Kallahti tunnetaan myös nimellä Kallvik. Siellä on parin kilometrin pituinen niemi, joka on suosittua ulkoiluseutua. Kallahti sijaitsee Itä-Helsingissä.
Kävelyretken Kallahdenniemelle voi aloittaa vaikkapa Vuosaaren metroasemalta. Sieltä matkaa niemen kärkeen tulee noin neljä kilometriä ja toiset samanmoiset takaisin päin. Kallahteen pääsee kätevästi myös omalla autolla tai polkupyörällä.
Kallahdenniemen alkuosa on kapeaa harjua, jossa on upeita huviloita. Harjun molemmilla puolilla velloo avomeri. Maasto on pääosin mäntymetsää.
Niemen loppupäässä on kaupungin yleinen uimaranta kesäkahviloineen. Uimaranta on siitä erikoinen, että siellä pääsee kahlaamaan vaikka kuinka pitkään. Veden alla kulkee kannas ja noin sadan metrin kahlaamisen jälkeen vettä on vain nilkkoihin.
Vastaavasti kun vesi on korkealla, koko ranta saattaa olla veden peitossa.
Vuonna 1970 perustettu Kallahden ulkoilupuisto on kaikkiaan 24 hehtaarin kokoinen. Palveluihin kuuluu kesäkioskin lisäksi muun muassa keittokatos, vessat, kuntoiluvälineet ja leikkipaikka.
Uimarannan jälkeen alkaa luonnonsuojelualue, joka on alueen upeinta seutua. Siellä kannattaa pysyä pitkospuilla ja poluilla, jottei turhaan tuhoa arvokasta luontoa.
Niemen kärjestä avautuu komeat näkymät avomerelle. Idässä voi nähdä Vuosaaren satamaan seilaavia rahtilaivoja, lännessä taas ovat Iso Iiluoto ja Satamasaari. Se on myös erinomainen paikka vesilintujen tarkkailuun.
Vaikka tuuli ei ole kova, aallot lyövät rantakallioon voimalla ja vesi pärskähtää korkeuksiin. Täällä meri näyttää voimansa. Se syöksyy rantaan suoraan avomereltä. Paikka on varmasti otollinen myrskybongaukseen. Seistään Särkkäniemen kallioilla. Tämä kohta oli Helsingin itäisimpiä pisteitä ennen kuin osa Sipoosta liitettiin Helsinkiin.
Särkkäniemi on osa Uutelan ulkoilualuetta Vuosaaressa. Uutela on luontonsa puolesta Helsingin monipuolisimpia ulkoilualueita. Alueeseen pääsee tutustumaan luontopolkua pitkin. Luontopolku on kahdeksikon muotoinen eli se muodostuu kahdesta rengaslenkistä. Luontopolun kokonaispituus on noin neljä kilometriä. Lyhyempi luontopolun lenkeistä on noin 1500 metriä ja pidempi 2500 metriä. Polut kiertävät synkissä kuusimetsissä, ikiaikaisilla rantakallioilla, soiden ja lampien reunamilla ja niittyjen varsilla. Luontopolusta suurimman osan pääsee kiertämään näppärästi lastenvaunuillakin.
Uutela on Itä-Helsingin laajimpia yhtenäisiä metsäaluita. Sieltä löytyy luonnontilaisia metsiä suosivia kasveja ja lintulajeja. Metsissä viihtyvät myös mäyrät ja supikoirat, joiden pesäonkaloita voi erottaa maasta. Rannoilla puolestaan pääsee seuraamaan vesilintujen elämää. Merellä voi nähdä kyhmyjoutsenen tai sorsan etsivän syötävää rantavedestä.
Luontopolku sivuaa vanhaa Skatan maatilaa, jonka tunnetuin asukas on ollut taiteilija Miina Äkkijyrkkä.
Ollaan Helsingissä ja keskellä perinnemaisemaa. Skatan rakennukset ovat 1800- ja 1900-lukujen taitteesta. Tilaan kuuluu päärakennuksen lisäksi kaksi vajaa, kivinavetta ja aitta. Pihalla seistessä voit kuvitella miten tilalla aikaan elettiin sata vuotta sitten. Vilja heilui pellolla tuulessa odottamassa niittoa, kasvikset haettiin ruokapöytään omasta maasta. Lypsylehmät laidunsivat niityllä ja kanat kotkottivat aitauksessa. Kalaa saatiin lähivesistä.
Vuosaaren Uutelalla on myös sotaisa historiansa. Luontopolun ulkopuolella Skatanniemellä on venäläisten ensimmäisen maailmansodan aikana 1910-luvulla rakentama merilinnoituksen tukikohta.
Linnoitus on ainoa meririntaman yhteyteen rakennettu tukikohta, joka sijaitsee mantereella. Muut ovat saarissa. Bunkkerin takana on paikat neljälle tykille.
Mustavuori on laaja luontoalue itäisessä Helsingissä, Vuosaaressa. Mustavuori on erittäin suosittua ulkoilualuetta etenkin paikallisten keskuudessa. Osa Mustavuoresta on luonnonsuojelualuetta. Mustavuori kuuluu valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan ja on Natura 2000 -aluetta. Sinne voi tehdä pikaisen parin tunnin retken, mutta Mustavuorella saa kulumaan vaikka koko päivän.
Mustavuorella ei ole varsinaisia opasteita. Polkuja risteilee sinne tänne. Vaikka alue on laaja, varsinaista eksymisen vaaraa ei ole. Helsingin kaupungin laatima opaskartta löytyy täältä.
Mustavuoreen voi tutustua vaikkapa näiden kohteiden kautta:
Ensimmäisen maailmansodan linnoitukset
1910-luvulla Helsingin ympärille rakennettiin linnoitusten ketju. Mustavuoren tukikohta on ketjun itäisin lenkki. Se löytyy Mustavuoren pohjoisosasta.
Korkeaa kalliota kiertää yhdyskäytävien ja tulipesäkkeiden ketju. Osa niistä sijaitsee luonnonsuojelualueella, joten siellä suositellaan pysymään poluilla. Paras vuodenaika tutustua niihin on lumeton talvi.
Mutta pari luolaa sieltä pystyy silti bongaamaan. Ne ovat alkujaan suunniteltu miehistösuojiksi, mutta rakentaminen on jäänyt kesken. Ne ovat keskeneräisinäkin huikeita nähtävyyksiä.
Mustavuori on tunnettu käärmeistään, joskin niiden määrä on vuosien saatossa vähentynyt. Mutta ei tänä päivänäkään ole harvinaista tavata siellä kyykäärmeitä.
Alueella on myös kaunis pähkinäpensaslehto, synkkää metsää, hienoja kalliomuodostumia ja siirtolohkareita.
Mustavuoren eteläosassa on vanha hylätty kalkkikaivos. Kaivoksesta louhittiin myös punertavaa marmoria. Se on nykyisin veden täyttämä lampi. Louhos on ollut käytössä jo 1700-luvulla, ja Lohjan Kalkki oy louhi siellä aina 1960-luvulle asti. Kaivoksen vieressä on betoninen rakennelma, jonka sisällä on 60 metriä syvä kaivoskuilu. Sen ympäri kulkee tukevat kalterit.
Käärmeharrastajat tietävät, että kaivoslammen rannalla tapaa usein rantakäärmeitä.
Vuosaarenhuippu
Mustavuoren vieressä on Vuosaarenhuippu. Se on 65 metriin kohoava täyttömäki. alueella on aikaisemmin sijainnut kaatopaikka, mutta se on maisemoitu komeaksi ulkoilualueeksi. Kaatopaikka lakkautettiin 1980-luvun lopulla.
Vuosaarenhuippu on kuin pieni tunturi. Sieltä löytyy hyvin harvinaisiakin kasveja ja uhanalaisia eläimiä. Huipulta on mukavat näkymät muun muassa Vuosaaren sataman suuntaan.
Kaikki tietää taskumatin. Se litteä pullo, joka täytetään viinalla ja jota säilytetään povitaskussa. Siitä tarjotaan huikkaa tanssilavojen takana ja ravintoloiden miestenhuoneissa. Siitä liikkuu erilaisia versioita, mistä taskumatti on saanut nimensä. Saattaa olla, että taskumatti-nimitys yleistyi 1920-luvulla kieltolain aikaan.
Helsingin Kalliossa sijaitsee Alli Tryggin puisto. Se on mäessä, joka nousee Hämeentieltä kohti Pengerkatua. Alli Trygg oli 1800- ja 1900-lukujen taitteessa elänyt raittiusaktiivi. Hänen miehensä oli Matti Helenius, joka on myös saanut Kallioon oman puistonsa. Matti Heleniuksen puisto sijaitsee vain kiven heiton päässä Alli Tryggin puistosta, Kallion kirjaston takana. Artikkelin kuva on Heleniuksen puistosta.
Matti Helenius oli vaimonsa tapaan raittiusliikkeen aktiivi. Hän tutustui vaimoonsa Kangasalan kansanopistossa, jossa molemmat olivat esitelmöimässä raittiusaatteesta. Helenius (sittemmin Helenius-Seppälä) kannatti kieltolakia Suomeen ja hän toimi Raittiuden Ystävien kieltolakikomitean puheenjohtajana. Hänet tunnettiin ja tiedettiin.
Kieltolaki astui voimaan 1919. Miehet alkoivat kantaa taskuissaan salaa viinaputeleita. Niitä ryhdyttiin kutsumaan Heleniuksen mukaan taskumateiksi. Näin kerrotaan kirjassa Suruton kaupunki – 1920-luvun Helsinki. Tällä perusteella Matti Heleniuksen puistoa voisi alkaa kutsua Taskumatin puistoksi. Harva nykypäivän kalliolainen tietää Matti Heleniusta, mutta taskumatti on monille tuttu.
Voi olla, että taskumatti-sanan käyttö yleistyi kieltolain aikana ja sillä kenties viitattiin juuri Matti Heleniukseen. Mutta terminä se on vielä vanhempaa perua. Aleksis Kivi käytti sanaa kirjoissaan.
Nummisuutarit: ”Sainpa, että olin aika tellukassa, sain vielä täytetyn matin taskuunikin.”
Seitsemän veljeksen Juhani: ”Tällä retkellä tulemme kylläkin tallustamaan rämeitä ja heiluvia hetteitä, ja loskomärkinä viettämään yömme karhunsammaleisella vuoteella. Silloinpa tekee pieni kulaus taskumatista hyvääkin, luulen minä.”
Oliko Aleksis Kivi keksinyt sanan itse? Vai onko se vieläkin vanhempaa perua. Tarkkaa tietoa taskumatti-sanan alkuperästä emme kai koskaan saa tietää.
Kivikon ulkoilupuisto Itä-Helsingissä on laaja alue, jossa on runsaasti ensimmäisen maailmansodan aikaisia linnoitusrakennelmia. Linnoitukset sijoittuvat hajalleen Linnoittajantien ja Patterikujan länsipuolelle.
Patterikujan päästä lähtee vanha kivin päällystetty tykkitie vasemmalle kohti kallion rinteitä. Vastaan tulee T-risteys, josta käännytään oikealle. Noin sadan metrin päässä lähtee polku vasemmalle kallion päälle. Tullaan paikkaan, jossa sijaitsi jatkosodan aikana Suomen ensimmäinen ilmavalvontatutka Raija. Lähellä pienen kallionkielekkeen takana on aiheesta kertova kalliokirjoitus.
Kivikon kallio on Helsingin korkein luonnonmukainen kohta (62 metriä merenpinnasta). Kalliota kiertää ensimmäisen maailmansodan aikana rakennetut taisteluhaudat, jossa on konekivääriasemia, suoja-asemia ja tähystysasemia. Kaikki katetut rakenteet on räjäytetty pois.
Haudat reunustavat kalliota ja kiertävät läheltä Porvoonväylää. Maasto on paikoin hankalaa kulkea, joten suositeltavaa on pysytellä poluilla.
Kallion lounaisosassa on suuri luola. Luola on U-kirjaimen muotoinen, joten siinä on kaksi sisäänkäyntiä. Luolan pinta-alaksi on laskettu 170 neliötä. Luolan yläpuolella on putoamisen estävät suoja-aidat. Luolassa on runsaasti vettä. Kenties talvella, jolloin vesi on jäässä, luolaan on mahdollista mennä sisäänkin. Sulan maan aikaan pitää tyytyä tutkimaan sitä ulkopuolelta.
Luolan edustalta matka jatkuu jälleen tykkitielle, joka ylitetään ja kiivetään kohti lounaassa sijaitsevaa linnoituskokonaisuutta. Se on iso rakennelma, kuin mustekala, jonka lonkerot erkaantuvat moniin suuntiin.
Linnoisturakennelman näyttävin kohta on pitkä ja noin seitsemän metriä syvä yhdyshauta. Sen reunalla pitää olla todella varovainen. Polku kulkee ylhäällä aivan haudan reunalla ja pudotus on suuri. Mutta syvän haudan pohjalle kannattaa laskeutua, sillä siellä on suuri luola. Hevosenkengän muotoiseen luolaan on kaksi sisäänkäyntiä.
Luolien kohdalta syvästä yhdyshaudasta erkanee matalampi yhdyshauta kohti etelää. Sitä seuraamalla pääsee toiseen luolaan. Se on puolestaan ristin muotoinen. Luolasta oli tarkoitus louhia pystykuilu kallion päälle. Rakentaminen jäi kuitenkin kesken. Kallion päällä on nähtävissä myös kaivamisen jälkiä. Arvellaan, että kallion päälle suunniteltiin tähystysasemaa ja luolan sisään komentopaikkaa.
Kun U-muotoiselta luolalta lähtee seuraamaan yhdyskäytävää kohti luodetta, päätyy vielä yhden luolan suulle. L-kirjaimen muotoista luolaa ehdittiin jonkin verran vahvistaa betonilla, mutta sekin jäi keskeneräiseksi.
Viaporin maarintamaan rakennettiin 1910-luvulla lähes sata luolaa. Kivikon luolat ovat keskeneräiset. Valmiisiin luoliin rakennettiin betonista lattiat ja seinät. Katto tehtiin usein aaltopellistä. Luolien sisäänkäynnit rakennettiin monesti kallioon louhitun rotkon perälle, kuten Kivikossakin.
Luolat ovat joko suoria tai sitten U- tai L-kirjaimen muotoisia. Myös ristinmuotoisia luolia rakennettiin. Suurin luola on 1400 neliötä. Se on Pasilassa ja siellä sijaitsi maarintaman puhelinkeskus. Useimmiten luolat olivat kooltaan 20-200 neliötä.
Luolia käytettiin miehistösuojina sekä ammusvarastoina. Myöhemmin luolia on käytetty varastoina, väestönsuojina ja Pohjois-Haagan luolassa on toiminut moottoripyöräverstas. Luolat ovat olleet kaupungin, valtion sekä yksityisten käytössä. Meilahden luolassa kokoontui puolustusministeriö toisen maailmansodan aikaan.
Jotkut luolista ovat edelleen varastoina ja ovet ovat tiukasti lukittuja, mutta isoon osaan luolista pääsee vapaasti tutustumaan.
Helsingissä ja Espoossa kaupunkipyöräkausi on huhtikuun alusta lokakuun loppuun. Koko kauden eli seitsemän kuukauden käyttöoikeus maksaa 35 euroa. Päivän ja viikon käyttöoikeudet maksavat 5 ja 10 euroa.
Kaikkiin tuotteisiin sisältyy rajaton määrä 30 minuutin matkoja niiden voimassaolon ajan. Jos pyörää käyttää yhtäjaksoisesti pidempään kuin puoli tuntia, lisäveloitus on euro kutakin puolta tuntia kohden. Enimmäiskäyttöaika on 5 tuntia. Ylityksestä veloitetaan lisämaksujen ohella 80 euron viivästysmaksu.
Helsingissä ja Espoossa on kauden alkaessa käytössä yhteensä 3 520 pyörää. Pyöräasemia on Helsingissä 242 ja 110 Espoossa.
HKL laajentaa kaupunkipyöräpalvelua Helsingissä, jonne tulee kauden aikana 105 uutta asemaa ja 1 050 uutta pyörää. Uudet asemat asennetaan vaiheittain touko- ja kesäkuun aikana. Kaikki uudet pyörät tulevat käyttöön heinäkuun alkupuolelle mennessä.
Kaupunkipyöräkausi käynnistyy myös Vantaalla huhtikuun alussa. Helsingin ja Espoon kaupunkipyöräpalvelu ei ole yhteensopiva Vantaan palvelun kanssa, joten pyöriä ei voi käyttää ristiin.
Pyörällä on aina ajettava pyörätiellä, tai jos sitä ei ole, ajoradalla.
Jalkakäytävällä pyörää on talutettava.
Näin korona-aikana tulee huolehtia myös turvaväleistä ja hyvästä käsihygieniasta. Ajaessa voi käyttää hanskoja.
Pyörän palautuksessa on oltava tarkkana, että pyörän näytölle tulee viesti palautuksen onnistumisesta.
Täydelle asemalle palautus onnistuu, jos ”Palautus” on valittavissa näytöltä. Helsingin pyörässä (ohjaustangossa HKL:n logo) palautus on numero 1 ja Espoon pyörässä (ohjaustangossa Espoon logo) numero 2. Kun pyörän ohjaustanko on lukittunut, on vielä vedettävä ohjaustangosta tuleva vaijeri viereisen pyörän rungon ympäri ja lukittava se takaisin palautettavan pyörän rungossa olevaan koloon.
Telineen viereen palautettu pyörä kannattaa ottaa ensimmäisenä käyttöön. Näin asemat saadaan pidettyä siistimpinä.
Jos huomaa epäkunnossa olevan pyörän, sen satula kannattaa kääntää taaksepäin merkiksi huoltohenkilöstölle ja muille kaupunkipyöräilijöille. Lisäksi tulee tehdä vikailmoitus.
Kaupunkipyörien vikailmoituksen voi tehdä osoitteessa hsl.fi/kaupunkipyörät/palaute tai matkahistoriasta löytyvän linkin kautta.
Kävelyretki Ramsinniemelle on irtiotto betoniviidakosta. Ramsinniemi on Itä-Helsingissä ja parhaiten sinne pääsee, kun aloittaa retken Rastilan Metroasemalta. Kävelyretki metroasemalta Ramsiniemelle ja takaisin on yhteensä noin 7 kilometrin mittainen. Perheen pienempien kanssa voi taivaltaa vaikka vain puolet matkasta.
Metroasemalta suunnataan ensin Ramsinsalmen rantaan ja lähdetään kulkemaan kohti etelää. Matkaa voi taittaa lähellä rantaa tai sitten polkuja pitkin hieman sisämaassa, jolloin voi käydä bongaamassa muinaisrannan ja pienehkön nevan. Matkalla tulee vastaan myös grillikatos sekä kuntoilulaitteita.
Ramsinniemen puolivälissä on kapeahko kannas, jonka kohdalla pitää kulkea jonkin matkaa autotien reunaa. Siinä näkee myös Ramsinniemen asutusta. Niemi on vanhaa huvila-aluetta, ja siellä on paljon yksityisalueita. Huviloiden arkkitehdit ovat nimekästä väkeä, mm. Lars Sonck ja Selim A. Lindqvist.
Sotien jälkeen monet yritykset rakennuttivat Ramsinniemeen virkistys- ja koulutuskeskuksia. Enso-Gutzeitin rakennuksia oli suunnittelemassa Alvar Aalto. Hotelli Rantapuisto valmistui pankin koulutuskeskukseksi.
Kannaksen jälkeen tullaan Ramsinniemen helmeen: luonnonsuojelualueelle. Arvokkaassa lehdossa kasvaa muun muassa saarnia. Luonnonsuojelualue on noin 7 hehtaarin kokoinen. Siellä kulkee polkuja ja pitkospuita.
Takaisin metroasemalle voi kävellä hieman eri polkuja kuin tullessa. Meren rannalle voi pysähdellä ihailemaan maisemia.
****
PS. Ramsinniemellä on myös Katiskapolku, josta alkoi surullisenkuuluisa Katiska-vyyhti. Mutta siitä ei sen enempää tällä erää.
Kulosaaren kartano toimii eräänlaisena porttina Kivinokkaan. Kartanon hiekkatiellä tulee jo maalaismainen tunnelma, kuin olisi hypännyt kaupungin sykkeestä vanhojen Suomi-filmien maailmaan.
Kartanon historia ulottuu 1500-luvulla ja nykyinen päärakennus on 1800-luvulta. Sen arkkitehdiksi on arveltu empire-Helsingistä tuttua Carl Ludvig Engeliä. Kartanoa vuokrataan yksityistilaisuuksiin. Kartanon saunoissa on yleisiä saunavuoroja.
Kivinokka on niemenkärki Vanhankaupunginlahdella, Herttoniemen ja Kulosaaren välissä. Sinne voi tehdä retken pyöräillen, omalla autolla tai julkisilla. Kulosaaren ja Herttoniemen metroasemilta on noin kilometrin kävelymatka Kivinokkaan.
Bändi Kivinokan kesäkioskilla.
Kivinokassa on noin 500 pientä kesämajaa. Ne erottaa siirtolapuutarhamökeistä siitä, että kesämajat ovat pienempiä (12-15 neliötä) ja niissä ei ole hoidettuja pihoja ja puutarhoja. Ympäristö on luonnonmukainen. Kivinokan kesämajoihin ei tule lämmintä vettä ja valtaosa on ilman sähköä. Kesämajat ovat hyvin ekologinen ja helsinkiläinen kesänviettotapa.
Vanhankaupunginlahdelle syntyi 1900-luvun alkupuolella kolme kesämaja-aluetta: Kivinokka, Lammassaari ja Mölylä. Lahden pohjukassa ollut Mölylä on sittemmin lopetettu, mutta Kivinokassa ja Lammassaaressa kesämajakulttuuri elää vahvana. Ja mikä hienointa: kesämajailu on säilynyt luonteeltaan suunnilleen samanlaisena sata vuotta.
Kivinokan kesämajat olivat alkujaan suunnattu työväestölle. Kalliossa ja Sörnäisissä asuttiin ahtaasti ja kesäksi haluttiin luonnonhelmaan virkistymään. Suurilla soutuveneillä saavuttiin lahden yli Kivinokkaan. Ensin Kivinokka toimi telttailualueena, ja 1930- ja 1940-luvuilla telttojen tilalle ryhdyttiin rakentamaan kesämajoja. Osa Kivinokan kesämajoista on edelleen alkuperäisiä.
Kivinokassa oli jo 1920-luvulla tanssilava. Siellä perustettiin Dallapé-orkesteri. Tästä tapahtumasta muistuttaa Dallapén muistokivi, joka sijaitsee Kivinokan kärjen tuntumassa.
Vaikka Kivinokassa on paljon kesämajoja, se on yleistä virkistysaluetta. Ja suosittua sellaista. Kivinokkaan tullaan uimaan, piknikille, lenkille ja kalaan. Kivinokassa järjestetään lepakkoretkiä ja Saunalahden lintulavalla bongataan lintuja. Vanhaan metsään pääsee aistimaan todellisen aarnimetsän tuntua. Siellä on myös kaksi hiidenkirnua.
Kivinokassa on järjestetty suosittuja juhannusjuhlia ja elokuvatapahtumia.
Kivinokka on pieni paratiisi lähellä keskustaa. Vain lyhyen matkan päässä metroasemilta.
Hattupään kahvila Aleksanterinkadulla oli 1920-luvulla Tulenkantajien kantapaikkoja. Tulenkantajat oli kirjailijaryhmittymä, johon kuuluivat muun muassa Olavi Paavolainen, Katri Vala ja Uuno Kailas. Myös monet muut ajan kirjailijat, kuten Mika Waltari, oli tiiviisti yhteyksissä Tulenkantajiin.
Ryhmä kokoontui milloin missäkin, ja eräs kantapaikka oli Hattupään kahvila. Se sijaitsi nykyisen Stockmannin kohdalla. Paikalla oli 1920-luvulla basaarimainen rakennus, jonka arkkitehti oli Selim A. Lindqvist. Se näkyy vanhoissa valokuvissa Ekbergin talon vieressä. Basaarirakennus purettiin Stockmannin tieltä 1920-luvun lopussa.
Hattupään kahvila sai nimensä siitä, että siellä miehet saivat istua sisällä hattu päässä. Normaalisti se oli sallittua vain katukahviloissa. Kahvilaa kutsuttiin yleisesti Hattupään kahvilaksi, vaikka se ei ollut kahvilan oikea nimi. Sen oikea nimi on hämärän peitossa.
Olavi Paavolainen kutsui kirjassaan kahvilaa myös Markan kahvilaksi. Kirjailija Juha Järvelä arvelee Waltarin Helsinki -kirjassaan, että kahviyhtiön virallinen nimi oli Ab Mark Oy, jonka takia sitä kutsuttiin Markan kahvilaksi.
Panu Rajalan mukaan Waltari käytti kahvilasta myös nimeä Alhambra (Unio Mystica: Mika Waltarin elämä ja teokset).
Waltarin kirjasta Palava nuoruus (1935) voi lukea katkelman, jossa kuvataan Hattupään kahvilaa. Sinne astuttiin kahvikaupan ja surisevien sähkömyllyjen ohitse. Kahvilassa istui runoilija jos toinenkin paksun tupakansavun seassa.
Kahvilarakennuksen purkamisen jälkeen runoilijat siirtyivät Esplanadille Brondaan.
Kammion mielisairaalalla on legendaarinen kaiku. Ei ihan samanlainen kuin Lapinlahden sairaalalla, mutta lähestulkoot. Kammiossa olivat toipumassa Nobel-palkittu F. E. Sillanpää, runoilija Uuno Kailas ja unisaarnaaja Maria Åkerblom. Puhumattakaan Mika Waltarista, joka toipui Kammiossa 1940-luvulla sodan ja Sinuhe egyptiläisen uuvuttamina. Waltari on todennut, että Kammio oli hänen elämänsä parasta aikaa. Hän lienee tarkoittanut sillä vapautusta työnteosta. Kammiosta Waltari palasi töiden ääreen täynnä energiaa.
Kammion sairaskoti oli yksityinen mielisairaala, joka sijaitsi Töölönkadun ja Ruusulankadun välisellä alueella. Sairaala perustettiin vuonna 1891, ja se sai nimensä paikalla aiemmin sijainneen huvila-alue Kammion mukaan. Sairaala kuului Lybeckin lääkärisuvulle, ja 1900-luvun alussa sitä ylläpiti aktivisti Valter Osvald Sivén. Sairaala oli aktivistien tukikohta ja siellä piiloteltiin venäläisten etsimiä aktivisteja.
Kammio tuli tunnetuksi päihdeongelmaisista potilaistaan. 1920-luvulta alkaen sairaala keskittyi narkomaanipotilaisiin. Myöhemmin Kammio liitettiin osaksi Kivelän sairaalaa. Virallisesti Kammion sairaskoti lopetti toimintansa olympiavuonna 1952, ja rakennus purettiin kesällä 1962.
Tullisaari on Laajasalossa sijaitseva hurmaavan kaunis puistoalue, jolla on jännittävää historiaa. Sinne voi lähteä kävelyretkelle nauttimaan luonnosta ja merestä. Mukaan voi ottaa vaikka mato-ongen. Tullisaarta on kutsuttu Helsingin Montrepos’ksi – eikä turhaan.
Nimestään huolimatta Tullisaari ei ole saari, vaan kiinni mantereessa. Sinne pääsee omalla autolla tai bussilla. Eikä lähimmälle kaupunkifillaripisteellekään ole pitkä matka.
Esittelemme Tullisaaren kohokohdat:
Kartanot ja huvilat
Tullisaaren näyttävin rakennus on Aino Acktén huvila, joka on harmillisesti jo vuosikausia seissyt tyhjillään. Huvila on valmistunut vuonna 1877 ja sen arkkitehti oli Theodor Decker. Sopraano Aino Ackté käytti sitä kesäpaikkanaan vuosina 1904-1944. Sen vieressä on vanha kalkkikivilouhos.
Tullisaaressa oli useita huviloita. Ne rakennutti liikemies Henrik Borgström jälkikasvulleen. Acktén huvila rakennettiin Borgströmin tyttärelle. Borgströmin pojan huvilasta on jäljellä enää kivijalka ja pihalla oleva Tim-koiran hautamuistomerkki.
Tullisaaren kartanon päärakennuksessa kuvattiin monia vanhoja suomalaisia elokuvia. Rakennus tuhoutui tulipalossa 1950-luvun lopulla. Ennen paloa päärakennus toimi naisten lepokotina. Se tunnettiin nimellä Pigero – Piianrauha.
Aino Acktén huvilan lähettyvillä on erikoinen kivipaasi. Kiveen on hakattu sekä suomeksi että ruotsiksi päivämäärä 3. elokuuta 1901. Mitä tuolloin tapahtui?
Muistokivi on perustettu vastarintajärjestön kunniaksi, joka toimi venäläisen sortokauden aikana 1899-1905. Vastarintajärjestö eli kagaali oli eräänlainen salaseura, joka vastusti pyrkimyksiä tehdä Suomesta venäläinen. Kagaali piti perustaa 3. elokuuta 1901 hotelli Kämpissä, mutta perustava kokous siirrettiin turvallisuussyistä pidettäväksi Tullisaareen.
Killingholma
Tullisaaren puistosta pääsee kapeaa siltaa pitkin pieneen saareen, Killingholmaan. Saaren kiertää noin vartissa. Saaren kallioisilta rannoilta on mukavat merinäkymät. Saaressa on nähtävissä myös vanhojen rakennusten perustuksia. Siellä oli aikanaan kaksi huvilaa, joista yksi kuului Aino Acktén äidille Emmy Acktélle. Helsingin kaupunki purki saaren rakennukset 1960-luvulla.
Killingholmassa tapaa usein eväsretkeilijöitä ja kalastajia. Rantakallioilla lekotellaan kesäauringossa ja luetaan kirjaa. Se on pieni ja rauhallinen paratiisi.
Puiston vanhat puut
Tullisaaren englantilaisen puiston lumovoimaa lisää sen vanhat puut, joiden ympärysmitta on metrejä. Ne ovat nähneet Tullisaaren entiset asukkaat, Aino Acktéen seuralaisineen, kagaalin miehet ja kartanon tulipalot.
Tullisaaren puistossa on peräti kolme puuta rauhoitettu luonnonmuistomerkkinä. Kaksihaarainen metsälehmus kohoaa yli 20 metriin. Toinen vastaava jää vain muutamaa metriä matalammaksi. Tammen ympäryysmitta on lähes neljä metriä. Ne kaikki on rauhoitettu vuonna 1956.
Helsingin kaikki luonnonmuistomerkit löydät täältä.
Palma de Pyy
Tullisaaren vieressä on pieni Pyysaari, jonne pääsee kävellen siltaa pitkin. Retken voi päättää saaressa olevaan Palma de Pyy -kesäravintolaan. Ravintolaan tuo ainutlaatuisen tunnelman meren läheisyys ja idyllinen kesäterassi. Ravintolan historia juontaa Helsingin vuoden 1952 olympialaisiin, jolloin se avattiin yleisölle. Kohderyhmänä oli silloin purjehduskilpailujen kansainväliset osallistujat. Siitä saakka ravintola on kesäisin palvellut helsinkiläisiä.
Nuuksion kansallispuisto on järviylänköä. Siellä on lukuisia kauniita järviä: skaala on pienistä metsälammista suuriin erämaajärviin. Esittelemme tässä kahdeksan hienoa järvinäkymää Nuuksiosta. Järvien sijainnit löydät Luontoon.fin kartoista. Pakkaa eväät reppuun ja lähde ihastelemaan maisemia!
1. Maahisenkierroksen näköalapaikka
Luontokeskus Haltiasta lähtee Maahisenkierros, joka on noin kahden kilometrin mittainen rengasreitti. Kierroksen korkeimmalla kohdalla on näköalatasanne, josta on hienot näkymät Nuuksion Pitkäjärvelle.
2. Saarijärvi
Vihdintien varressa oleva Saarijärvi on rauhallinen ja kaunis retkikohde. Auton voi jättää parkkiin Yli-Takkulan tilalle. Järven kaakkoislaidalla on hienot näköalakalliot.
3. Suolikas
Suolikas on pitkä ja kapea järvi, ikiaikainen vuono. Sen reunoilla on korkeat kalliot. Parhaat näkymät löytyy järven pohjoisimmista osista. Myös Suolikkaan ja Sarkkisen välinen kapea kannas on hieno paikka pysähtyä evästauolle.
4. Punarinnankierroksen maisemat
Haukkalammelta lähtee 2,4 kilometrin mittainen Punarinnan kierros. Sen varrella ovat Mustalampi ja Valklampi. Molempien rannoilta pääsee nauttimaan metsäisestä järvitunnelmasta.
5. Pöksynhaara
Pieni housujen muotoa muistuttava Pöksynhaara on yksi Nuuksion virallisista telttapaikoista. Järven rannalla on viehättävät rantakalliot. Sieltä löytyy myös pieni lippaluola.
6. Vääräjärvi
Velskolassa sijaitseva Vääräjärvi on heittämällä Nuuksion kauneimpia järviä. Sen rannalla on nuotiopaikka ja telttailupaikka. Järven itäisellä rannalla kohoaa korkeita kallioita, joiden laelta voi ihailla järvimaisemaa. Seikkailijat voivat lähteä tutustumaan vielä korkeampiin kallioihin. Nuotiokallio jyrkänteineen sijaitsee Vääräjärven ja Velskolan Pitkäjärven välissä.
7. Valkealampi
Valkealampi on pieni, mutta kaunis lampi lähellä Suolikasta ja Pöksynhaaraa. Vaikka sen rannalla on virallinen telttailupaikka, lampi on rauhallinen, sillä se sijaitsee melko kaukana teistä ja parkkipaikoista. Lammen kiertää ympäri alle puolessa tunnissa.
8. Ruuhijärvi
Ruuhijärven länsirannalla on sen komeimmat näköalakalliot. Ruuhijärvi on rauhaa rakastavien retkikohde, sillä se sijaitsee syrjässä merkatuilta poluilta.
Nuuksion kansallispuistossa on kymmeniä kilometrejä merkattuja reittejä. Niiden avulla on helppo tutustua Nuuksioon, ainakin jos on ensikertaa siellä.
Tässä 5 vinkkiä merkatuille reiteille:
1. Haukkalammen kierrokset
Haukkalampi on suosituinta Nuuksiota ja sieltä lähtee monia eri pituisia opastettuja reittejä. Suosittuja reittejä ovat muun muassa Punarinnankierros (2 km), Haukankierros (4 km) ja Korpinkierros (n. 7 km). Reittien varsilla on tulentekopaikkoja ja grillikatoksia. Haukkalammelta lähtevät kierrokset ovat hyvin suosittuja. Vastaan saattaa tulla retkeilijöitä rinkat selässä tai 30 japanilaisen ryhmä.
2. Sorlammen luontopolku
Eteläisessä Nuukiossa kulkee Sorlammen luontopolku, joka on pituudeltaan runsaat 5 kilometriä. Reitin varrella Sorlammen rannalla on grillikatos ja huussi. Luontopolun nähtävyyksiin kuuluu lohkareluola (Hiidenpesä) ja muutama hiidenkirnu. Auto kannattaa jättää Brobackan pysäköintialueelle, josta lähdetään kävelemään Hakjärventietä. Reitin alkuun on puolisen kilometriä.
Luukin kartanolta lähtee useita merkattuja reittejä, jotka ovat pituudeltaan parin kilometristä lähes kymmeneen kilometriin. Kaitalammen rannalla on useita tulentekopaikkoja. Luukin reitit ovat suosittuja ja etenkin Kaitalammen rannat jopa ruuhkaisia kauniina kesäpäivinä.
4. Kattilan reitit
Kattilassa ei ole rengasreittejä, mutta sieltä voi lähteä vaikkapa reippailemaan Haukkalammelle ja takaisin. Reittivalinnasta riippuen matkaa tulee noin kymmenisen kilometriä. Toinen vaihtoehto on pistäytyä Takalan laavulla. Matkaa laavulle on noin 1,5 kilometriä.
5. Klassarinkierros
Klassarinkierros on Nuuksion länsiosassa kiertävä lyhyehkö, vajaan 4 kilometrin rengasreitti. Reitille pääsee Valklammen pysäköintialueelta. Lue lisää täältä.
Orajärven, Ruuhijärven ja Urjan ympäristö on mitä mainiointa patikointiseutua. Siellä pääsee nauttimaan kauniista järvimaisemista, erämaisesta tunnelmasta ja kauniista metsistä. Jännittävää, että niin lähellä suosittua Haltian luontokeskusta voi kokea niin erämaista tunnelmaa.
Retken voi aloittaa Haltian tai Solvallan parkkipaikalta. Kartta ja kompassi on hyvä ottaa mukaan, sillä opastettuja reittejä alueella ei ole. Metsässä kuitenkin kulkee runsaasti polkuja, joita seuraamalla yleensä pääsee jonnekin – useimmiten jonkun järven rantaan.
Otimme Solvallasta umpimähkään polkun ja lähdimme seuraamaan sitä. Suuntana oli Ruuhijärvi. Harhailtuamme aikamme pääsimme järven rantaan. Sen rannalla on hienot näköalakalliot.
Ruuhijärveltä jatkoimme Orajärvelle. Järvi on todellinen erämaajärvi. Se on äärettömän kaunis, eikä sen ympäristössä ole mitään nuotiopaikkoja tai laavuja. Muutama retkeilijä tuli vastaan.
Järven rannoilla on useita idyllisiä paikkoja, joissa voi viettää evästauon ja lämmittää trangialla padat.
Järven etelärannnalla on kaksi hyvin erikoista kivipaatta pystyssä. Mikä niidenkin tarina lienee?
Orajärveltä matka jatkui Urja-järven rantaan. Siellä on virallinen nuotiopaikka ja telttailupaikka, jossa pidimme kahvitauon.
Urjalta patikoimme Karjakaivolle ja paluumatkalla pysähdyimme ihastelemaan Meerlammen lippaluolaa. Se on hyvin vaikuttava näky.
Suurien järvien alueella on parasta, ettei tee mitään lukkoonlyötyä suunnitelmaa. Etenee vaan polkuja pitkin järveltä toiselle ja pitää taukoja silloin kun siltä tuntuu. Sen verran kannattaa karttaa tai kännykkää seurata, että tietää suunnilleen oman sijaintinsa. Seudulla on aika isojakin metsäalueita, joissa voi hetkeksi eksyä.
