4. Valitse maastoon riittävän tehokas valo, mutta älä häikäise muita. Säädä valon tehoa kadulla pyöräillessäsi pienemmälle. 

5. Mitä kovempaa ajat, sitä tehokkaamman valon tarvitset. 

6. Pidä metsässä mukana myös varavalo. Jos akku loppuu tai valo menee epäkuntoon, et jää pulaan pimeässä.

7. Aloita pimeäpyöräily pimeillä pikkuteillä tai lenkkipoluilla. Kun kokemusta karttuu, voit siirtyä metsään ja maastopoluille. 

Suomen paras lomakohde valittu

Hotel Sveitsi on jälleen valittu Suomen parhaaksi lomakohteeksi World Travel Awards -kilpailun Finland´s Leading Resort -sarjassa. Hyvinkään Hotel Sveitsi on moderni elämyshotelli keskellä Etelä-Suomen kauneinta matkailu- ja vapaa-ajanaluetta. Tarjolla on monipuolinen kirjo aktiviteetteja ja palveluita kaiken ikäisille luonnonystäville, liikkujille ja ainutlaatuisia elämyksiä etsiville kokous- ja tapahtumajärjestäjille. Hotel Sveitsi palkittiin parhaana lomakohteena myös vuonna 2019.

World Travel Awards -kilpailulla on pitkä historia, ja palkinnot ovatkin nousseet merkittävään rooliin arvioitaessa matkailualan suunnannäyttäjiä ja kehitystä maailmanlaajuisesti. Jo 27. kertaa jaettavat World Travel Awards -tunnustukset julkistetaan tänä vuonna poikkeuksellisesti digitaalisesti 2.11.2020, perinteisesti vuosittain järjestettävän gaalan sijaan.

”Saamamme tunnustus kuuluu koko Sveitsin elämyskeskuksen väelle ja olen todella ylpeä meistä kaikista. World Travel Awards -palkinnon arvoa nostaa ennen kaikkea se, että asiakkaat päättävät tunnustuksen saajan antamalla äänensä, matkailualan ammattiraadin sijaan. Se, että koko matkailualaa koettelevasta COVID-19 haasteesta huolimatta tuhannet matkailijat ovat antaneet äänensä Hotel Sveitsille ja samalla koko Sveitsin elämyskeskukselle osoittaa, että olemme kehityspolussamme ottaneet edelleen askeleita oikeaan suuntaan”, hotellinjohtaja Vesa Kokkonen riemuitsee.

”Koko elämyskeskuksen tunnuslauseena toimiva ”Yhdessä olemme enemmän” kuvastaa hyvin laajaa palvelu- ja elämysvalikoimaa, jonka voimme asiakkaillemme tarjota. Olitpa vapaa-ajan tai työsi vuoksi matkustava, meiltä löytyy kokemista ja tekemistä varmasti kaikille”, Kokkonen jatkaa.

Hotellin kanssa saman katon alta löytyy kokonainen viihdekeskus, joka tarjoaa hauskaa tekemistä kaiken ikäisille ympäri vuoden. Sveitsissä voit käydä elokuvateatterissa, sisäaktiviteettipuistossa, kuntosalilla, kauneushoitolassa, pakopelihuoneissa ja yhdyskäytävää pitkin pääsee helposti myös vierailemaan Hyvinkään uimalassa. Hotel Sveitsissä heti ulos ovesta astuessaan pääsee tutustumaan hotellia ympäröivään luonnonpuistoon ja sen monipuolisiin ulkoilureitteihin rauhallisesti lenkkeillen tai fatbike-pyörillä maastopyöräillen. Hurjapäisimmät kiipeilevät seikkailupuiston köysiradoilla ja nauttivat vauhdin huumasta jääkautisen suppakuopan yli rakennetulla vaijeriliukuradalla.

Lomakeskuksen ravintolamaailma uudistui keväällä 2020 Karhunpesä Restaurant & Barin avatessa ovensa. Karhunpesä on rennon viihtyisä ja tunnelmallinen seurusteluravintola, jossa nautitaan ja viihdytään hyvän ruoan ja juoman parissa. Karhunpesän runsaalta ruokalistalta löytyy jokaiselle suunmukaista murkinaa, isoon ja pieneen nälkään, makeita paloja unohtamatta. Tämän lisäksi Sveitsin tilausravintola, hotellin lobby bar ja kesäterassi Piha palvelevat matkailukeskuksessa vierailevia ja tilaisuuksien järjestäjiä.

Hotel Sveitsi mahdollistaa myös kaikki elämäsi tilaisuudet. Hotelli tarjoaa tunnelmallisen kokonaisuuden henkilökohtaisiin juhlahetkiin, häistä ja perhejuhlista saunailtoihin sekä viikonlopun romanttisiin irtiottoihin. Lisäksi Hotel Sveitsissä on loistavat puitteet yritystilaisuuksien järjestämiseen. Kesällä 2020 valmistuneet uudet luovat Seasons-tapahtumatilat mahdollistavat innovatiiviset strategiapäivät, erilaiset tiimipäivät, kokoukset ja tilaisuudet elämyksellisesti, aktiviteettien ja hauskan energian kera. Hotel Sveitsi toimii loistavasti myös tyylikkäissä gaala- ja konferenssitilaisuuksissa jopa 500 henkilön tapahtumiin saakka, kuten vuosittainen punaisen maton Red Carpet -gaala on osoittanut.

”Hotel Sveitsi on osa Primehotels Oy:tä ja tärkeä osa koko yrityksen kehitystä ja kasvua. Primehotelsilla on viisi uniikkia hotelliyksikköä ympäri Suomen ja useita uusia kehityskohteita, joista seuraavat uudet hotellit avaavat ovensa Helsingissä vuoden 2021 aikana.  Uudistuksia kokenut Hotel Sveitsi on merkittävässä roolissa osana vahvaa kasvustrategiaamme alati kehittyvässä markkinatilanteessa”, Primehotelsin toimitusjohtaja Tomi Peitsalo kertoo.

”Voin olla aidosti ylpeä koko Sveitsin tiimistä, jossa tahtotilamme mukaisesti aitous, yksilöllisyys ja ammattitaito ovat jokaisen asiakaskohtaamisemme kulmakiviä ja saamamme tunnustukset ovat osoitus koko henkilöstön onnistumisesta ja strategisten valintojemme painottaminen asiakas- ja henkilöstökokemukseen ovat olleet oikeita”, Peitsalo iloitsee.

5 vinkkiä virkistyspäivään

WalkHelsinki järjestää kaupunkioloissa tapahtuvia kävelyretkiä ja ulkoilmapelejä. Ne sopivat erinomaisesti yritysten tykypäiviin, yhdistysten virkistyspäiviin tai vaikka syntymäpäivälahjaksi. Pieni reippailu sopii hyvin vaikkapa ennen illallista.

Järjestämme tapahtumia ympäri vuoden. Ulkoilu on vain varustautumiskysymys!

Tässä vinkit tarjonnastamme:

1. Murhakävelyt

Rikokset ovat kiinnostaneet ihmisiä kautta aikojen. Dekkarit ja rikoselokuvat ovat supersuosittuja. Murhakävelyt johdattavat Helsingin rikoshistorian äärelle. Vieraillaan aidoilla rikospaikoilla ja kuullaan niistä tarinoita. Valittavana on Murhakävelyt Töölössä, Etelä-Helsingissä ja Keskustassa.

2. Ulkoilmapakopelit

Ulkoilmapakopelit on erilainen tapa tutustua kaupunkiin. Selvitä tehtäviä Kruununhaassa ja yritä päästä sieltä pois. Tai Kalliota tai Punavuoresta. Jakakaa porukkanne 2-6 hengen ryhmiin, mitä tiimi voittaa? Nostaa varmasti tiimihenkeä! Valittavana 3 vaihtoehtoa: Kruununhaka, Kallio tai Punavuori.

3. Urbaani aarrejahti

Urbaanissa aarrejahdissa etsitään ja valokuvataan asioita Helsingin ydinkeskustassa. Aarrejahti kilpaillaan 2-6 hengen joukkueilla. Aarrejahti nostaa tiimihengen uudelle tasolle ja opettaa toimimaan ryhmässä. Lue lisää.

4. Historialliset kävelyt

Suomen ja Helsingin historiasta kiinnostuneet saavat varmasti elämyksiä historiallisilla kierroksillamme. Valittavana mm. Mannerheimin jalanjäljillä, Helsinki sodassa, Arkkitehtuurin historiaa ja Kostea Helsinki – ravintoloiden historiaa.

5. Taidetta ja kulttuuria

Taiteen ja kulttuurin ystäville tarjolla on retki Töölönlahden historian ja kulttuurimaiseman äärelle. Patsasraati puolestaan on kävely, jossa voitte itse leikkiä taidekriitikkoa.

*****

WalkHelsingin yhteystiedot löytyvät täältä.

Vanhat vesipostit sammuttavat janon kesällä

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY ylläpitää pääkaupunkiseudulla yli 70:ää vesipostia, joista ulkoilijat voivat hakea hanavettä janoonsa maksutta. Vesipostit ovat käytössä huhtikuusta lokakuuhun asti.

Kesällä asukkaat liikkuvat ulkona ja hellekin saa janon aikaan. Jos juomapullo tyhjenee, sen voi täyttää raikkaalla hanavedellä esimerkiksi HSY:n vesiposteilla. Helsingin, Espoon ja Vantaan alueen 76 vesipostia ovat käytössä koko kesän ajan.  

Kaikki janon sammuttamisen paikat löytyvät kartalta osoitteesta: hsy.fi/vesipostit  

Vesipostien historia pääkaupunkiseudulla ulottuu aina 1800-luvun loppupuolelle. Ennen kuin vesijohdot ylettyivät kiinteistöihin saakka, pihapiireillä oli yhteisiä vedenottopaikkoja. Vesihuollon hiljalleen kehittyessä vesipostit korvasivat helposti saastuvat yhteiskaivot ja mahdollistivat turvallisemman talousveden saannin.

Vaikka vesiposteilla ei nykyisin ole niiden alkuperäisen tarkoituksen mukaista roolia kotitalouksien vedenottopaikkoina, HSY haluaa jatkaa niiden tarinaa. Nykyisin vesipostit palvelevat kaupunkilaisia tarjoamalla raikasta juomavettä ulkoilijoille ja kaupungilla liikkuville.

Ilouutinen jalankulkijoille: Viime vuonna Helsingissä nolla kuollutta

Vuonna 2019 Helsingin tieliikenteessä ei menehtynyt yhtään jalankulkijaa. Onnettomuuksia on tilastoitu tarkasti vuodesta 1960 lähtien, ja tänä aikana jalankulkijoiden kuolemilta ei ole vältytty yhtenäkään aiempana vuonna.

– Jos vanhempiin, eri lähteistä haalittuihin tietoihin on luottamista, edellisen kerran Helsingissä on säästytty jalankulkijoiden kuolemilta yli sata vuotta sitten – vuonna 1908, Helsingin kaupungin liikenneinsinööri Jussi Yli-Seppälä kertoo.

Kaikkien kulkutapojen osalta onnettomuustilasto ei ole yhtä hyvä: vuonna 2019 Helsingin liikenteessä kuoli kolme henkeä – yksi henkilöauton kuljettaja ja kaksi moottoripyörän kuljettajaa. Tosin tämäkin on tiettävästi vähäisin määrä vuoden 1927 jälkeen lukuun ottamatta vuotta 2016, jolloin liikenteessä kuoli myös kolme henkeä.

Helsingin liikenteessä kuolleiden määrä on vähentynyt merkittävästi edellisten vuosikymmenien aikana. 1980-luvulla ja vielä 1990-luvun alkupuolella kuolemia tapahtui vuosittain noin 20–30. Tämän jälkeen kuolemien määrä alkoi vähentyä selkeästi. 2010-luvulla Helsingin liikenteessä kuoli keskimäärin seitsemän henkeä vuodessa. Suurin osa kuolleista on ollut lähes joka vuosi jalankulkijoita. Nykyisen tilastointikäytännön aikana synkin vuosi oli vuosi 1965 – silloin Helsingin liikenteessä kuoli 84 henkeä.

– Liikenneturvallisuuden parantamiseksi on edelleen työtä tehtävänä. Vaikka kuolemantapaukset ovat selvästi vähentyneet, liikenteessä loukkaantui viime vuonna yli 400 henkeä. Heistä jalankulkijoita oli lähes 80, liikenneinsinööri Jussi Yli-Seppälä sanoo.

Lisäksi monet lievemmät loukkaantumiset eivät päädy poliisin tilastoihin. Jalankulkijoiden liukastumisia ja kaatumisia ei tilastoida liikenneonnettomuuksiksi.

Positiivisen kehityksen taustalla useita tekijöitä

– Liikenneturvallisuuden parantuminen on monen eri tekijän summa. Liikenneturvallisuutta ovat parantaneet muun muassa katuympäristön kohennukset, liikennevalvonnan lisääminen, autojen tekniikan ja turvavarusteiden kehitys sekä pelastustoiminnan kehittyminen. Yksi keskeinen tekijä on ollut nopeusrajoitusten laskeminen, Jussi Yli-Seppälä toteaa.

Helsingissä päätettiin laskea nopeusrajoituksia viimeksi vuonna 2018, ja uudet nopeusrajoitukset tulivat voimaan viime vuoden aikana. Nyt Helsingissä on asuinkaduilla ja keskustassa pääosin 30 km/h nopeusrajoitus. Pääkatujen nopeusrajoitus on esikaupunkialueilla 50 km/h ja kantakaupungissa 40 km/h.

Tänä vuonna aloitetaan 70 uuden liikennevalvontakameran asennukset ja suojateiden turvallisuuden parantamiseen tähtäävät muutostyöt vaarallisimmiksi tunnistetuissa paikoissa. Lisäksi liikenneturvallisuuden kehittämisohjelma päivitetään, ja se tulee päätöksentekoon ensi vuonna.

− Tilastot ovat hyvin rohkaisevia, liikenneturvallisuus paranee tasaisesti. Ja koska meneillään on useita konkreettisia kehittämishankkeita, positiivista kehitystä voidaan olettaa tapahtuvan myös jatkossa. Poliisilla ja Helsingin kaupungilla on selvä ja yhteinen käsitys liikenneturvallisuuden kehittämisestä. Myönnän olevani aika ylpeä siitä, miten liikenneturvallisuustyötä tällä hetkellä Helsingissä tehdään, kehtaisi tarjota malliksi muillekin, sanoo Helsingin poliisilaitoksen liikennevalvontatoiminnon johtaja, ylikomisario Jarkko Lehtinen.

Tiedot liikenneonnettomuuksien uhreista perustuvat poliisin tietoon tulleisiin liikenneonnettomuuksiin. Vuoden 2019 tiedot ovat ennakkotietoja, ja niihin saattaa tulla vielä muutoksia.

8 kiinnostavaa uutta ravintolaa Helsingissä

Vuonna 2019 Helsingissä nähtiin taas lukuisia uusia kiinnostavia ravintoloita. Poimimme listalle 8 mielenkiintoista raflauuttuutta.

Sikke’s


Kuvailu: Sikke Sumarin uusi ravintola. SIKKE’S on kuin ystävän olohuone. Sen ystävän, joka valmistaa sinulle aina hyvää ruokaa. Saatat saada lihapullia napolilaisittain, rapeaksi paistettua, vastapyydystettyä kokonaista kalaa tai vaikka jänispataa ranskalaisittain tai Italian tyyliin.
Sijainti: Tehtaankatu 34 D. Kotivisut

Söder

Kuvailu: Ravintola Söder Helsingissä tarjoaa mahtavia alku- ja jälkiruokia, joista voit koota upean kokonaisuuden oman maun mukaan. Pääruuat eivät kuulu konseptiin.
Sijainti: Uudenmaankatu 9. Kotisivut.

Alexanderplats

Kuvailu: Brasserie & Pub Alexanderplats on helposti lähestyttävä laadukas ravintola Eteläesplandilla, jossa on viihtyisän baarin lisäksi runsaasti pöytiä ruokailijoille. Tarjolla parhaista raaka-aineista valmistettuja eurooppalaisia klassikko-annoksia, jotka eivät kaipaa turhia koristeluja. Pubissa on laaja valkoima oluita sekä runsaasti viinejä laseittain. Baarissa on myös oma snack-ruokalista.
Sijainti: Eteläesplanadi 22. Kotisivut

Jord

Kuvailu: Uudistunut Jord avasi ovensa Kuurunhaassa. Jordiakuvaillaan Askin rennoksi pikkusiskoksi. Jordissa yhdistyvät hyvä luomuruoka, luomujuomat, rento ilmapiiri ja mahtava näköala, jotka yhdessä takaavat elämyksen keskellä Helsinkiä.
Sijainti: Vironkatu 8. Kotisivut

Piglets

Kuvailu: Töölöntorin uusi tulokas. Bistrotyyppinen ravintola, jonka listalla mm. erilaisia kalaruokia. Nytin arvostelijan mukaan ”Piglets on parhaimmillaan suoraviivaisissa annoksissa, joista turha kikkailu on karsittu pois.”
Sijainti: Sandelsinkatu 2. Kotisivut

Hello Stranger

Kuvailu: Ravintola ja cocktailbaari Helsingin keskustassa joka saa hyvälle tuulelle. Kansainväliset vaikutteet paiskaavat kättä suomalaisten pientuottajien ja modernin brittiläisen keittiön kanssa tässä ravintolassa, joka ylpeilee ensiluokkaisista raaka-aineista valmistetulla ruualla ja erityisen upealla cocktail- ja viinivalikoimalla.
Sijainti: Vilhonkatu 6. Kotisivut

Classic & Vegan

Kuvailu: Ravintolassa on kaksi ruokailusalia vegan entrece ja classic entrece. Vegaanit voivat rauhassa ruokailla viherkasveilla sisustetussa ruokatilassa, tunnelmallisessa miljöössä. Classic-puolella voi ruokaillessaan nauttia erikoisolutta ja katsoa urheilua.
Sijainti: Hakaniementorikatu 1. Kotisivut

Old Boy BBQ

Kuvailu: Uusi laadukas korealainen ravintola avautui entisen El Grecon tiloissa. Listalta löytyy ohuina siivuina kypsennettyä naudanlihaa eli bulgogia, fried chickeniä, kimchiä sekä korealaisia dumplingeja.
Sijainti: Ludviginkatu 3-5. Kotisivut

TUTUSTU ETUSIVULLA WALKHELSINGIN KAUPUNKIKÄVELYIHIN!

Lankeaa kuin Manulle illallinen – siis kenelle?

Vanha sanonta on, että lankeaa kuin Manulle illallinen. Kenestä Manusta oikein on kysymys? Presidentti Koivistostako?

WalkHelsinki kävi tutustumassa Bistro Manun blinitarjontaan. Bistro sijaitsee Helsingin Kampissa hotelli Presidentin yhteydessä. Voisi luulla, että Bistro Manu on ottanut nimensä presidentin mukaan. Mutta näin ei ole.

Bistro Manusta kerrotaan, että entisaikaan maata kiertäviä mestareita kutsuttiin manuiksi. He olivat suutareita ja räätäleitä. Manut kiersivät tuvasta toiseen ja työn palkaksi kuului automaattisesti illallinen. Siitä tulee sanonta, jonka mukaan jokin asia lankeaa kuin manulle illallinen. Tässä manu kirjoitetaan siis pienellä m:llä. Ja tästä manusta myös Bistro Manu on ottanut nimensä. Myös Kielikello-lehdessä on juttua aiheesta.

Monenlaisia mätejä

Mutta asiaan, eli blineihin. Kalatukku Arvo Kokkosen villikalaspesialisti Klaus Berglund esitteli tilaisuuden aluksi ison kattauksen erilaisia mätejä, joita blinien kanssa voi nauttia.

Siian mäti on perinteinen valinta blineille.

– Lohen mäti ei ole lyönyt Suomessa läpi, vaikka on suosittua Venäjällä. Lohen mäti on suurikokoista, hieman kuin pieniä viinirypäleitä söisi, Berglund luonnehtii.

Klaus Berglund kertoo mädeistä.

Berglundin oma suosikki on hauen mäti.

– Sitä on hankala käsitellä. Hauen pinnassa on limaa ja sitä ei saa joutua mätiin. Mädin pitää olla puhdasta ja tuoretta. Mäti tulee huuhdella moneen kertaan.

Vaikka alkuvuosi on blinien sesonkiaikaa, Berglund kehottaa syömään mätejä ympäri vuoden.

– Mätiä voi syödä vaikka paahtoleivän kanssa tai perunan lisukkeena, hän vinkkaa.

Manun bliniresepti

Bistro Manussa blinejä voi nauttia monenlaisilla lisukkeilla. Blinien lisukelistalta löytyy smetanan ja suolakurkun ohella siianmätiä, lohitartaria, katkarapuskagenia, savuporomoussea ja metsäsienisalaattia.

Bistro Manun keittiömestari Janne Tihtonen vinkkaa hyvän blinireseptin. Tällä ohjeella saat 10 bliniä:

160 g vehnäjauhoja
150 g tattarijauhoa
4 dl maitoa
1,5 dl alkoholitonta olutta
3 kananmunaa
15 g kuivahiivaa
1 dl kirkastettua voita
ripaus suolaa

Lämmitä olut ja maito kädenlämpöiseksi, lisää mukaan jauhot ja hiiva. Anna kohota ja nostele taikinaa välillä, jotta käyminen on tasaista. Säilytä taikinaa kylmässä yön yli ja lisää seuraavana päivänä taikinaan keltuaiset sekä voisula. Vaahdota valkuaiset ja nostele taikinan sekaan. Paista blinit kullankeltaisiksi reilussa, kirkastetussa voissa.

Bistro Manun kotisivut

VINKKI: TUTUSTU MYÖS WALKHELSINGIN RAVINTOLAHISTORIA-KÄVELYYN

10 syytä valita virkistyspäivään kaupunkikävely

WalkHelsinki tarjoaa yrityksille, yhdistyksille ja muille yhteisöille opastettuja kaupunkikävelyitä ja ulkoilmapakopelejä Helsingissä. Valikoimassa on muun muassa Murhakävelyä, Helsinki sodassa -kävelyä, ravintoloiden historiaa ja arkkitehtuuria. Tarjonnasta lisää etusivullamme.

Listasimme 10 syytä, miksi virkistyspäivän ohjelmaan kannattaa valita pieni kävelyretki.

1. Elämän helppous rapauttaa kuntomme

Työ on nykyään monilla istumista ja kokoustamista. Istumatyö rapauttaa pitkällä aikavälillä kuntomme. Ihmiset pääsevät fyysisesti paljon helpommalla kuin muutama vuosikymmen sitten. Työhyvinvointivalmentaja Jari Puranen on todennut: ”Tarvitsemme fyysistä rasitusta. Jos sitä ei tule mistään, alamme oireilla mahdollisesti psyykkisesti tai sosiaalisesti.” Jopa pieni kävelyretki saa veren kiertämään ja tekee hyvää kropalle.


2. Pienikin liikkuminen tekee hyvää

WalkHelsingin kävelyretket eivät ole hikiliikuntaa, vaan rauhallista etenemistä. Uusien liikuntasuositusten mukaan kaikenlainen liikkuminen on hyväksi keholle. Liikunnan ei välttämättä tarvitse olla tavoitteellista itsensä rääkkäämistä. Muutaman minuutin pätkät kerrallaan riittävät.

3. Ennen tai jälkeen juhlan

Kaukana ovat ajat, jolloin virkistyspäivät olivat pelkkää alkoholilla läträämistä. Tietysti monilla alkoholi on osa juhlaa, kuten kuuluukin, mutta sen lisäksi voi tehdä paljon muutakin. Kuten käydä pienellä kävelyretkellä. Työnantajan velvollisuus on pitää työntekijän hyvinvoinnista huolta kokonaisvaltaisesti.

4. Ulkoilu parantaa ruokahalua

Oletteko menossa porukalla syömään, mutta kaipaisitte jotain pientä oheisohjelmaa? Kaupunkikävelyt ja ulkoilmapakopelit nostattavat kummasti ruokahalua ja jälkipelit voidaan pitää sitten aterian ja viinilasin ääressä.

5. Sivistys kasvaa

WalkHelsingin kävelyretket ovat sukellus historian pyörteisiin. Niiden kautta saa uutta tietoa kaupungista ja oppii uusia asioita. Kierrosten jälkeen kaupungin näkee uusin silmin. Kun saa tietoa kaupungista ja kuulee siihen liittyviä tarinoita, kaupungissa myös viihtyy paremmin.

6. Yhteishenki korkealle

WalkHelsingin suosituissa ulkoilmapakopeleissä pääsette yhdessä ratkomaan ongelmia ja testaamaan nokkeluuttanne. Pakopelit kilpaillaan joukkueina, ja ne ovat erinomainen tapa luoda tiimihenkeä. Kuka voittaa, kuka häviää? Jos ette ole kilpailuhenkisiä, pakopeli käy myös mukavasta reippailusta ja ulkoilusta.

7. Irti arjesta

Työpaikoilla näkee päivästä toiseen samoja henkilöitä samassa ympäristössä. On virkistävää nähdä työkavereita myös työpaikan ulkopuolella. Esimerkiksi WalkHelsingin pakopeleissä saatat löytää työkavereistasi aivan uusia puolia.

8. Raitis ilma parantaa unta

WalkHelsingin kävelyillä ollaan ulkoilmassa ja raitis ulkoilma parantaa unenlaatua. Jos olet koko päivän istunut toimiston sisäilmassa, kävelyretki ulkona virkistää ja useimmilla takaa paremmat yöunet.

9. Ekologinen vaihtoehto

Kaupunkikävelyillä ja ulkoilmapakopeleissä hiilijalanjälkenne jää äärettömän pieneksi. WalkHelsingin valinta on myös ekoteko.

10. Loistava sijainti

WalkHelsingin kävelyt ja pakopelit tapahtuvat käytännössä Helsingin ydinkeskustassa tai aivan sen välittömässä läheisyydessä. Keskustaan on erinomaiset kulkuyhteydet ja sieltä pääsee näppärästi jatkamaan mihin päin pääkaupunkiseutua tahansa. Jos menette reippailun päätteeksi syömään, keskustan ravintolatarjonta on parasta, mitä koko maasta löytyy.

WalkHelsingin tarjontaan pääset tutustumaan etusivullamme.

Ulkoilmapakopeli syksyn tiimipäiviin

 

Ulkoilmapakopelissä tutustut Helsinkiin aivan uudenlaisella tavalla. WalkHelsingin ulkoilmapakopeleissä suoritetaan kaupungilla tehtäviä, jotka vaativat tiedonhakua, nokkeluutta ja päättelykykyä.

Haasta kilpailijafirmasi taistelemaan pakopelin voitosta. Tai haasta yrityksenne osastot kisaamaan keskenään.

Pakopelit kilpaillaan noin 2-6 hengen joukkueilla ja joukkueita voi osallistua miten monta tahansa. WalkHelsinki järjestää ulkoilmapakopelejä tilauksesta yrityksille ja yhdistyksille.

Hinta: 60 e lähtöhinta, jonka päälle 15 e / hlö (sis. alv 24%). Kierrokset voidaan järjestää 2-60 hengelle.

Tiedustelut ja tilaukset: info(at)walkhelsinki.fi

Tutustu Etusivulla WalkHelsingin opastettuihin kävelyretkiin, kuten Murhakävelyyn.

Helsingin ravintolat, joissa on pakko käydä vuonna 2019

Helsingissä on avattu runsaasti uusia ja kiinnostavia ravintoloita viime aikoina. Listasimme 10 ravintolaa, jotka ovat kokeilemisen arvoisia juuri nyt.

1. Young Hearts

Arkadiankatu 21
Young Hearts ravintolan takana on kokki Patrik Lindström jonka aiempia ravintoloita ovat mm. Elviira ja Lupolo. Young Hearts on jatkumoa näille tunnelmallisille kortteliravintoloille jotka aikoinaan palvelivat Punavuoressa. https://www.younghearts.fi/

2. Sofia Gastro

Unioninkatu 27
Torikortteleiden uudessa fine dining -ravintolassa ei menua paljasteta asiakkaille etukäteen. Ravintolan salaperäinen menu on Pauli Novitskyn käsialaa. https://sofiafuturefarm.fi/fi/ruoka-ja-juoma/sofia-gastro/

3. Latitude 25 Okinawa Restaurant Bar

Korkeavuorenkatu 47
Tarjolla on käsintehtyä tuoretta sushia ja okinawalaisia perinneruokia: vihreäpapaijaa, karvaskurkkua, misokeittoa, okinawalaista pannukakkua ja merisalaattia. https://www.latitude25.fi/

4. Rugosa

Kiviaidankatu 9
Lauttasaaressa sijaitseva ravintola tarjoaa hyvin monipuolista ruokaa. Laadukkaat raaka-aineet ja niiden ominaislaatuja kunnioittava harkittu maustaminen, yhdistettynä puuhiiliuunissa kypsentämiseen, ovat peruselementtejä, joiden pohjalta Rugosan makumaailma muodostuu.
http://www.rugosa.fi/

5. På Kroken

Hietalahdenranta 11
Hangossa suosittu kalaravintola På Kroken palvelee nyt myös Helsingissä, legendaarisen Salven tiloissa Hietalahden rannassa. Hangosta tuodaan hyvän tuulen lisäksi tarjolle skandinaavisen runsas saaristolaispöytä, ylelliset seafood-platterit sekä kotimaista ja ulkomaista sesongin kalaa ja äyriäisiä eri muodoissa. Myös lihansyöjät huomioidaan, talon pippuripihvi on klassikko. https://www.ekstromseafood.fi/

Tutustus myös WalkHelsingin ravintolakävelyihin:

6. Maannos

Telakkakatu 5
Kitchen & bar by Maannos on ravintola, jonka ideologiassa korostuu suomalaisuus, kestävä kehitys, innovointi ja ekologisuus. Omistajina Jouhi Rahikainen ja Elmo Luoma-aho. https://www.maannos.fi/

7. Väinö Kallio

Hämeentie 11
Hämeentien varrelle viime vuonna avattu Väinö Kallio tarjoaa brunssia ja lounasta. Lisäksi kannattaa kokeilla alakerrassa toimivan ravintola Tannerin menu.  https://www.vainokallio.fi/ ja https://ravintolatanner.fi/

8. Nude

Kasarmikatu 44
Ravintola Nude on rennon letkeä erinomaisen viinin ja ruoan ystävän olohuone Helsingissä. Nudessa ruoka sovitetaan Bottlescouts.com verkkokaupan herkullisiin viiniyksilöihin. https://www.nude-ravintola.fi/

9. Alice Italian

Konepajankuja 1
Vallilaan konepaja-alueella avautui viime vuonna uusi Välimeren suuntaan kallellaan oleva Alice Italian. Ravintolan raikkaita ja rohkeita italialaisia ruokalajeja voi nauttia niin aamiaiseksi, lounaaksi kuin illalliseksikin, minkä lisäksi ravintolasta saa muun muassa herkullisia drinkkejä ja erikoiskahveja. https://www.aliceitalian.fi/

10. Bangkok 9

Citycenter
Kauppakeskuksessa sijaitseva Bangkok 9 tarjoaa tuoreita ja aitoja thaimaalaisia streetfood-annoksia fusion tyylillä, täynnä makuja. https://www.bangkok9restaurant.com/

Ohjelmaa virkistyspäiviin, jäseniltoihin, synttäreille? Kokeile WalkHelsingin kaupunkikävelyitä:

[useful_banner_manager banners=2 count=1]

Näyttelysuositus: Karoliina Hellberg Didrichsenin taidemuseossa

Didrichsenin taidemuseon kevään 2019 nimi on Karoliina Hellberg, joka on saanut nuorille taiteilijoille myönnetyn Pro Arte -tunnustuksen, johon sisältyy näyttely Didrichsenin historiallisessa miljöössä.

Suomenlinnassa työskentelevän 31-vuotiaan Hellbergin näyttelyssä nähdään 34 teosta, jotka ovat syntyneet vuosina 2014–2018. Pääpaino on yksityiskokoelmista lainatuissa, 2017–2018 valmistuneissa teoksissa, joista monet ovat nyt ensimmäistä kertaa nähtävillä Helsingissä. Uusia teoksia näyttelyyn on valmistunut seitsemän, joukossa maalauksia kankaalle ja paperille sekä lasiesineitä.

Hellberg on myös suunnitellut ja toteuttanut yhteistyössä Helsingin kivipainon kanssa näyttelyyn uniikin tapettiseinän.

Hellbergin näyttely on avoinna 25.1.-5.5.2019

Tässä kuvia näyttelystä:

Helsinkiin voit tutustua myös WalkHelsingin kaupunkikävelyillä:

[useful_banner_manager banners=2 count=1]

Hienoja kaupunkikohtaamisia Ateneumin näyttelyssä

Ateneumin Kohtaamisia kaupungissa -näyttelyssä pääsee tutustuman vanhoihin kaupunkimaisemiin maalausten välityksellä. WalkHelsinki suosittelee keskittymään etenkin Helsingistä kertoviin kuviin ja grafiikoihin.

Näyttelyn taiteilijoita ovat muun muassa Marcus Collin, Antti Favén, Aarre Heinonen, Tove Jansson, Olli Lyytikäinen, Åke Mattas, Ulla Rantanen, Sigrid Schauman ja Esko Tirronen. Teoksista noin puolet on grafiikkaa.
Näyttely on avoinna 20.1.2019 saakka.

Tässä maistiaisia näyttelystä (kuvat: Ateneum):

Henry Ericsson: Fazerin baari (1931)

Väinö Kunnas: Kaupunkikuva (1926)

Aarre Heinonen: Kahvipöydässä (1938)

Harry Henriksson: Keskuskatu (1945)

Einari Wehmas: Katukuva (Syyskuva Töölöstä) (1946)

[useful_banner_manager banners=2 count=1]

WalkHelsingin esittelyssä Kalastajatorpan joulupöytä

Legendaarisen Kalastajatorpan eli Fiskiksen joulupöytä on täyttänyt helsinkiläisten vatsoja vuosikymmeniä. Niin tänäkin vuonna. WalkHelsinki sai kutsun tulla tutustumaan tämän vuoden joulupöytään ja mielenkiinnolla kävimme katsomassa mitä sieltä löytyi.

Ravintolapäällikkö Reijo Junkkari on työskennellyt Kalastajatorpalla 1970-luvulta lähtien ja nähnyt monenlaista joulupöytää.

– Silloin aikanaan joulupöytä oli hyvin paljon raskaampi kun nykyään. Oli sylttyä, suolakalaa ja erilaisia punajuurisalaatteja. Nykyään tarjonta on kevyempää ja makuihin keskitytään enemmän. Yksi ero on myös se, että aikanaan täällä tehtiin enemmän itse; suolattiin kalat, ryöpättiin sienet ja paljon muuta, Junkkari kertoo.

Vuoden 2018 joulupöytä on runsas ja monipuolinen – ja kaunis. Runsaan kasvis- ja vegaanipöydän tarjottavat ovat tehty jouluisista raaka-aineista – kuten myskikurpitsasta, punajuuresta, kaalista sekä luumuista. Kalapöydästä löytyy muun muassa akvaviitti-graavattua lohta, kylmäsavusiikaa ja sahramilla maustettua fenkoli-katkarapusalaattia. Lämpimästä pöydästä saa karitsanniskaa, pihviä ja päivän kalaa. Palanpainikkeeksi voi jälkiruokapöydästä maistaa vaikkapa erilaisia jouluhalkoja.

Kalastajatorpan ketju lanseerasi myös oman jouluisen Gosa-glögin, jonka valmistaa Lignell & Piispanen. Mainiossa puolukkaglögissä on noin 15 prosenttia, joten vahvaa se on, kuten glögin kuuluukin.

Tässä maistiaisiksi muutamia kuvia Fiskiksen joulupöydästä:

Kalastajatorpan joululounaan hinta arkisin 68 € ja lauantaina 58 €/aikuiset, lapset 4-12 v. 29 € ja lapset alle 4 v. maksutta.

[useful_banner_manager banners=2 count=1]